Harjuharakan pesässä

Soppeenmäen perhepäivähoitajat vievät hoitolapsensa metsään joka viikko. Puiden katveessa leikitään eri leikkejä kuin puistossa, ja kumpuilevassa maastossa motoriikka kehittyy paremmin kuin pihassa.
Soppeenmäki, perhepäivähoitajat, Harjuharakanpesä, 28.4.2017

Soppeenmäen perhepäivähoitajat ja heidän lapsensa laulavat ja lueskelevat pesässä. Kuvassa näkyvien perhepäivähoitajien lisäksi toiminnassa oli viideskin perhepäivähoitaja Jenni Heinonen, mutta hän on nyt lentänyt poikasineen toiseen kaupunkiin.

Toimitukseen saapuu vinkki harakanpesästä. Eikä mistä tahansa pesästä, vaan jättimäisestä sellaisesta. Siis katsomaan.

Ja tottahan tosi, pesä on melkoinen. Lasten nimeämällä kuvitteellisella Harjuharakalla on myös oma postilaatikko ja postilaatikossa vieraskirja, jota kuka tahansa kävijä saa täyttää.

Pesässä lauletaan ja satuillaan

Joko alkaa valjeta? Kyse on soppeenmäkeläisten perhepäivähoitajien pesästä, jossa hoitajat käyvät joka torstai leikkimässä kuudentoista hoitolapsensa kanssa.

Pesä on kookas siksi, että kaikkien pitää mahtua sinne laulamaan ja leikkimään.

­– Olemme myös lukeneet pesässä satuja ja tehneet tehtäviä, kertovat hoitajat.

Pääsiäisen aikaan pesästä löytyi munankuoria. Ja joulun alla postilaatikkoon oli ilmestynyt kirje, jonka mukaan Tiina-tontulta oli kadonnut lettinauha – ei kuin etsimään.

Metsä on paras toimisto

Perhepäivähoitajat rakensivat pesän yhdessä lasten kanssa Soppeenharjulle, Maunussuon kupeeseen viime syksynä. Lapset pitävät metsässä leikkimisestä. Se on erilaista kuin puistossa tai sisällä oleminen.

– Myös motoriikka kehittyy metsässä aivan eri lailla kuin puistossa.

Motoriikan kehittäminen on erityisen tärkeää siksi, että lapsista suurin osa on vasta kaksi- tai kolmevuotiaita. Muunkin ikäisiä toki on, nuorin on alle yhden, ja vanhimmat ovat eskarilaisia.

Metsässä olo on mieluista myös perhepäivähoitajille.

­– Kuka ei tykkäisi tällaisesta toimistosta? Tuija Helin kysyy ja levittää kätensä.

– Tämä on sitä paitsi tunteita herättävä ja palkitseva ammatti. Me perhepäivähoitajat olemme onnekkaita, kun saamme tehdä tätä työtä ja olla samalla ulkona, lisää Päivi Niemi.

Soppeenmäki, perhepäivähoitajat, Harjuharakanpesä,

Harjuharakalla on oma postilaatikko, jonka sisällä olevaa vieraskirjaa voi täyttää.

Porukka kokoontuu joka päivä

Soppeenmäen perhepäivähoitajat ja heidän hoitolapsensa tapaavat joka aamupäivä. Harakanpesän lisäksi porukka kokoontuu puistossa ja jumppasalilla.

Vaikka hoitajat tekevät työtä kukin omassa kodissaan, isossa porukassa oleminen kehittää sosiaalisia taitoja.

Hoitajista Tuija Helin, Anu Heikkilä ja Pirkko Mäkinen ovat kaupungin työntekijöitä, ja neljäs hoitajista, Päivi Niemi, on yksityinen perhepäivähoitaja.

Runko käy moottorikelkasta

Entä mitä mieltä lapset ovat metsäpaikastaan?

Veljekset Daniel, 4, ja Mikael, 3, Karjalainen leikkivät metsässä usein kotileikkejä ja leijonaa. Välillä he myös pitävät puunrunkoa moottorikelkkana.

Peppi Pelttari, 5, kertoo, että tytötkin leikkivät kotia, mutta myös kissoja.

Ja hauskaa on.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?