Vanhan Räikän kunnostaminen veronmaksajien rahoilla on moraalitonta

Vaalit on käyty. Koulutusasioilla vaalivoittoon ratsastaneet vihreät esittivät ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa, että valtuutettujen tulisi saada kannettavat tietokoneet iPad-tablettien sijaan. Näiden hankintojen kustannusero on noin 100 000 euroa. Esitys kaatui.
Nyt heille näyttää olevan koulutusasioitakin tärkeämpää pumpata 1,2 miljoonaa euroa Vanhan Räikän kunnostamiseen. Meillä perussuomalaisilla ei ole mitään Vanhan Räikän kunnostamista vastaan, kunhan sitä ei maksateta kuntalaisilla.
Vihervasemmiston mielestä veronmaksajien kukkaroilla on tietysti aina kiva käydä. Tässä taloustilanteessa tuolle rahalle on paljon tärkeämpiäkin käyttökohteita. Esimerkiksi erityisopetuksen määrää tulisi mielestämme ehdottomasti lisätä. Olemmekin valmiita ajamaan tätä asiaa rivakasti eteenpäin ja jätimme asiasta valtuustoaloitteen ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa 5. kesäkuuta.
Viime valtuustokaudella tehtiin paljon kipeitä päätöksiä. On uskomatonta, että pienen äänekkään ryhmän takia pitäisi sijoittaa 1,2 miljoonaa euroa Vanhaan Räikkään, kun samaan aikaan perusopetuksesta ja koulutarvikkeiden määrärahoista on leikattu ja Viljakkalan yhtenäiskoululla ei ole lapsille edes kunnollista sisäliikuntasalia.
Tämäkin summa on arvio. Tämän lisäksi rakennuksesta muodostuu kaupungille valtava kuluerä joka vuosi.
Olemme jättäneet Vanhan Räikän kaavamuutoksesta ja rakennuksen poistamisesta valtuustoaloitteen kesäkuussa. Aloitteessamme esitetään, että Vanhan Räikän suojelu puretaan. Tämän jälkeen rakennus tulee myydä tai poistaa, mikäli rakennukselle ei löydy ostajaa.
Vihreiden Minna Sorsa rummutti viime viikolla kovasti Vanhan Räikän kunnostamisen puolesta ja perusteli sitä muun muassa kunnollisten taidenäyttelytilojen puutteella.
Tähän löytyy ratkaisu. Kaavamuutoksen jälkeen kaupunki myy rakennuksen Pro Räikkä -yhdistykselle, joka vastaisi jatkossa rakennuksen remontointi- ja ylläpitokuluista.
Jos yhdistyksellä ei ole tähän varaa, niin kaupunki voisi tarjota heille jotain pienempää kohdetta suojeltavaksi, johon heidän omat rahansa kuitenkin riittäisivät eikä tarvitse veronmaksajien kukkaroilla käydä. Voi toki olla, että yhdistyksen oma kassa riittää korkeintaan johonkin puuceen kokoiseen tilaan.
Uskoisin, että vastuullisesta taloudenpidosta tunnettu kokoomus on varmasti samaa mieltä kanssamme Vanhan Räikän järjettömistä investointisuunnitelmista.
En tosin ole varma pysyvätkö rivit täysin suorina, kun luin Tapani Tienarin kirjoituksen viime viikolla Ylöjärven Uutisista. Tapani on varmaankin kirjoittanut ”vihreällä kynällä” ja piti oikein käydä kaupungin sivuilta lukemisen jälkeen tarkistamassa puoluetausta, että onko se taas vaihtunut.
On myös rahan arvon käsite pahasti hämärtynyt, koska sama henkilö oli sulkemassa Poikeluksen päiväkotia vajaan 60 000 euron säästön takia ja nyt ollaan valmiita pistämään surutta palamaan 1,2 miljoonaa euroa vanhaan latoon.

HENRIK PAJUNEN
kaupunginvaltuutettu
(perussuomalaiset)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?