Tarvitsemme kielitaidon laajennusloikan

Juuri nyt kolmasluokkalaisten ylöjärveläislasten kodeissa mietitään valinnaisen pitkän kielen valintaa: aloittaisiko lapsi nelosluokalla toisen kielen, mikä kieliohjelman kielistä se olisi, ja muodostuuko kieleen ryhmää omaan kouluun.
Valintaa puolustaa moni asia. On kiistatonta, että monien kielten vähäisemmästäkin osaamisesta on suomalaiselle etua maailmalla sekä kotimaassa työmarkkinoilla.
Suomalaisten kielipääoma kuitenkin jatkuvasti kapenee, kun sen pitäisi päinvastoin laajentua. Englantia osataan, mutta muut kielet sujuvat enää yhä harvemmilta. Ylöjärvellä muun muassa pitkän saksan opiskelijoiden määrä peruskoulussa ja lukiossa on laskenut. Valtakunnallisestikin into ylimääräisiin kieliopintoihin on vähentynyt vuosikymmenen ajan.
Valitettavaa on, että samaan aikaan myös kaupungissamme on kuluvalla valtuustokaudella tehty monipuolista kielitaitoa heikentäviä päätöksiä. Mediassakin esillä olleet viimeaikaiset peruskoulun liki puolen miljoonan euron leikkaushalut eivät valitettavasti ole kaudella ensimmäisiä. Peruskoulusta on jo niistetty muutenkin nykyisen valtuuston aikana.
Toivottavasti muistissa on, kuinka vuonna 2013 valinnaisen A2-kielen ryhmän muodostamisen alaraja nostettiin säästösyistä kahdestatoista oppilaasta kuuteentoista. Pitkän valinnaiskielen opiskelun aloittamisesta kaupungissamme tuli hankalampaa. Esimerkiksi sivistyslautakunnan huolena oli jo tuolloin, että A2-kieliryhmiä ei enää muodostu kuten aiemmin.
Tiedossa oli myös selvästi, että kielitarjonta ja sitä myötä lasten ja nuorten kielitaito supistuu, sillä ylöjärveläiset lapset eivät voi opiskella valitsemaansa pitkää valinnaiskieltä – ilman että samassa koulussa iso määrä muitakin valitsee saman kielen.
Päätöksen ikävät puolet näkyvät kieliryhmien määrässä Ylöjärvellä, kun ryhmiä ei muodostu samaan malliin. Naapurikaupungissa asuva lapsi saa paljon etumatkaa ylöjärveläiskoululaiseen verrattuna voidessaan kerryttää kielipääomaansa A2-kielellä, joka aloitetaan 12 oppilaalle. Tämäkin säästöpäätös siis eriarvoistaa lapsiamme.
Useat tutkimukset ja havainnot osoittavat, että varhain aloitetut kieliopinnot tuottavat tulosta. Kielitaidon kerryttäminen vaatii ennen kaikkea aikaa ja pitkäjänteisyyttä – viikoissa tai edes vuodessa ei kovin kauan harpota. Satsaus laajaan, monipuoliseen kielitaitoon varmasti kannattaa. Kuinka moni aikuinen katuukaan, ettei nuorempana opiskellut useampaa kieltä!

JENNI KIISKINEN
Kuntavaaliehdokas
Ylöjärven vihreät

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?