43. kertaa järjestettävä kansanmusiikin suurkonsertti tänä vuonna Ylöjärvelle

Hanuristi ja kumppanit tempaavat yhteisiloon

Hämeen kevätsoitto pyöräyttää Viljakkalassa ilmoille yli 80 soittajan voimin pelimannimusiikin ja muunkin kansanmusiikin poljentoa. Musiikkilajia leimaavien nuivien ennakkoluulojen ja tietämättömyyden takaa paljastuu yhdessä jaettua iloa ja tunteisiin purevaa menoa.
Hämeen kevätsoitto, perinne, perinnemusiikki, kansanmusiikki, pelimannimusiikki, haitari, hanuri, harmonikka

Jani Lehtimäki (kuvassa) ja muut Viljakkalan pelimannit avaavat tämänvuotisen, vuorostaan Viljakkalassa järjestettävän Hämeen kevätsoiton. Maakuntaa kiertävä tapahtuma on poikkeuksellisen suuri maakunnallisen kansanmusiikkiyhdistyksen yhteissoittotilaisuus ja suurimpia Ylöjärvellä tänä vuonna järjestettäviä konsertteja. Lehtimäestä on mukavaa päästä kuulemaan muita soittajia, mutta Kultaiseen harmonikkaankin osallistuneena konkarina hän ei jännitä. Tänä vuonna ohjelma on koottu Suomi 100 -hengessä. Tämä tarkoittaa suomalaisperinteitä kunnioittavaa hatunnostoa satavuotiaalle.

Jani Lehtimäki iski näppinsä haitariin jo viiden kuuden vanhana. Kiinnostus heräsi, kun isä soitti harmonikkaa taiten korvakuulolta.

– Sanoin, että jos minulle tuollaisen hommaat, niin minäkin alan soittaa, ylöjärveläismies muistelee.

Ja niin kävi. Aktiivisimmillaan harrastus oli lapsuudessa ja nuoruudessa soittotunneilla, Kaustisen musiikkilukiossa, armeijan soittokunnassa… Aikuisuudessa arkikiireet verottivat soittoa, kunnes musiikki väänsi taas lisävaihdetta. Vanhan tanssimusiikin soittaja päätyi Viljakkalan pelimannien luotsiksi.

– Aiemmin siskoni johti ryhmää. Kun hän lähti viitisen vuotta sitten vaihtoon Saksaan, minun piti mennä vähäksi aikaa tuuraamaan. Mutta se tuuraus on vähän venynyt, nokkamies virnistää.

Seuraavaksi musiikki vie hänet ja viljakkalalaispelimannit ensi kertaa Hämeen kevätsoittoon.

– On hienoa päästä tapahtumaan, jolla on pitkät perinteet.

Tiedon puute rokottaa suosiota

Kaikki eivät kuitenkaan ole perinnemusiikin perään. Kevätsoittoa järjestävän Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen ylöjärveläinen aktiivi Heikki Löytty myöntää, että moni pitää sitä kauhtuneena.

– Kun olin nuori, ei ollut ihan niin trendikästä soittaa haitaria kuin rumpuja tai kitaraa, Lehtimäkikin nyökkää, vaikkei itse ole paljon törmännyt penseyteen.

Kaksikko katsoo syyksi eritoten tietämättömyyden. Ei olla perillä perinnemusiikista ja nojataan vain harmaaseen mielikuvaan. Radion soittolistoilla ei kansanmusaa keiku tuttavuutta tekemässä.

– Nykyajan ihmiset tietävät kaiken maailman räpit, hiphopit ja hard rockit, mutta kaikkihan on lähtöisin kansanmusiikista, Löytyy muistuttaa.

Hän myös tuumaa, että oman uuden musiikin luonnin ollessa nyt vallalla ei vanhaan musiikkiperintöön niinkään koeta houkutusta.

Löyttyä harmittaa, että asenteiden takia paljon lahjakkuutta jää suurelta yleisöltä piiloon. Lehtimäki ei muiden mielipiteitä juuri harmittele.

– Kunhan itse pidän siitä, mitä teen. Ja kaikki eivät tykkää kaikesta. Se on elämän rikkaus. Mielelläni vien musiikin sanomaa eteenpäin soittamisellani, mutta ei minulla ole tarvetta tuputtaa sitä kenellekään, hän puntaroi ja kylläkin iloitsee siitä, että kevätsoitto lisää tietoisuutta.

Kiinnostustakin aaltoilee

On toki perinnemusiikin ymmärtäjiäkin, Lehtimäen mukaan ainakin vanhoja sekä iän myötä perinteikkäälle lämpiäviä mutta nuoriakin, vaikkapa tanssista tykkääviä.

– Ja ihmiset, jotka itse soittavat, arvostavat toisia soittajia, vaikka soittaisivatkin erilaista, hän ynnää.

Löytty katsoo kansanmusaan mieltyneet maanläheisiksi, juurista kiinnostuneiksi.

– Sellaisia, jotka muutenkin arvostavat vaikka käsitöitä ja kotimaisuutta. Ja perinteikkyyshän ei tarkoita, ettei voitaisi olla myös luovia.

Hämeessä pelimannikulttuuri on Lehtimäen mielestä ihan hyvin elossa. Jo lähistöllä on useita soittoporukoita. Löyttykin toteaa kansalaisopistojen pitävän perinnettä elossa ja näillä seuduin olevan myös puoliammattilaisporukoita. Mutta ei pelimannikulttuuri ole täällä yhtä kukkeaa kuin vaikka Kaustisella tai Etelä-pohjanmaalla. Eikä se elä kaikkien keskuudessa.

– Kyllähän porukoissa ja keikoilla näkee paljon samoja naamoja, Lehtimäki toteaa.

Vaan on perinnemusiikilla ollut nostettakin viime vuosina. On esimerkiksi uuden polven muusikoita, jotka vanhasta ammentaen tekevät uutta ja herättävät kiinnostusta.

– Kiinnostushan on aaltoliikettä. Esimerkiksi 60–70-luvulla Konsta Jylhän aikaan oli kansanmusiikin megatrendi, Löytty pohtii.

Yhteistä riemua

Kaksikko nimeää pelimannimusiikin ehdottomaksi suolaksi yhteisöllisyyden. Yhdessä soitettaessa kappaleet heräävät eloon, ja tutut kappaleet sytyttävät toisilleen vieraatkin musikantit soittoon. Kaikentasoiset soittajat solahtavat porukkaan.

Yleisökin on sosiaalisissa tunnelmissa, kun se kokoontuu kuulolle vaikka tansseihin. Kaksikko myöntää, että kansanmusa on mukaansa tempaavaa, jolloin se imaisee jakamaan tahteja yhdessä.

– Jos yleisö ei lähde mukaan, soittajatkaan eivät oikein pääse fiilikseen, Lehtimäki jatkaa.

Myös monipuolisuus iskee. On rempseää ja rauhallista, iloista ja haikeaa.

– Pystyy tulkitsemaan syviä tuntoja, Löytty toteaa.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>