YIlveksen B-pojille pettymys

Ylöjärven Ilveksen B-pojat jäivät ilman mitalia viime viikonloppuna Tampereella pelatussa futsalin SM-lopputurnauksessa.
futsal

Kaksi maalia turnauksessa tehnyt YIlveksen Mustafa Waisi (49) yrittää ohittaa PiPS:n puolustajaa. (Kuva: Esa Norvia)

YIlves aloitti alkulohkonsa lauantaina FC Ulvilaa vastaan. Fyysistä ja suoraviivaista peliä pelannut Länsi-Suomen piirinmestari FC Ulvila piti pelin tasaisena aina loppuminuuteille asti ja vapauttavaa maalia saatiin odottaa toiseksi viimeiselle minuutille saakka. Pisteet jäivät kuitenkin YIlveksen pojille loppunumeroin 4–1.

Toisessa alkulohkon pelissä YIlvestä vastaan asettui Karkkilan Jalkapalloseura, joka edusti kisoissa Uudenmaan Piiriä. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa puolustuspeliä, mutta YIlves onnistui kahdesti omista maalipaikoistaan ja otti sunnuntain mitalipelit varmistaneen toisen voittonsa numeroin 0–2.

Lauantain kolmannessa ja alkulohkon viimeisessä ottelussa YIlveksellä oli kova vastus, kun Pohjois-Suomen mestaruuden lähes leikitellen voittanut Kemin Palloseura juoksutti kentälle erittäin maaliahneen ykköskenttänsä. 122 maalia kahdeksassa piirisarjapelissä tehnyt ryhmä osoitti vaarallisuutensa ja mätti taululle tylyt 0–8 lukemat. YIlves jäi tappion myötä lohkokakkoseksi.

Sunnuntain välierässä YIlvestä vastaan asettui Itä-Suomen piirinmestari Warkauden Jalkapalloklubi. YIlves sai otteluun hyvän alun, mutta toisen alkulohkon voittanut WJK rankaisi kesken painostuksen tulleesta pallonmenetyksestä. YIlves ei saanut palloa hyvistäkään paikoista sisään ja WJK rankaisi nopeilla vastahyökkäyksillä vielä kahdesti heti ottelun alussa. Ylöjärveläisten virhetili täyttyi yliaggressiivisen prässäyksen ja myöhästyneiden taklausten takia jo 13. minuutilla, jonka jälkeen WJK pääsi kokeilemaan peräti viisi kertaa 10 metrin rangaistuspotkua. WJK voitti lopulta 6–0.

Pronssiottelussa YIlves sai vastaansa Piikkiön Palloseuran. Piikkiön tiiviistä puolustuksesta löytyi pallon mentävä aukko ottelun neljännellä minuutilla, ja Ylöjärven Ilves siirtyi 0–1-johtoon. Maalipaikkoja oli molemmissa kenttäpäädyissä tasaisesti, mutta varsinaisen peliajan ainoan lisäosuman teki PiPS, joten pronssin kohtalo ratkaistiin jatkoajalla. Ottelun ratkaisu nähtiin jatkoajan neljännellä minuutilla, kun PiPS rokotti 2–1-maalin suorasta vapaapotkusta. Koko turnauksen ajan hyvin erikoistilanteet puolustaneen YIlveksen harmiksi SM-pronssimitalit matkasivat tänä vuonna Piikkiöön. Suomen mestaruuden voitti KePS, joka jatkoi vahvaa turnaustaan voittamalla loppuottelussa WJK:n 8–2.

Ylöjärven Ilveksen turnauksen pistepörssi: Mustafa Waisi 2+0, Leevi Sorsa 2+0, Pekko Majala 1+1, Arttu Haataja 1+1, Ossi Neronen 0+2 ja Pyry Majala 1+0.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?