Ylöjärvi-Seuran naistoimikunnan 50-vuotisjuhla keräsi tuvan täyteen

Ylistys naisenergialle

Yhteisöllisyyttä henkivässä kotiseutujuhlassa julkistettiin 34. Räikän fröökynä ja palkittiin Kotiseutuliiton ansiomerkein Ylöjärvi-Seurassa pitkään vaikuttaneita toimijoita.

Fröökynöitä eri vuosikymmeniltä. 50-vuotisjuhlassa uutta Fröökynää oli juhlimassa 15 entistä kunnianimen saanutta naista.

Toisista välittäminen, inhimillisyys, yhteisöllisyys ja perinteiden kunnioitus. Nämä neljä pääteemaa yhdistyvät Ylöjärvi-Seurassa, joka on toiminut paikallisena ihmisten yhdistäjänä jo 65 vuotta. Yhdistyksen historiassa merkittävä merkkipaalu koettiin 50 vuotta sitten, kun Ylöjärvi-Seura sai oman naisjaoston. Tätä erityistä naisryhmää kokoonnuttiin juhlistamaan viime sunnuntaina Ylöjärven kaupungintalolle, mikä sopi yhteen viime viikolla vietetyn kansainvälisen naistenpäivän kanssa.

50-vuotisjuhlassa päästiin kuulemaan yhdistyksen omien naisten lisäksi lempääläisen tutkijan ja tietokirjailijan Riitta Mäkisen luentoa aikamme suomalaisista naisvaikuttajista, joita myös Ylöjärvi-Seura arvostaa paljon.

Lempääläinen Riitta Mäkinen on tutkinut suomalaisia vaikuttajanaisia ja käsittelee aihetta toimittamassaan kirjassaan Naisten aika.

Mäkisen mukana matkattiin yli sadan vuoden taa, jolloin suomalaiset edelläkävijänaiset vaativat itselleen ja kanssasisarille oikeutta opiskeluun, julkiseen toimintaan ja henkiseen työhön. Tällainen oman tiensä kulkija oli esimerkiksi turkulaissyntyinen Hedvig Gebhard, joka vieraili urallaan myös Ylöjärvellä.

– Hedvig ja hänen miehensä astelivat maailman esimmäisenä parlamentaarikkoparina eduskuntaan vuonna 1907. Historiallisesta sanomalehtikirjastosta sain selville, että Hedvig kävi vaalipuhumassa myös Ylöjärvellä 11. maaliskuuta vuonna 1907 Sauriossa. Aamulehden ennakkoilmoituksen mukaan tuolloin oli huomattava esitelmäkokous, Mäkinen kertoi juhlayleisölle.

Fröökynällä juhlan täyteinen vuosi

Vuoden 2016 Räikän Fröökynä Leena Jonsivu puvusti uuden Fröökynän Tarja Toivosen.

Naisjaoston 50-vuotisjuhlassa myös julkistettiin ylöjärveläinen oma kulttuuripersoona ja vaikuttajanainen jo 34. kerran. Kunnianimityksen jakoi Ylöjärven Yrittäjien monivuotinen puuhamies Valto Koivula, joka kuvaili vuoden 2017 Räikän fröökynää touhukkaaksi naiseksi, jota kiinnostivat kauppaleikit jo pikkutyttönä.

– Fröökynän ollessa pikkulikka ei mikään viitannut vielä tulevaan uraan. Tyttö oli toki touhukas ja sai toiset lapset mukaansa vaikka pyhäkouluun. Hän uskoi vakaasti ja kovasti olevansa vallan hyvä hiihtäjä mutta sijoittui koulun hiihtokisoissa toiseksiviimeiseksi, Koivula selitti.

Fröökynän tahto ja usko omiin kykyihinsä eivät tyssänneet tuohon yhteen hiihtokilpailuun, vaan taidot löytyivät jostakin muualta. Hän ehti työskennellä jo nuorena naisena vuosikymmenen verran toiminnanjohtajan tehtävissä, kunnes palasi Ylöjärvelle äitinsä luotsaaman erikoiskaupan palvelukseen.

– Yritys on viettänyt juuri 35-vuotisjuhlaansa, joten uskon, että tässä kohtaa kaikki arvaavat, kenestä on kyse. No tietysti meidän Mistelin Tarja Toivosesta, Koivula julisti vuoden 2017 valitun Räikän fröökynän.

Juhlan musiikkiesityksistä vastasi Ylöjärven oma Tuija Lehtonen eli Gilda yhdessä laulaja Pasi Leppäsen kanssa.

Kultainen ansiomerkki on harvinaisuus

Palkintojen jako ei päättynyt juhlassa pelkästään fröökynän nimittämiseen, vaan kotiseututyössä ansiokkaasti suoriutuneet henkilöt saivat myös omat ansiomerkkinsä. Ylöjärvi-Seuran puheenjohtaja Minna Sorsa jakoi pronssiset ansiomerkit Torbjörn Nikukselle, Jan Nickullille, Ritva Tyrkölle ja Kristina Raivio-Hovilalle.

– Te olette jokainen omalla toiminnallanne ja panoksellanne vaikuttaneet lähiyhteisöömme vähintään viiden vuoden panoksella yhdistyksen toiminnassa. Jokaisen paikka on tärkeä, oli se sitten valokuvien tallennusta tai historian avaamista, perinnekohteiden tukemista tai tapahtumassa järjestäjänä toimimista, Sorsa sanoi.

Kotiseutuliiton hopeiset ansiomerkit myönnettiin Seppo Peltolalle ja Sisko Sirenille. Kultaisen ansiomerkin sai seitsemän vuoden takainen Räikän Fröökynä, Kerttu Blom. Kultaista ansiomerkkiä on myönnetty Suomessa vain vähän yli 300 kappaletta.

– Kerttu Blom on toiminut kauan ja vaativissa tehtävissä Ylöjärvi-Seurassa. Hän tuli yhdistyksemme jäseneksi vuonna 1981, ja hän on toiminut ahkeruudella ja sinnikkyydellä, muita kannustaen ja rohkaisten. Kerttu on aina uutta luomassa ja hän on aktiivinen yhdistyksen jäsen, Sorsa kertoi palkinnonjakopuheessaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?