Koulutuskeskus Valon liiketalouden opiskelijat järjestävät ohjelmaa lapsiperheille

Valossa riehaannutaan lauantaina

Koulutuskeskus Valossa on ensi lauantaina täysi tohina, kun Tredun ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelijat järjestävät kevätriehan lapsille ja lapsiperheille.

Koulutuskeskus Valossa liiketaloutta opiskelevat Valtteri Anttila (vas.), Johannes Koivunen, Eetu Vainionpää ovat toimineet Valoisa Kevätrieha -projektin vetäjinä.

Rieha on osa liiketalouden opiskelijoiden opintoja.

– Opettajat vinkkasivat, että tällainen tapahtuma olisi kiva. Meille näytettiin diaesitys siitä, mitä kaikkea tapahtumassa voisi olla. Olemme kuitenkin täysin itse keksineet ohjelman ja vastanneet järjestelyistä, Valoisa Kevätrieha -tapahtuman ohjelmavastaava Johannes Koivunen kertoo.

Kevätriehan järjestely on ollut 30 opiskelijalle puolen vuoden projekti. Nyt ollaan loppusuoralla ja tapahtuman markkinointi on ollut jo jonkin aikaa täydessä vauhdissa.

– Olemme jakaneet tapahtumajulisteita kouluihin, työpaikoille, urheilupaikoille ja kauppoihin. Lisäksi olemme olleet erittäin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, tapahtuman markkinoinnista vastaava Valtteri Anttila selvittää.

Huutokaupan tuotto Taysiin

Tapahtumalla ei ole tarkoitus tuottaa voittoa. Kustannukset pyritään kattamaan ahkeruudella.

– Riehassa on kirpputori ja kahvilatoimintaa. Jos ylimääräistä rahaa jää, se menee meidän luokkaretkikassaan, tapahtuman projektipäällikkö Eetu Vainionpää sanoo.

Valoisassa kevätriehassa esiintyvät muun muassa Celesta-kuoro ja Rantaperkiön Iskun Sydänkeijut. Lisäksi ohjelmassa on ravintoasiantuntija Olli Postin luento.

Lapsille virikkeitä tarjoavat myös pomppulinna, onnenpyörä, piirustuskilpailu sekä Ylöjärven Pallon salibandy- ja pesispiste.

Riehan huipentaa hyväntekeväisyyshuutokauppa, johon opiskelijat ovat saaneet myytävää ylöjärveläisiltä yrityksiltä. Huudettavana on muun muassa Metallityöliike Juholat Oy:n valmistama grillikota.

– Huutokaupan tuotto ohjataan Taysin lasten- ja nuorten klinikan hyväksi, Eetu Vainionpää kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?