Runokampanja nitoi kansiin esperantosta alkaneen leikin

Suomen juhlavuonna kaikille julkaisuovet avaava runokirjasarja poiki ylöjärveläiskynäilijältä esikoiskokoelman.
Anja Karkiainen, runo, runous, kirja

Anja Karkiaisen Ilmiöitä-runokirja päätyi kansiin ripeää tahtia, noin kuukaudessa. Nainen sen kuin lähetti käsikirjoituksen julkaisukampanjaa järjestäville ja sai oikovedoksen, ja jo kohta kirja putkahti painosta. Ylöjärvellä kirjaa saa Unelmatuvalta.

”Trans lingva ponto / fonto plena je belo / – jen nur barelo.”

Runosäkeet, jotka voi suomentaa muotoon ”Kielen sillan takana / lähde täynnä kauneutta – tällä puolella vain tynnyri”, ovat esperantoa. Niiden kaltaisesta sanailusta kaikki alkoi. Ylöjärveläinen Anja Karkiainen kirjoitti ihka ensimmäiset runonsa esperantoksi.

Esperanton, keksityn kielen eli suunnitelmakielen, harrastaja halusi kokeilla, venyisikö kieli eri runomittoihin.

– Epäilin, että kun esperanto on vähän tällainen tekokieli, ei se voisi kaikkeen taipua.

Mutta taipuihan se. Niin runoilu jäi elämään ja taittui pian suomeksikin. Riimittelyyn taipuvainen nainen oli aiemmin luullut, että riimitaito on kaikilla, ettei se ole mitään erikoista, eikä ollut siksi siihen tarttunut. Mutta nyt nainen tajusi, ettei näin olekaan, ja valjasti siis kykynsä.

– Ajattelin, että sillä voisi hauskuttaa toisia.

Vihdoin ihka oma julkaisu

Nyt, parinkymmenen vuoden kuluttua, runoilu on johtanut esikoisrunokirjan julkaisuun.

Mutta ei nainen ensi kertaa ole julkaisuhommissa. Hänen runojaan on päätynyt antologioihin ja Opettajien lähetysliiton seinäkalentereihin. Hän on tehnyt laulusanoituksia, joita hänen tuttavansa ulkomailtakin asti ovat säveltäneet, ja lauluja on päätynyt kansainväliseen lehteen ja nuottikirjoihin.

Mutta silti tai juuri siksi oma kokoelma on hieno etappi.

– Kun minulta oli tullut pieniä juttuja, ihmiset kyselivät, olenko julkaissut mitään. Nyt olen. Oli se aika upea tunne, kun kädessä oli ihan ikioma kirja.

Karkiaisen runoilu kukkii kausittain. Joskus syntyy paljon, joskus tulee hiljaista. Runoilu puhkeaa vaikkapa siitä, kun puheesta jää pari sanaa pyörimään päähän kehkeytyäkseen runoksi. Tai kun joku ehdottaa, että tehdään lauluja.

Runoiluun innostavat myös kilpailut, vaikkei Karkiainen kilpailuhenkinen olekaan.

– Kun tulee kilpailu vastaan, tulee tunne, että nyt minulla on syy tehdä runoja.

Runoniekka käy myös toistuvasti eräällä runokurssilla.

– Se on kuin sukukokous. Sinne kokoontuvat samanhenkiset ystävät. Ja se on käynnistymisjuttu: kirjoitetaan paljon. Itsekontrolli lähtee pois.

Anja Karkiainen, runo, runous, kirja

Karkiaisen runoja on päätynyt antologioihin, kalentereihin, lauluihin… Kun nainen aloitti esperanton harrastamisen tätinsä mieheltä kipinöineen kiinnostuksen ja kohdalle sattuneen kurssin myötä, hän ei arvannut päätyvänsä kiintoisaan kielen maailmaan – saati runoilun maailmaan. Karkiainen päätyi myös kääntämään runoutta esperantoksi ja perustamaan Kalevalaisen runokielen seuraa.

Ei tarvinnut tyrkyttää

Julkaisun hetki koitti, kun Karkiainen törmäsi Mediapinta-kustantamon Suomi 100 kirjaa -kampanjaan.

Alkuun tarkoitus oli julkaista matalalla kynnyksellä sata kirjaa Suomen juhlavuoden aikana, mutta suosion myötä määrää kasvatettiin. Ideana on, että kun normaalisti vain harva tarjokas päätyy julkaistavaksi, nyt kaikki vähänkään julkaisukelpoinen julkaistaan. Näin useille aukeaa ovi julkaisuun eikä kynäilijän tarvitse turvautua omakustanteeseen.

– Tämä oli niin helppoa. Ei tarvinnut tarjota ja tyrkyttää, Karkiainen selittää hymyillen.

Avokätinen julkaisutempaus on kynäniekasta hieno mahdollisuus saada runoja pöytälaatikosta esiin.

– Nyt muutkin, tyhjentäkää laatikkonne! runoilija kannustaa ja toivoo.

Toisaalta julkaisujen valtavan määrän keskellä kirjan kysyntä voi kärsiä. Runoilija myös myöntää, että matala julkaisukynnys voi syödä julkaisun arvokkuuden tuntua, kun ei tarvitse läpäistä tiukkaa seulaa. Mutta itse hän ei näin koe.

– Eivät runoni mitään sydänverellä kirjoitettua ole. Egoni ei nitkahtaisi, jos niitä ei hyväksyttäisi. Ne ovat minulle leikkiä. Tässä julkaisussa oli se juttu, että nyt tuli potku. Eivätkä runoni omissa silmissäni miksikään muutu.

Sillisalaattia, jatkossakin

Karkiaisen kirja on monipuolinen kokoelma eri mitoilla ja mitoitta kirjoitettuja suomenkielisiä runoja. Teemana on vuodenajat, sillä niistä hänellä oli paljon värssyjä.

Aihevalinnan vuoksi naiselle ominaiset hulluttelevat runot jäivät pois. Sellaiset kuin vaikka kalan syönnin eduista kertova hupailu.

– Ne eivät sopineet teemaan. Ne ovat sitten toinen juttu.

Nainen toivookin ja häneltä toivotaan, että häneltä julkaistaisiin lisää. Uusiakin säkeitä syntynee, entiseen tapaan.

– Kaikenlaista sillisalaattia, mitä nyt sattuu tulemaan. Minulla ei ole sanomisen pakkoa, mutta jos idea tulee, pannaan se paperille. Kirjoittaminen on hauskanpitoa.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>