Nuorta musiikkienergiaa

Italialaiset ja suomalaiset soittajat yhdistävät voimansa tällä viikolla. Ylöjärven oma Arco-orkesteri on mukana konsertissa.

Pirkanmaan musiikkiopistossa (PMO) on parhaillaan menossa erityinen Tapahtumaviikko. Viikkoa ei vietetä ihan oman väen voimin, vaan mukaan on saatu italialaisia vieraita.

– Italialaiset isännöivät PMO:n orkesterimatkaa viime vuoden keväällä Mantovassa, ja nyt onnistui odotettu vastavierailu, kertoo viulunsoiton lehtori ja kapellimestari Tiina Kaukinen.

Tapahtumaviikon yhteyteen limittyy Suomitaly – International Music Meeting, joka on aiempina vuosina järjestetty Kankaanpäässä sekä Italian Mantovassa.

– Suomitaly on musiikkia opiskeleville lapsille ja nuorille suunnattu kesäkurssi ja musiikkitapahtuma. Siihen kuuluu soitonopetusta, yhteissoittoa sekä konsertteja. Kuten nimestä voi päätellä, tapahtuma keskittyy nimenomaan Suomen ja Italian välisiin musiikkisuhteisiin, mutta mukana on ollut myös osallistujia muista maista, Tiina Kaukinen kertoo.

Italiasta on saapunut Tampereelle 21 ihmistä, joista ainakin osa majoittuu suomalaisiin perheisiin. Mukana on pianisteja, viulisteja, pari säveltäjää ja opettajaa sekä muutamia perheenjäseniä.

Italialaiset viulistit pääsevät mukaan Tiina Kaukisen johdolla toimivaan Sinfonietta-orkesteriin. Orkesteri treenaa viikon aikana valmiiksi suomalaista ja italialaista ohjelmistoa. Kaksi teosta on kantaesityksiä.

Viikko huipentuu päätöskonserttiin Kangasala-talossa perjantai-iltana. Ylöjärveläinen Arco-jousiorkesteri on konsertissa mukana kahdessa kappaleessa.

Suomitaly-konsertti

Kangasala-talossa 1. syyskuuta kello 19.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?