Kaupungintalolla juhlittiin kansallista veteraanipäivää

Paavo Vuorinen oli 17-vuotias lapsisotilas

Ylöjärven kaupungintalolla juhlittiin torstaina kansallista veteraanipäivää. Vieraita oli noin 50, joista suurin osa veteraaneja ja heidän omaisiaan. Juhlassa puhuivat kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto, kappalainen Terhi Törmä ja everstiluutnantti Pertti Holma. Ylöjärven Uutiset kysyi kahdelta vieraalta heidän ajatuksistaan satavuotiaasta Suomesta, sodasta ja veteraaneista.

1. Mitä satavuotias Suomi merkitsee sinulle?
2.
Millä tavalla nyky-Suomi on hyvä paikka elää, mikä taas ihmetyttää?
3.
Miten osallistuit sotaan?
4.
Mitä sodasta on jäänyt eniten mieleesi?
5.
Ovatko veteraanit tärkeitä? Miten veteraaneja mielestäsi kohdellaan?

Paavo ja Annikki Vuorinen, kansallinen veteraanijuhla, kaupungintalo, veteraanit

Paavo Vuorinen (oik.) asuu edelleen omassa kodissaan vaimonsa Annikin kanssa. Kunnossa pysyy, kun ulkoilee eikä makaa liikaa sisällä.

Veteraani Paavo Vuorinen, 90 vuotta:

1.– Se merkitsee minulle aika paljon. Satavuotiaasta Suomesta minulle tulee mieleen erityisesti vuonna 1899 valmistunut Finlandia-hymni. Olen laulanut sitä sekakuorossa ja laulan sitä yhä edelleen monessa paikassa.

2. – Nyky-Suomessa hyvää on korkea elintaso. Ei siitä pääse mihinkään, että se on hyvä asia. Huonoa ovat vihapuheet. Samoin kiusaaminen koulussa ja työpaikoilla. Se tuntuu ihmeelliseltä, vaikka onhan koulukiusaamista ollut aina. Sitä en oikein tiedä, oliko vihapuhetta aiemmin. Nettihän sitä välittää.

3. – En osallistunut varsinaisesti sotaan… Olin 17-vuotiaana Kotkan edustalla Siikasaaressa. Olin ilmatorjunnassa ja käytin valonheittimiä. Sain siitä tämän tammenlehvämerkin ja veteraanitunnuksen. Olin niin sanottu lapsisotilas, vuonna 1926 syntyneiden ikäryhmää. Meiltä kerättiin sodan jälkeen sotilaspassit pois ja saimme uudet. Kukaan ei saanut puhua asiasta, se oli valvontakomission määräys. Lapsisotilaista alettiin puhua vasta vuosia myöhemmin.

– Tietysti olin ollut myös jo viisitoistavuotiaasta asti työllinen. Kansanhuolto sai määrätä ihmisiä töihin minne vain. Mutta minä olin töissä omalla maatilalla. Hakkasin puita ja olin isän kanssa hevostöissä. Tuotto meni valtiolle, eikä palkasta puhuttu mitään.

4. – Sota-ajasta jäi mieleeni erityisesti alokasaika, joka oli ankaraa ja kesti noin kuusi viikkoa. Alokasajan kouluttajat olivat käyneet armeijan 1930-luvulla ja oppineet simputtamaan. He järjestivät meille esimerkiksi yöherätyksiä. Ruoassakaan ei ollut kehumista. Mutta aselajikoulutus oli jo asiallista ja hyvää.

5. – Sota nyt vain sattui tapahtumaan meidän ikäluokallemme. En ole toiminut paljoa veteraaneissa. Otin veteraanikuntoutustakin vastaan vasta muutama vuosi sitten. Se on hyvä asia, että saan eläkkeen päälle verotonta veteraanilisää. Maanviljelijöillä kun on pieni eläke.

– Kuntoutusta on nyt joka vuosi ja meillä on palveluseteleitä siivoamiseen. Ilmaista ruokailua en ole käyttänyt. Asumme kotona ja syömme siellä. Hyvässä kunnossa ei pysy makaamalla, ulkoilen joka päivä.

 

Paavo ja Annikki Vuorinen, kansallinen veteraanijuhla, kaupungintalo, veteraanit, 27.4.2017

Annikki Vuorinen (oik.) on tehnyt itse päällään olevan Tuuterin kansallispuvun.

Paavo Vuorisen vaimo ja evakko Annikki Vuorinen, 83:

1. – Satavuotias Suomi merkitsee minulle vapautta. Sitä, että saamme määrätä asioista itse.

2. – Kaikki on kehittynyt niin paljon, että se on aiheuttanut työttömyyttä. Mutta työnteko itsessään on helpompaa kuin ennen, kun kaikki tehtiin käsin, mikä oli raskasta.

3. – Osallistuin sotaan evakkona. Olin viisivuotias kun lähdimme evakkoon Käkisalmen maalaiskunnasta vuonna 1939. Muistan kun liikekannallepano tuli, ja lattiallemme tuli nukkumaan vieraita miehiä. Lähdimme itse ensin Ylistaroon ja sieltä tulimme vapaaehtoisesti Ylöjärvelle, mistä isoisä osti rappiotilan. Meidän oli tarkoitus muuttaa sieltä pois, mutta tila saatiin kuntoon ja nyt sitä hallinnoi veljeni.

– Muistan kuinka kannoin evakossa reppua, johon laitettiin kengät ja eväät. Nuoremmalla sisaruksellani oli repussaan potta, joka oli matkalla tarpeen.

4. – Sodasta mieleeni ovat jääneet parhaiten pommitukset. Se kuinka menimme Ylistarossa pommituksia pakoon perunakellariin tai taloon, joka sijaitsi metsän laidassa. Se oli pelottavaa.

– Nykyään en pysty katsomaan mitään sotajuttuja televisiosta. Vanhemmiten se sodanaikainen pelko ja pommitukset ovat tulleet taas paremmin mieleen.

5. – Mielestäni veteraanien arvostus on noussut. Mutta toivoisin, että kotirintamalla palvelleita ja veteraanien leskiä muistettaisiin ja autettaisiin myös. He ovat jääneet liiaksi unohduksiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?