Kilpailutus ja VR:n pilkkominen luovat uusia mahdollisuuksia Ylöjärvelle

Kilpailutus edistää ja nopeuttaa mahdollisuutta Tampereen seudun kiskolähiliikenteen aikaansaamisen, mikä olisi Ylöjärvelle monenlainen etu.
Yritys ja yrittäminen perustuvat siihen, että pyritään tekemään asiat fiksummin. Se edistää innovointia ja kustannusten pysymistä kurissa.
Kiskolähiliikenne sopisi hyvin yhteen myös Tampereen ratikkaratkaisun kanssa. Nopea henkilöratayhteys vahavistaisi myös Elon alueen kaupallista vetovoimaa.
Vähemmän tunnettu on mahdollisuus yhdistettyjen kuljetusten eli rekkojen saaminen junaan. Tämä on uusi mahdollisuus pohjoisen liikenteessä lähinnä Ouluun ja Rovaniemelle. VR lopetti palvelunsa.
Yksityisiä liikennöitsijöitä närästää osaltaan kilpailijan kalustolla kuljettaminen. Kun kalustoyhtiö erotetaan VR:stä, niin uskon yhdistettyjen kuljetusten uuteen tulemiseen.
Päätös on Helsingin päässä, koska siellä on suuret keskusliikkeet, Vuosaaren satama ja logistiikkatoimijoiden pääpaikat.
Mutta jos yhdistettyjen kuljetusten liikenne alkaa, niin Tampereen seudulla on mahdollisuus käyttää sitä, jos vain saadaan riittävä volyymi.
Koska uudet Siemensin veturit voivat operoida myös sähköverkon ulkopuolella, niin se mahdollistaisi Ylöjärven käytön terminaalipaikkakuntana. Vaihtoehtoina ovat Perkiön ratapiha Tampereella tai Ylöjärvi.
Teollinen tuotanto ja logistiikkayhtiöt ovat keskittyneet Tampereen ohikulkuteiden läheisyyteen. Siirtomatkat ovat nopeita.
Kirjoittaja on tehnyt aikoinaan selvityksen liikenneministeriölle ja VR:lle. Selvityksen otsikko oli Yhdistettyjen kuljetusten liiketoiminnan kehittäminen.
Tässä asiassa Ylöjärven kannattaa olla hereillä.

JYRKI SASI
Toimitusjohtaja, DI

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?