Eikä kukaan meitä enää etsi -näytelmä soittaa kiivaasti kelloja katsojalle, joka ei ole vielä herännyt todellisuuteen. Teatteri Siperia käsittelee ilmastonmuutosta asiaankuuluvalla vakavuudella mutta huumorilla keventäen ja toiveikkuutta jakaen.
Jääkarhu (Tytti Marttila) toivoo, että ihmisen pentu on (Jaakko Ohtonen) vanhempiaan viisaampi. Ilmastonmuutosta käsittelevä näytelmä Eikä kukaan meitä enää etsi sai kantaesityksensä Teatteri Siperiassa viime viikon tiistaina. (Kuva: Petri Tuhkanen).
Jääkarhu tallustelee ihmisten ilmoille, koska jäät sulavat eikä se pysty enää metsästämään hylkeitä. Nälkä ajaa sen etsimään ruokaa asutuksen keskeltä.
Tosin näytelmän jääkarhu on pikemminkin viestintuoja ihmisten pennuille, joiden se uskoo olevan jo vanhempiaan viisaampia.
Teatteri Siperia on näyttänyt jälleen kyntensä tarttumalla yhteen suurimmista maailmanlaajuisista kriiseistämme, ilmaston lämpenemiseen. Siitäkin huolimatta maailmanlaajuiseen, että Yhdysvaltain presidentti on ilmastonmuutoksen kieltänyt.
Eikä kukaan meitä enää etsi on syntynyt ohjaaja Tommi Kainulaisen, Marika Heiskasen, Karoliina Blackburnin ja Reidar Palmgrenin yhteistyönä.
Näytelmä koostuu episodeista, jotka kertovat siitä, miten ilmastonmuutosta voi vastustaa omilla kulutusvalinnoillaan. Tai ainakin yrittää niin tehdä.
Se sisältää myös viitteitä Cormac McCarthyn Pulitzer-palkittuun teokseen Tie, joka kertoo erään valinnan vaikutuksista, kun ihmiskunnasta on jäljellä eläimelliset rippeet. Miltei fyysisesti ravisteleva kirja kuvaa isän ja pojan vaellusta halki palaneen maan maailmassa, jossa jäljellä on tuskin mitään elämisen arvoista.
Helppo samaistua
Näytelmän kohtaukset tapahtuvat ympäristössä, johon on helppo samaistua. Teksti on terävä, humaani ja arkeen sidottu. Valintoja, usein myös taloudellisesti järkeviä, on mahdollista tehdä aivan tavallisessa elämässä.
Tommi Kainulainen ei vyörytä katsojille pelkkää synkkyyttä, vaan löytää keventävää huumoria tilanteista, joissa kohtaavat lajittelijat ja yhden roskapussin taktiikkaa noudattavat, lihansyöjät ja viheruskolliset, mummot ja lapsenlapset, isät ja pojat, päättäjäsukupolvi ja suuret ikäluokat, jotka eivät rakentajarooliaan piilottele.
Onko ilmastonmuutos vain makuasia tai kiinalaisten juoni? Onko luomu vain länsimaisen ihmisen haihattelua ja viherpesua, jolla jynssätä omaatuntoa?
Onko synnyttäminen ainoa tapa tulla äidiksi? Eikö adoptio keventäisi ekologista selkäreppua ja pienentäisi hiilijalanjälkeä, mutta onko se yhteispäätös?
Syvissä kysymyksissä siis sukellellaan.
Vaikka näytelmän rakenteesta suuhun jää vähän luettelon maku, esitys on suhteellisen pitkänäkin sujuvaa katsottavaa. Teatteri Siperialle tyypilliseen tapaan toiveikkuutta ei unohdeta ja päällimmäisenä on tekijöiden ymmärrys ihmisestä.
Kierrätetty lavastus
Lihaa esityksen luitten ympärille tuovat monistumiskykyiset näyttelijät Karoliina Blackburn, Jaakko Ohtonen ja Marika Heiskanen, joka on tunnettu kyvystään rakentaa henkilöhahmo vaikka pelkällä kulmakarvan kohotuksella.
Monet roolihenkilöt syntyvät näyttämöllä pienin vedoin ja kekseliäästi. Hahmojen kirjo halkoo läpi sukupolvien, hämmentyneestä pikkupojasta riehakkaaseen ikäihmiseen.
Jääkarhu, Ursus maritimus, sulattaa katsojan sydämen. Valkoinen pörröturkki taitaa sulattaa myös sen sisältä kuoriutuvan Tytti Marttilan.
Henkilöiden rimpuilua seuratessa ristiveto tuntuu omakohtaisesti. Lopetanko naudanlihan syönnin, tehtailenko vetoomuksia, heittäydynkö politiikkaan, uskonko salaliittoteoriaan vai ristinkö vain käteni ja toivon parasta?
Petri Tuhkasen lavastus hyödyntää näppärästi kierrätysmateriaaleja: pahvi taipuu lamelliverhoista aterimiksi ja vohveleiksi.
Siperia opettaa
Ilmasto muuttuu, koska myös me muutamme sitä, ja vauhti vain kiihtyy. Useimmat lajit eivät ehdi sopeutua; saimaannorpillekin kolataan jatkuvasti apukinoksia.
Jääkarhu, ilmastonmuutoksen symboli, vaeltaa, saalistaa ja parittelee meren jäällä. Jääpeitteen oheneminen vaikuttaa saalistuskauden pituuteen. Karhuilla on vähemmän aikaa syödä, eläinten rasvakerros on ohuempi ja ne saavat vähemmän pentuja. Vaikka jääkarhu sopeutuu rajuihin muutoksiin paastoamalla ja vararavinnon turvin, niin mikäli kehityksen suunta ei muutu, arktiksen kuningasta uhkaa sukupuutto.
Ilmastonmuutoksella on moninaiset vaikutukset ympäristöön ja ihmisiin. Se myös lisää eriarvoisuutta. Kaikkein köyhimmät ihmiset asuvat maailman kuivimmilla ja kuumimmilla alueilla, joilla lämpeneminen heikentää entisestään elinolosuhteita.
Elämäntapamme on oltava nykyistä kestävämpi. Monimuotoinen luonto suojaa ihmisiäkin ilmastonmuutoksen vaikutuksilta.
Ja tässä Siperia opettaa! Suomi 100 -ohjelmistoon kuuluvaa esitystä voi suositella myös koululaisnäytökseksi.
Viimeisimmät kommentit