Nuoret nujakoivat Soppeenmäessä, keski-ikäiset pubin edustalla

poliisi, poliisiauto

Poliisi puuttui kahteen tappeluun viikonloppuna Ylöjärvellä.

Viikonloppuna tapeltiin sekä lauantaina että sunnuntaina ja potkittiin myös mopoautoa.

Lauantaina aamuyöllä kello neljän aikaan hätäkeskus sai ilmoituksen nuorison tappelusta Mikkolantiellä Soppeenmäessä, ja paikalta tavattiin 1990-luvulla syntyneitä nuoria aikuisia.

Riitely oli edennyt siihen, että yhtä henkilöä oli käyty kiinni kaulasta, ja tämän jälkeen kiinni käynyt henkilö oli heitetty maahan. Nahinointiin liittyi useampi henkilö.

Yksi mies vietiin Acutaan ambulanssilla tarkastuttamaan kasvoihin syntyneitä vammoja. Tapahtumia tutkitaan pahoinpitelyrikoksina.

Sunnuntaina puoli kolmen aikaan aamuyöllä poliisi kutsuttiin Asemantiellä sijaitsevan pubin edustalle. Ilmoituksen mukaan paikalla oli useamman henkilön välinen tappelu.

Osallisina oli ainakin kolme keski-ikäistä miestä ja yksi nainen, joiden sanalliset erimielisyydet olivat edenneet fyysiseksi väkivallaksi.

Yksi mies sai kasvojensa alueelle nirhaumia, minkä lisäksi miehen takki repeytyi. Toisella osallisella oli havaittavissa kasvojen alueella punotusta ja turvotusta, joiden lisäksi hänen jalassaan ja kädessään oli verinaarmuja. Poliisi kirjasi rikosilmoituksen pahoinpitelystä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä myös potkittiin mopoautoa Metsäkylässä. Tekijästä ei ole varmuutta, mutta vahingonteolla on silminnäkijöitä.

Keskiviikkoiltana hieman ennen yhdeksää poliisipartio tapasi Uusi-Kuruntiellä mopoilijan, jonka ajelua tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä ajoneuvorikkomuksena.

Pojan mt-luokan ajokortti ei riittänyt kuljettamaan mopoa, jonka rakenteelliseksi nopeudeksi todettiin 79 kilometriä tunnissa, kun sallittu nopeus olisi ollut korkeintaan 45 kilometriä tunnissa.

Mopo olisi pitänyt muutoskatsastaa moottoripyöräksi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?