Lauantaina koko perhe liikkuu Aron rannalla

Lapsiperhevetoisen Ylöjärven tapahtumakalenterista on uupunut liikuntatapahtuma, jossa lapset pääsisivät liikkumaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Tilanne muuttuu viikonlopppuna, kun ensimmäinen Perheliikuntatapahtuma starttaa.

Perheliikuntapäivässä on mahdollista kokeilla myös suppailua, joka sopii kaiken ikäisille ja kokoisille liikkujille.

Aron rannassa järjestetään lauantaina liikuntatempaus, jonka tehtävänä on saada ylöjärveläiset lapsiperheet liikkumaan yhdessä. Ylöjärven Perheliikuntapäivää koordinoi metsäkyläläinen hyvinvointialan yrittäjä ja liikuntaneuvojaksi opiskeleva Henna Heikka, jonka mukaan Ylöjärven tapahtumissa on selkeä perheliikuntapäivän mentävä rako.

– Olen havainnut, että kotikaupungissamme kyllä järjestetään erilaisia liikuntatapahtumia muttei sellaisia, joita järjestettäisiin esimerkiksi joka kesä tietylle kohdeyleisölle.

Nyt tällainen tapahtuma on kuitenkin tulossa. Heikka toivoo, että perheliikuntapäivästä muodostuisi jokakesäinen liikuntatempaus, jossa ylöjärveläiset lapsiperheet voivat liikkua yhdessä tutustuen samalla kotipaikkakunnan urheiluseurojen tarjontaan.

– Vanhana jalkapalloilijana näen sen tärkeänä, että perhevetoisessa kaupungissa lapsille ja heidän vanhemmilleen pidetään tapahtumia, jossa eri liikuntalajien tarjoajiin ja seuratoimintaan voidaan tutustua yhdessä matalalla kynnyksellä.

Hyvinvointialan yrittäjä ja Varalan urheiluopistossa liikuntaneuvojaksi opiskeleva Henna Heikka pitää tärkeänä, että urheiluseurojen toiminta on näkyvää kotipaikkakunnalla. Tämän lisäksi hän kannustaa Ylöjärveläisiä yrityksiä ilmoittautumaan mukaan tapahtumaan.

Biitsifutista ja suppailua

Lauantaisessa Perheliikuntapäivässä on mahdollisuus osallistua maksuttomasti esimerkiksi Ylöjärven Ilveksen järjestämään biitsifutisturnaukseen. Aron rannalla esitellään myös supersuosion saavuttanutta suppailua, jossa leveän SUP-laudan päällä melotaan seisoen tai polvillaan. Suppailun ohella pääsee kokeilemaan lisäksi perinteistä melomista kajakeilla.

– Perheliikuntapäivässä pääsee liikkumaan myös leikkimielisesti perheolympialaisissa, joissa on lajeina esimerkiksi saappaanheittoa, tikanheittoa ja pussijuoksua.

Heikan mukaan tapahtuman tärkein asia on nimenomaan liikkuminen koko perheen voimin.

– Me järjestäjät kannustamme siihen, että perheet tulisivat paikalle sillä mielellä, että sekä lapset että vanhemmat osallistuisivat eri lajeihin. Perheen kanssa liikkuminen alkaa olla katoava luonnonvara, joten nyt olisi hyvä sauma lähteä luontoon leikkimään ja liikkumaan yhdessä, Heikka summaa.

Ylöjärven Perheliikuntapäivä

  • Lauantaina 17. kesäkuuta
    klo 11–15
  • Tapahtumapaikkana toimii Aron ranta
  • Tapahtuma on maksuton

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?