Kuski kolmen promillen humalassa – auto pyörähti ympäri

Poliisi, rikokset, kyltti

Erilaiset liikennerikkomukset työllistivät poliisia etenkin perjantaina.

Henkilöauto kierähti ympäri Vaasantiellä sunnuntaina aamuyöstä kello 04.39.

Vuonna 1996 syntynyt mies ajoi Vaasantiellä vahvasti humalassa Tampereelle päin, kun hänen autonsa ajautui ensin ojaan ja pyörähti sitten ympäri ennen Shelliä. Pelastuslaitoksen yksiköt tulivat paikalle, mutta kuljettaja pääsi itse ulos autosta. Hän ei loukkaantunut onnettomuudessa.  Kuljettaja puhalsi noin kolmen promillen lukeman, ja häntä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Perjantaina kello 19 jäi moottoripyöräkuski kiinni niin ikään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Uusi-Kuruntiellä Kurussa, Kurun ja Virtain välillä.

Poliisipartio valvoi paikalla liikennettä, kun Virtain suunnasta saapui moottoripyörä silminnähden kovalla vauhdilla. Moottoripyörän nopeudeksi mitattiin 152 km/h alueella, jossa oli 80 km/h nopeusrajoitus. Moottoripyörää kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Perjantaina hieman myöhemmin illalla yhdeksän aikaan poliisipartio tapasi Niemikyläntiellä 1980-luvulla syntyneen miesautoilijan, joka ajoi  ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja oli sen lisäksi ajokiellossa.

Mies oli tavattu autoilemasta kortitta kuusi kertaa aiemminkin, ja edellisen kerran samana päivänä.

Samana päivänä kello 16 poliisi pysäytti Uusi-Kuruntiellä miehen, jonka epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen. Mies ajoi selvin päin, mutta hänen hallustaan löytyi huumausainetta. Pirkanmaalla vuonna 1988 syntyneellä miehellä ei ollut myöskään ajokorttia.

Soppeentieltä varastettiin perjantain ja sunnuntain välisenä aikana musta Husaberg-merkkinen moottoripyörä. Sen rekisterinumero on CW-955.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?