Turvatyynyt eivät lauenneet

Eve Hostikka selvisi hirvikolarista ehjänä kuin ihmeen kaupalla

Viljakkalantie tunnetaan Ylöjärvellä tienä, jossa hirven tai peuran näkeminen ei ole epätavallista. Eve Hostikka kohtasi hirven reilu viikko sitten Viljakkalantiellä, minkä seurauksena hänen autonsa päätyi lunastukseen.

Eve Hostikka pitää hirvikolarista selviämistään ihmeenä. Yhteentörmäys on jättänyt silti jälkensä. – Tunnen Viljakkalantien läpikotaisin. Tie on kuitenkin mäkinen ja mutkitteleva, joten koskaan ei voi tietää, milloin hirvi hyppää uudestaan eteen. Se on ihan täysin mahdollista ja sen vuoksi katsonkin nyt tiensivuja herkeämättä. Kolari on jättänyt minuun henkiset jäljet, joiden vuoksi en halua ajaa Viljakkalantietä enää pimeän aikaan.

 

Se oli keskiverto lauantai-ilta. Laulutreenien loputtua Kaiharilla, Eve Hostikka hyppää Nissaniinsa ja lähtee ajamaan sillä kohti Viljakkalassa sijaitsevaa kotiaan. Ilta on jo hämärtynyt, onhan kello yli puoli 11 illalla. Viljakkalantie ei kuitenkaan näytä niin pimeältä katuvalojen loisteessa, että autoa ajaessa tarvitsisi laittaa päälle pitkät ajovalot.

Hetki Takamaan koulun jälkeen nopeusrajoitus vaihtuu 80 kilometrin tuntivauhtiin. Hostikka kokee näkyvyyden olevan edelleen hyvä hämärästä huolimatta. Tavoistaan poiketen hän kuitenkin höllää kaasujalkaansa ja jatkaa matkaansa selvästi maltillisempaa vauhtia.

Noin kilometri Takamaan koululta Viljakkalaan päin rysähtää. Hostikka ymmärtää asian laidan vasta, kun hän näkee tuulilasin sirpaleet sylissään ja ajattelee: voi ei, se oli hirvi ja siinä meni auto.

Itkuinen ja paniikissa oleva Hostikka päättää soittaa ensimmäisenä miehelleen, joka hätääntyneenä käskee vaimoaan soittamaan hätäkeskukseen. Hätäkeskus neuvoo Hostikkaa poistumaan auton takaovesta, sillä etuovien ryskytys saattaisi murtaa tuulilasin kokonaan. Hostikka tekee työtä käskettyä ja mönkii takapenkin kautta ulos ajoneuvosta ja ryhtyy odottamaan ensihoidon saapumista.

Tuuri vai siunaus?

Hostikka sanoo omistaneensa ennen melko reippaan kaasujalan. – Olen pannut merkille, että Viljakkalantiellä ajetaan yleisesti melko kovaa vauhtia ja itsekin kuuluin niihin, jotka ohittelivat hitaammin ajavia. Kokemukseni kuitenkin muutti asenteeni.

Nyt Hostikka istuu kotinsa keittiössä ja kertaa edellislauantain tapahtumia tottuneen oloisesti. Naisesta ei näy päälle päin, että vain viisi päivää sitten hänen tuulilasiinsa tömähti usean sadan kilon painoinen eläin. On siis suoranainen ihme, että hän selvisi kolarista täysin ehjänä.

– Ensihoitajat sanoivat, että minulla kävi hirveä tuuri. Oli ihme, että olin ylipäätään tajuissani, koska autoni turvatyynyt eivät lauenneet törmäyksen voimasta. Minä pidän selviämistäni suurena Jumalan varjeluksena ja uskon, että suojelusenkelit olivat kanssani, hän toteaa.

Hostikan auto ei säilynyt kolarista ehjin nahoin, vaan päätyi suoraa päätä lunastukseen. Myös hirvi lopetettiin kolaripaikalla, jonka läheisestä ojasta se löytyi pahasti loukkaantuneena.

Vaikka Hostikan suhtautuminen tapahtumaan on ollut koko ajan rauhallinen, hän tiedostaa, että koko kolarin järkeistämisprosessi voi saada alkunsa vasta muutaman viikon kuluttua tapahtuneesta.

– Kyynelpadot aukesivat kunnolla heti tapahtumaillan jälkeisenä päivänä. Itkin pitkin päivää, sillä ihmisten antama empatia sai minulle aina uudelleen kyyneleet silmiin. Kuitenkin lääkärin mukaan siinä saattaa mennä aikaa, että tapahtunutta kolaria alkaa kelailemaan ja jossittelemaan mielessään oikein kunnolla. Että mikä olisikin voinut olla se lopputulos, kun autokin päätyi lunastuskuntoon?

Mikseivät autoilijat auttaneet?

Kolariauto muussaantui tapaturmassa lunastuskuntoon. Törmäysvoimasta kertovat rikkoutunut konepelti ja tuulilasi, jonka yläreunassa törröttää tuppo hirven karvoja.

Vaikka Hostikka olikin hirvikolarin jäljiltä tolkuissaan ja sai soitettua itselleen apua, on yksi asia jäänyt häntä mietityttämään: mikseivät ohi kulkeneet autot pysähtyneet ja varmistaneet, että hänellä on kaikki kunnossa? Hostikka muistaa, että ainakin kolme autoa ajoi hänen ohitseen turmapaikalla, eikä yksikään niistä pysähtynyt tarjoamaan apua.

– Autoni kökötti keskellä kaistaa hätävilkut päällä. Eikö sen kuuluisi herättää toisten autoilijoiden huomio? Kolmesta autosta yksi hidasti, mutta kaksi muuta vain porhalsivat kovaa ohitse. Pelkäsin, että entä jos hirvi poukkoaa uudestaan tielle ja sattuu vielä toinen kolari, Hostikka miettii.

Autoilijoiden tapaan ohi ajoi myös kaksi mopoa, jotka Hostikan yllätykseksi palasivat tapahtumapaikalle.

– Porukkaan kuului kaksi mopoa, joista toisen kyydissä oli matkustaja. Yksi näistä oli hirveän fiksunoloinen nuorimies, joka tuli luokseni ja kysyi, olenko kunnossa ja että onko apua tulossa. Hän kiersi autoani  ja totesi sen olevan pahassa kunnossa, hän kertaa.

Hostikka sanoo olevansa erittäin kiitollinen mopoporukalle ja toivoo viestin tavoittaman nämä. Ohi kulkeneille autoille hän haluaa ilmaista pettymyksensä ja ihmettelee aikuisten ihmisten välinpitämättömyyttä.

– Käsittämätöntä porukkaa. Entä jos autossani olisi ollut vielä joku loukkaantunut ja ohikulkijoiden apua olisi tarvittu? Olen kuitenkin onnellinen, että fiksut nuoret riensivät apuun, vaikkei minulla ollutkaan enää hätää. Sanoisin, että vanhemmat saavat olla ylpeitä näistä nuorista ja antamastaan kotikasvatuksesta.

Yksi kommentti

  1. Päivi Mäkinen

    Törkeää käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Hävetkää! Kiitokset minunkin puolesta fiksuille nuorille

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>