Vauvoja ja liikunnan harrastamisen riemua

Ylöjärven Uutiset juhlistaa historian ensimmäistä kansallista Vauvan päivää muutamalla vauvateemaisella sivulla.
Vauvat ovat oman päivänsä ansainneet. Suomessa on lähes 1,6 miljoonaa äitiä, joilla on kokemusta vauvoista. Viime vuonna Suomeen saatiin
21 853 uutta äitiä. Luku on harmittavan pieni. Vauvoja pitää saada lisää.
Tilastokeskuksen mukaan syntyneiden määrä on pienentynyt Suomessa kuutena vuonna perättäin. Syntyneiden määrän vuosittainen lasku oli viime vuonna suhteellisesti mitattuna suurin 1970-luvun alun jälkeen.
Itse asiassa syntyvyys on jäänyt vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason. Uusiutumistasoon yltäminen vaatisi 2,1 lasta naista kohden.
Jospa ensi perjantaina vietettävä ensimmäinen kansallinen Vauvan päivä nostaisi vauvat riittävästi esille ja suomalaiset alkaisivat pitkästä aikaa kasvattaa perheiden kokoa.
Ja nimenomaan Suomessa vauva kannattaa tehdä. Pelastakaa Lapset -järjestön äitien ja lasten hyvinvointia mittaavan indeksin mukaan Suomi on vauvoille toiseksi paras paikka maailmassa.
Suomi tarvitsee siis lisää vauvoja. Onneksi ainakin pikkusiskoni teki juuri äsken asian hyväksi kaikkensa. Anna-Riikka synnytti tänään kello 10.51 tyttövauvan! Onnittelut myös Esalle.

Ylöjärveläiset urheiluseurat tekivät hienon ponnistuksen ja loivat puutarhakaupungin seuroille pelisäännöt. Niitä varmasti tarvitaan, jotta lapset ja nuoret saavat parhaat mahdolliset edellytykset monipuoliseen liikunnan harrastamiseen.
Kun pelisäännöt on luotu, siirtyy viestikapula seurojen johtajille ja sitä kautta valmentajille. Jokaisen seuratoimijan kannattaa muistaa, että harrastamisen monipuolisuus on rikkaus. Oman lajin arvostaminen muiden lajien yläpuolelle tuottaa yleensä vain harmia ja haittaa.
Muun muassa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen tutkija ja liikuntatieteiden tohtori Outi Aarresola on tutkimuksessaan todennut, että vain yhtä lajia harrastavilla lapsilla ja nuorilla on havaittu aikaista lopettamista, viihtymisen ja motivaation puutetta sekä terveysongelmia.
– Tutkittaessa huippu-urheilijoita ja erityisesti heidän lapsuusvaihettaan, tuloksena oli, että huipulle päässeet olivat harrastaneet keskimäärin 4,3 eri lajia, Aarresola sanoo tutkimuksessaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?