Taiteen pilkettä Pinsiöön

Paikallistaiteilijoiden valoteos komistaa maataidekumpua viikon ajan. Kolmen kunnan yhteiseen kylään saadaan myös nimekäs tuli-musiikkispektaakkeli.
Pinsiö, valotaide, taide, tulishow

Aurinko väistyy ja valohämy hehkuu pimeään, kun Jari Antilan (oik.) ja Kari Mannisen valotaideteos kuorruttaa Yltä ja Alta -maataideteoksen.

Aurinko syleilee ruohokumpuja ja tunneliputkia Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön yhteiskylässä Pinsiössä. Pian Hämeenkyrön puoleinen Yltä ja Alta -maataideteos näyttää ihan toiselta, valon voitelemalta kyllä silloinkin.

Hilkusti Nokian puoleinen pinsiöläinen mutta koko kylän aktiivina tunnettu ja Ylöjärven taideyhdistyksessä (YTY) pitkään vaikuttanut Jari Antila loihtii paikalle valotaideteoksen kesäylöjärveläisen ja YTYssä toimineen Kari Mannisen kanssa.

Luvassa on ainakin Suomi 100 -henkistä sinistä ja valkoista putkiin sekä valojuovia poluille.

Kaksikko ei ole ensi kertaa asialla. Se on tehnyt valotaidetta ennenkin ja luonut jopa oman termin bräxtaide veistoksilleen, jotka hehkuvat valoa sisältäpäin. Miehet ovat tehneet esimerkiksi sisältä valaistun metsoveistoksen Muurameen.  Silti Pinsiön tapaus kutittelee heihin jännitystä.

– Tämä on ensimmäinen valoteokseni kotipaikalla, Antila jännää, ja toveri ynnää odottavansa, miltä vasta julkistuksen alla koottava teos lopulta näyttää.

Paikan ehdoilla

Teoksen suunnittelu lähti inspiroivista hämäristä käytävistä, jotka lävistävät ruohokumpuja.

– Ajattelimme, että niihin voi saada valolla syvyyttä ja tunnelmaa, Manninen taustoittaa.

Ponnahduslautana olivat myös kumpurykelmän muodot. Niitä oli valoin hyvä tuoda esiin.

Nokian kaupungin mutta myös kaksikon tahdosta teokseen ei tule räiskyvää välkettä, ei mitään diskomeininkiä. Halutaan kunnioittaa maineikasta maataideteosta.

Kaksikko kuvaakin valotaiteen tekoa paikan ehdoilla syntyväksi. Lopputulos riippuu myös sähkö- ja valoresursseista.

Työ on yhtäältä järjestelmällistä. On huolehdittava turva-asioista ja visioitava ennalta, jottei homma mene aikaa haaskaavaksi puljaamiseksi. Toisaalta työ on myös yllättävää.

– Vaikka kuinka tarkkaan suunnittelee, valon käyttäytyminen pinnalla on aina vähän arvoitus, Manninen sanoo.

Valotaiteen lumo on valon kyvyssä muuttaa kohdetta. Paikan tunnelma tai veistoksen olemus muuttuu ihan toiseksi, kun valot syttyvät.

Pinsiö, valotaide, taide, tulishow

Flamman tulishow ja roolihahmot sekä Marzi Nymanin kitarointi luovat paikalliskylään mytologisen show’n. Tapahtuman suojelija on maailmankuulu pinsiöläistaiteilija Osmo Rauhala. (Kuva: Jarkko Penttinen)

Huippushow’n kupeella

Paikallistaiteilijoiden työ tulee julki kelpo seurassa. Julkistuspäivänä maataideteoksella tärähtää tuliryhmä Flamman ja muusikko Marzi Nymanin ainutkertainen show.

Moinen iti Pinsiöön, kun Tampere Guitar Festivalin johtaja Tomi Tolvanen poikkesi sienireissuilla ihailemaan maataideteosta. Heräsi ajatus järjestää erikoiselle paikalle jotain, erilaista kuin miehen sisätilatapahtumat.

Mieleen muhi kaksi elementtiä: tuli ja musiikki. Niitä tulkitsemaan Tolvanen halusi kiintoisat nimet. Syntyi suomalaiseen mytologiaan perustuva show.

– Luvassa on näyttävä spektaakkeli, jossa on tulta, pyrotehosteita ja musiikkia, Tolvanen kuvaa Suomi 100 -vuoden kunniaksikin esitettävää teosta.

Kun paikallistaiteilijat ja Tolvanen kuulivat toistensa suunnitelmista, iskettiin valotempaukset yhteen toisiaan tukemaan. Täkäläistaitajien valoteos tosin jää sijoilleen vielä viikoksi.

Lisämielenkiintoa syrjäiseen tapahtumaan viritettiin koko perheen oheisohjelmalla, jota tekemään saatiin paikallistoimijoitakin.

Antilan mielestä moista on hienoa saada Pinsiöön; eihän kaiken tarvitse tapahtua keskustoissa. Sitä paitsi miljöö on mitä sopivin.

– Pinsiöläiset ottavat ilolla vastaan uutta, kuten Pinsiön taidepuiston. Ja maataideteosten ansiosta Pinsiöstä on tullut taideystävällinen kylä, taiteilija tuumii.

Valoa ja musiikkia Pinsiössä

Flamman ja Marzi Nymanin show Heijastus ja paikallistaiteilijoiden Valonsäre-valoteoksen julkistus 23. syyskuuta Yltä ja Alta -teoksella. Niitä ennen koko perheen ohjelmaa kello 16:sta alkaen. Lippu- ja bussikyytitiedot osoitteesta tgf.fi/heijastus.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?