Kesäoppeja

Kaikki kesälomakortit toitottavat samaa sanomaa: Aivan sama, mitä teet, kunhan et tee mitään työksi luettavaa. Loma kuuluu lekotella riippumatossa loikoillen, pilviä tuijotellen ja joutilaisuudesta nauttien.
Mikä ettei, sitä ainakin me kiireiset tarvitsemme paikoitellen. Tarvitsemme pysähtymistä hetkeen ja suorastaan pakottautumista olemaan tekemättä mitään. Vai voisiko lomailuun ottaa mallia lapsilta?
Kehotapa lasta, joka tulee kesälomalla pitkästyneenä valittamaan tekemisen puutetta, että ole tekemättä mitään. Se tekee tutkitusti hyvää luovuudelle. Ei mene minuuttiakaan, kun lapsi on jo kehitellyt tekemistä. Lomapuuhat ne vasta kehittävätkin.
Kuusivuotiaani tähtihetkiä oli, kun hän oppi tätinsä opastuksella heittämään virveliä. Kalasaalista ei tullut, mutta isoveljen saamia haukia tutkittiin yhdessä ja opittiin, mitä kalan sisältä löytyy.
Ympäristöopin oppituntia jatkettiin soutelemalla katsomaan joutsenpariskuntaa pesueensa kanssa. Yhteys äidinkieleenkin löytyi Ruma ankanpoikanen -sadun kautta. Keskustelimme myös erilaisista ravintoketjuista ja tutkimme vesistön kasveja kuin ohimennen.
Aikuisilla olisi paljon opittavaa lapsilta. Liikennepuistossa aikuiset valittivat, kun heidän pilttinsä piti odottaa vuoroaan kahden kierroksen verran. Lapsille itselleen odottaminen ei ollut ongelma vaan he seikkailivat puistossa sillä välin kävellen. Teinini ihmetteli, miten aikuiset kehtaavat valittaa ilmaisesta palvelusta samaan aikaan, kun maailmassa on todellisia ongelmia kuten nälänhätä. Kivaa kannattaa odottaa.
Leikkipuistossa parasta on lapsen riemastunut nauru. Sitä elämäniloa on mahtavaa seurata. Harvoin kuulee aikuisen nauravan niin vapautuneesti ihan vain olemisen ilosta. Kannattaisi kokeilla.
Lenkkeillessämme sadekuuro pääsi yllättämään. Itse olisin halunnut vain jatkaa matkaa suorinta tietä kotiin, mutta lapsi huomasi kauniita niittykukkia ja halusi poimia niitä kotiin vietäväksi. Märkä niitty ei haitannut ja samalla tietopankkiin kerääntyi muutama uusi kukan nimi. Kotona kukista oli iloa vielä pitkään.
Kesäkortteihin voisikin tulla toivotus: Vietä kesää lapsen lailla. Huoletonna, uteliaana, valmiina seikkailuihin. Älä välitä, vaikka sataa. Älä valita, vaikka joudut hetken odottamaan. Kesä on sen arvoinen!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?