Pohjavesi keikuttaa venettä

Vesi on vanhin voitehista, mutta rasvaillaanko sillä kohta pörssiyhtiöiden osinkokonetta?
Suuret vesibisneksen siirrot pelilaudalla alkavat vähän samaan tapaan kuin kunnallisten sähkölaitosten myynti alkoi muutama vuosi sitten.
Ensin äänestäjiä rauhoitellen myydään koko potti hurskaiden lupausten saattelemana isolle kotimaan tai naapurin pelurille – lopulta tuhkana pesästä vielä sähkönsiirtoverkot kansainvälisille pääomasijoittajille.
+++++
Maapallon pinta-alasta arvioidaan olevan vettä noin 80 prosenttia, jokseenkin saman verran kuin ihmiskehosta, mutta juotavaksi kelpaavaa makeaa vettä vain reilut pari prosenttia.
Kun menneellä 1900-luvulla taisteltiin kynsin hampain öljystä, nyt elettävällä 2000-luvulla puhdas juomavesi, elämän eliksiiri, nousee arvoon arvaamattomaan.
Satelliiteilla tehdyt havainnot osoittavat, että maapallon käyttökelpoiset vesivarannot ovat kutistumassa. Kukoksi tunkiolle nousee se, joka omistaa pohjavedet ja vedenjakelun.
+++++
Ei tarvitse katsoa kristallipalloon. Jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle. Tuskin on sattumaa, että jokin aika sitten globaalin kuluttajatuotejätin pomo ehdotti juomavesien siirtämistä yksityiseen omistukseen.
Suomen bisneseliitin unilukkari Björn Wahlroos peesasi lennosta omintakeiseen tapaansa: ”Voimme tehdä monia asioita säästääksemme vettä, mutta ne jäävät tekemättä, ellemme salli veden siirtoa jonkun omistukseen. Vain ymmärtämällä, että ilmaisia asioita kulutetaan aina liikaa – mikä vahingoittaa eniten niitä eniten tarvitsevia ihmisiä – voimme alkaa poistaa vesipulaa maailmasta ja pelastaa vauvoja.”
Kun veden hinta nostetaan pilviin, veden lotraus taatusti vähenee.
Päättelyketjua Wahlroos ei ymmärrettävästi vienyt aivan loppuun. Maailman vauvat eivät veroparatiisien kautta kierrätetyistä voitoista paljon kostu.
+++++
Suomi pitää paalupaikkaa, kun maailman vesivarastot, veden saatavuus ja ympäristöseikat ynnätään yhteen. Toiseksi jäävät suurten järvien Kanada, geysirien ja jäätiköiden Islanti ja vuonojen maa Norja.
Suomessa suodattuu harjujen ja moreenin lävitse yli viisi miljoonaa kuutiota pohjavettä vuorokaudessa, ja tästä määrästä kymmenkunta prosenttia käytetään nykyisin hyödyksi.
Suomen pohjavesissä lepää mittaamaton kansallisaarre. Vertailun vuoksi litran vesipullo maksaa noin tuhat kertaa enemmän kuin hanasta valuva pohjavesilitra.
+++++
En tällä syömisellä usko, että valtio panee pohjavesivarannot tuosta vain myyntiin.
Suurin vaara pyörii siinä, että jälleen luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ja vesilaitokset myydään kuntien kroonisessa rahapulassa eniten tarjoavalle. Silloin kuluttajan kuningaspäivät ovat lopullisesti ohi.

Jorma Marttala

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?