Keijärvestä otettiin maanantaina näytteet – tulokset tiistaina tai keskiviikkona

Viime viikolla Keihäsniemen jätevesipumppaamolla tapahtuneen jäteveden Keijärveen valumisonnettomuuden laajuutta ei vielä tiedetä. Ylöjärven Vesi Oy:n toimitusjohtaja Jouni Vähäkytän mukaan Keijärvestä tänään maanantaina otettujen näytteiden tulokset saadaan aikaisintaan huomenna tiistaina tai viimeisintään ylihuomenna keskiviikkona.
Keijärvi, jätevesivuoto, Ylöjärven Vesi, avantouinti, jätevedet

Keijärvellä ei kannata mennä nyt ainakaan uimaan. (Arkistokuva)

Toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä korostaa, ettei kukaan tiedä jätevedevalumisonnettomuuden todellista kokoa.

Vähäkytän mukaan arvaileminen on turhaa.

– Odotamme nyt tuloksia näytteistä, jotka tänään maanantaina olemme ottaneet Keijärven eri puolilta. Näytteet otettiin muun muassa tapahtumapaikalta ja Myllypuron suulta, hän kertoo.

Vähäkyttä sanoo, ettei kaupungilla ole vielä varmaa tietoa siitä, miten jätevesikatastrofi oikein tapahtui.

– Kaukovalvontajärjestelmä on mennyt sekaisin. Tiedämme varmasti järjestelmän olleen toiminnassa vielä viime keskiviikkoaamuna kello 9. Ajankohtaa, jolloin järjestelmä on mennyt rikki, emme tiedä. Emme tiedä myöskään sitä, minkä aikaa jätevesi on valunut Keijärveen, hän teroittaa.

– Jos pahin skenaario toteutuu, jätevettä on voinut valua keskiviikon, torstain ja perjantaiaamupäivän ajan.

Onnettomuus vaatii Keihäsniemen jätevesipumppaamon perinpohjaisen tarkistamisen.

– Miksi varajärjestelmä ei ole kytkeytynyt päälle?

– Miksi järjestelmä ei lähettänyt varoitusta vahingosta?

Vähäkytän mukaan jätevesionnettomuudessa toteutui Murphyn laki.

– Kaikki järjestelmät pettivät, hän suree.

– Kohtasimme valitettavan ja harmillisen tilanteen, toimitusjohtaja toteaa.

Vähäkytän mukaan Räikän avantosauna pidetään suljettuna toistaiseksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?