Saaga S kruunattiin ravikuningattareksi kolmannen kerran peräkkäin

Köppinen taas valtaistuimella

Suomenhevosten ravivaltakunnassa on taas kaikki hyvin. Viime viikonloppuna Vermossa uusiksi ravikuninkaallisiksi kruunattiin ori Köppinen ja tamma Saaga S. Kuninkuusravit piti jälleen pintansa suurena kansanjuhlana. Ne houkuttelivat paikalle reilut 55 000 silmäparia.

Kotiradan Köppisen (vas.) ja Saaga S:n taustajoukot juhlivat titteleitään Vermossa sunnuntaina. (Kuva: Hippos/ Laura Laakso)

Urheilulliselta kantilta katsottuna kuninkuusravit näyttivät jälleen kerran toteen sen seikan, että kolmen osamatkan maratonkilpailussa kokemus on yleensä valttia. Toisena isona menestystekijänä tämän vuoden voittajilla oli kunnon ajoitus oikealla hetkellä.

Näitä oppeja toisti oriiden kuninkuuskilpailussa Jyrki Korhosen valmentama ja Ari Moilasen ohjastama 14-vuotias veteraaniori Köppinen. Se palasi ravikuninkaan valtaistuimelle kolmen vuoden tauon jälkeen.

Hevonen kruunattiin ravikuninkaaksi edellisen kerran Porissa vuonna 2014.

Kuninkuuskilpailun 3 100 metrin mittainen päätösmatka näytti toteen sen tosiseikan, että kuninkaallisissa ravikilpailuissa on kysymys nimenomaan kokonaissuorituksesta. Köppisen kannalta ennakkoasetelmat ennen viimeistä osakilpailua olivat siis varsin hyvät. Se oli kokonaiskilpailun johtohevosta eli Välähdystä jäljessä vain 1,1 sekuntia.

Kokonaiskilpailun voitto oli tarjottimella, sillä juuri 3 100 metrin maratonmatka on yleensä ollut Köppisen vahvin valtti. Lisäksi hevonen oli esittänyt juuri ennen kuninkuusraveja selkeää nousukuntoa.

Päätösmatkalla startissa hitaana lähtijänä tunnettu Köppinen pääsi yllättäen keulaan, kun nopeana lähtijänä tunnettu Välähdys myöhästyi startista merkittävästi.

Tämän jälkeen Köppisen toiveet kasvoivat entisestään. Se kellotti avauspuolikkaan 22,5-vauhtia. Välähdys haki Köppiseltä keulapaikan pian haltuunsa mutta antoi sen yhtä nopeasti takaisin Köppiselle. Kierros mentiin Köppisen tahtiin 25,0-tempoa. Toisen kierroksen väliaika oli 25,5.

Sitten käynnistyi Köppisen ja Ari Moilasen show. Hevonen kaasutteli viidennen puolikkaan peräti 21,5-vauhtia, ja näin kilpakumppaneilla alkoi olla vaikeuksia seurata Köppistä.

Kotiradan edustajan kuninkuustitteli sinetöitiin juoksun päätöspuolikkaalla. Tämän Köppinen tuli edelleen hurjasti 21,0-tempoa, ja näin veteraaniori teki comebackin ravikuninkaaksi kolmen vuoden tauon jälkeen.

Ohjastaja Ari Moilanen on nyt saavuttanut ajurina kolme ravikuninkuutta. Sen lisäksi, että hän saavutti kaksi kuninkuutta Köppisenkanssa, Moilanen ohjasti Villihotin ravikuninkaaksi Teivossa vuonna 2011.

Köppisen tuplakuninkuus herkisti kokeneenkin ajomiehen.

– Tämä on tunteikkain ravikuninkuuteni. Köppinen on hieno ja väkivahva hevonen.

– Ajoin lujaa ja pyrin tekemään riittävästi eroa muihin. Onnistuin siinä. Taustajoukot tekivät hienoa työtä, ja vaikeasti alkanut kausi sai lopulta hienon huipennuksen, Moilanen tunnelmoi.

Alkulaukka säikäytti

Kolmannen kerran peräkkäin ravikuningattareksi kruunatun Matti Nisosen ohjastama, ja Ilkka Pyysalon valmentama, Saaga S:n viikonloppu oli yhtä tunteiden vuoristorataa.

Avausmatkalla hevonen otti alkulaukan, jonka pituudeksi tuli hieman yli sata metriä.

Jos laukka olisi mennyt yli 150 metrin, hevonen olisi hylätty lähdössä ja samalla olisi mennyt mahdollisuudet kokonaiskilpailun voittoon. Toisin kuitenkin kävi.

Alkulaukasta huolimatta Saaga S kiri toiseksi aivan lähdön voittaneen Akaasian rinnalle.

Maililla Saaga S oli kolmas. Ennen päätöslähtöä Saaga S:n ero kärkeen oli vain 0,3 sekuntia. Päätösmatkalla Saaga S. puristi väkevään voittoon. Näin tamma nousi jo kolmatta kertaa ravikuningattareksi ja kokonaiskilpailun voittajaksi.

Eroa toiseksi tulleeseen Akaasiaan oli 0,7 sekuntia. Kolmas oli Virin Camilla 0,9 sekunnin erolla kärkeen.

Kolmas perättäinen seppele sai Saaga S:n taustajajoukot valtaisaan tunnemyrskyyn.

– Ratkaisumatkalla nähtiin, että tammalta löytyy kovuutta oikealla hetkellä. Meillä on maailman paras kylmäverinen tamma, ohjastaja Matti Nisonen iloitsi.

Vihellys hopealle

Kim Åkerlundin ohjastama ja isä-Sepon valmentama Vihellys piti sunnuntaina hienosti Ylöjärven lippua korkealla. Kim Åkerlund sai hevosellaan hyvän startin nelosradasta huolimatta ja pääsi pelisuosikki Jontikan selkään.

Siitä ori seurasi keulahevosta hyvin ja loppusuoralla se pääsi yrittämään ohitusta. Jontikka piti tällä kertaa reilun päänmitan voittoon Vihellykseen nähden.

Kuninkuusravit säilytti vaihtelevasta säästä huolimatta suuren kansanjuhlan maineensa. Vermon isännöimä kuninkuusraviviikonloppu oli yleisömenestys. Vermon tunnelmasta kävi nauttimassa
55 100 henkilöä kolmen tapahtumapäivän aikana.

Suurin yleisömäärä oli sunnuntaina, jolloin kuninkuusravien ratkaisutapahtumia seurasi 27 100 henkeä. Lauantain yleisömäärä oli 23 400 ja perjantain 4 600.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?