Miska ja Miikka kohti karaten EM-kisoja

Ylöjärven Shotokania edustavat veljekset Miikka ja Miska Salonen matkaavat ensi lauantaina alkaviin karaten nuorten EM-mittelöihin. Kummallakin on takanaan onnistunut harjoitus- ja kisakausi maajoukkueleireineen. Miska oli mukana EM-joukkueessa jo vuosi sitten, Miikka lähtee hakemaan ensi tuntumaa EM-tason edustustehtäviin.
Karate2

Miska (vas.) ja Miikka Salonen ovat keskittyneet viime viikkoina EM-kisakunnon viimeistelyyn.

Miska oli viime vuoden nuorten EM-kisoissa paras suomalainen sijoittumalla sarjassaan seitsemänneksi. Tulevissa kisoissa Miskan sarja on U18 ja painoluokka alle 61-kiloiset.
Tällä kertaa Miska pitää jopa mitalia mahdollisena. Tosin kovia vastustajia on odotettavissa, joten palkintokorokkeelle pääsy olisi melkoinen saavutus.
– Mahdollisuudet ovat aina olemassa. Mitalisijoitus edellyttää kuitenkin sitä, että pystyn todella hyvään suoritukseen ja tuuriakin on matkassa.
– Olen pystynyt parantamaan otteluasennon ja etäisyyden hallintaa sekä yleisemmin liikkumistani matolla. Odotan, että nämä asiat näkyvät myös tulevissa tiukoissa otteluissa.
Ero Suomen ja vahvimpien karatemaiden välillä näkyy Miskan mielestä taktisessa osaamisessa. Pahimmat vastustajat hiovat valmennusleireillä ottelutaktiikoita paljon ja perusteellisesti.
– Tietysti ottelijan muutkin perusominaisuudet ratkaisevat. Ajoitusten, nopeuden ja voimaominaisuuksien pitää olla kunnossa, jos mielii saada voittoja.
Miikka lähtee EM-kisojen ensikertalaisena hakemaan hyviä otteluita, miettimättä sijoitustavoitteita. Sarjana on U16 ja painoluokkana alle 70-kiloiset.
Miikalla on takanaan kymmenkunta kansainvälistä ottelua. Harppaus EM-kamppailuihin on iso, mutta vastustajat eivät kuitenkaan ole Miikan mielestä mahdottomia voitettaviksi.
Kisoihin valmistautuminen on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Kaikki mahdollinen on tehty. Miikka tuntee omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa.
– Liikkuvuuteni on jo aika hyvällä tasolla. Nopeutta on saatava jatkossa lisää, jotta pystyn ottelemaan tasapäisesti kovimpiakin tekijöitä vastaan.

Harjoittelua vasta opeteltu

Tero Rajala on valmentanut Miskaa ja Miikkaa kolmen vuoden ajan. Vasta viime kesänä alkoi varsinainen ohjelmoitu ja tavoitteellinen harjoittelu.
– Tuosta lähtien on nyt yhdessä opeteltu, mitä se reenaaminen oikeasti on. Me teemme selvän eron peruskunto- ja kilpailukausien välille. Harjoittelu suunnitellaan myös siten, että viikot ovat erilaisia, Rajala kertoo.
– Kesäkaudella keskitymme peruskunnon kehittämiseen. Hiomme samalla tekniikkavirheitä pois ja opettelemme uutta. Kilpailukaudella on tärkeää keskittyä nopeus- ja taitoharjoitteisiin.
Uusi ote harjoitteluun on tuottanut tulosta yllättävänkin nopeasti. Miska oli jo viime EM-kisoissa Suomen paras ottelija. Nyt myös Miikka nousi edustusrinkiin, mitä Rajala ei osannut vielä asettaa tässä vaiheessa tavoitteeksi.
– Myös Miikka on jo kokenut kilpailija. Siinä mielessä tällainen kehitys ei ollut odottamatonta.
Rajala tunnistaa molemmista pojista heidän omat vahvuutensa. Kumpikin on teknisesti taitava. Harjoituksissa on paneuduttu tekniikoiden monipuolisuuteen ja mielikuvituksen käyttöön ottelutilanteissa.
– Miikka on armoton taistelija, joka ottaa usein voittopisteet viimeisten viidentoista sekunnin rutistuksella. Miskan valtteja ovat nopeus ja reagointikyky.

Karate1

Miska Salonen (vas.) oli viime vuonna nuorten EM-kisoissa paras suomalainen. Miikka on nyt lähdössä ensimmäiseen EM-koitokseensa.

Maltillisesti eteenpäin

Kisamenestyksen suhteen Rajala ei ole halunnut asettaa erityisiä tavoitteita. Mahdollisuudet hyviin sijoituksiin riippuvat paljon siitä, millaisia vastustajia arvonnat heittävät vastaan heti alkukierroksilla.
– Kovia ottelijoita tulee erityisesti Itä-Euroopan maista sekä Ranskasta ja Espanjasta. Hekin ovat voitettavissa, mutta siihen tarvitaan täydellistä onnistumista.
– Jokainen otteluvoitto on askel eteenpäin. Sekin on jo hyvä saavutus, jos pojat pystyvät toteuttamaan yksittäisissä otteluissa jotain sellaista, mitä olemme harjoitelleet.
Tulevat EM-kisat ovat yksi askel eteenpäin poikien uralla. Rajala näkee kisat välietappina pitkällä taipaleella, jolla Miikka ja Miska ovat vasta alussa.
Takana on jo seitsemän vuotta karateharrastusta, mutta eteenpäin ei ole heti rajoja vastassa.
– Jos pojilla riittää intoa, me teemme vähitellen matkaa kohti huippu-urheilijan uraa ja mahdollista menestystäkin. Karate on laji, jossa ikä ei tule kovin äkkiä esteeksi kehittymiselle ja huipulla pysymiselle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?