Polttopisteenä Ylöjärvi: Vähemmistönä turvassa ja hyvässä asemassa

Suomen moniarvoinen ja -ääninen demokratia ammentaa voimansa arvoista, joihin ovat sitoutuneet niin enemmistöt kuin vähemmistötkin. Helsingin piispa, metropoliitta Ambrosius pitää ratkaisevana asiana sitä, että muiden muassa saamelaiset, suomenruotsalaiset ja ortodoksit ovat yhteiskunnan suojeluksessa.
Metropoliitta Ambrosius, ortodoksit

Metropoliitta Ambrosius ei usko, että kolmas maailmansota syttyy, mutta hän uskoo terroritekojen määrän kasvavan.

Suomalaista ortodoksia on siunattu paljolla.

Suomen ortodoksinen kirkko on varsin pieni, sillä kirkolla on vain runsaat 60 000 jäsentä. Metropoliitta Ambrosius muistuttaakin siitä, että paikallisseurakunnat ovat todellisia hyvänolon keitaita, koska seurakuntien jäsenet yleensä tuntevat toisensa.

Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa on 3200 jäsentä, mutta seurakunta toimii maantieteellisesti erittäin laajalla alueella, peräti 33 kunnan alueella kolmessa maakunnassa.

Pienissä seurakunnissa vallitsee syvä yhteisöllisyys. Seurakunnan jumalanpalveluksiin ja muihin toimintoihin osallistuminen vahvistaa tunnetta osallisuudesta Kristukseen.

Metropoliitta Ambrosius avaa silmämme huomaamaan tosiasian, jonka mukaan Suomen runsaat 60 000 ortodoksia kuuluvat maailmanlaajuiseen kirkkokuntaan, jolla on 270 miljoonaa jäsentä.  Piispa korostaa sitä, etteivät suomalaiset ortodoksit ole yksin vaan samalla tavalla uskovien ja rukoilevien ihmisten määrä on valtavan suuri. Olemme siis vähemmistö kotimaassamme mutta iso uskontokunta koko maailmassa.

Ortodoksinen kirkko on kohdannut hyvin paljon kärsimystä eri puolilla maailmaa. Kärsimys ei siis ole harvinainen tai vieras tunne ortodokseille. Metropoliitta Ambrosius sanookin kirkon historian opettavan tärkeän asian eli sen, ettei kristittynä eläminen ole yhtä voittokulkua.

Piispa teroittaa arvojen tärkeyttä. Ambrosiuksen mukaan rauhallisuudesta ja turvallisuudesta kuuluisa suomalainen yhteiskunta saakin voimansa siitä, että niin enemmistöjen kuin vähemmistöjenkin edustajat jakavat samat arvot. Suomalainen arvopohja on lavea.

Metropoliitta Ambrosius aistii kansalaisista heitä tavatessaan pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Piispa sanoo ihmisten turvallisuuden tunteen järkkyvän, koska eri tiedotusvälineet tuovat koko maailman tuskan keskuuteemme.

Ambrosius sanoo suomalaisille, että meidän on opeteltava käsittelemään maailman mullistuksia. Hänen mukaansa ihmisten kannattaa ottautua vain sellaisiin asioihin, joihin he itse voivat vaikuttaa. Asiat, joihin emme voi itse vaikuttaa, on syytä jättää huomiotta.

Piispan mukaan rauhan työ alkaa jokaisen ihmisen teoista. Kun autamme lähimmäistämme, teemme rauhan työtä.

Metropoliitta neuvoo katsomaan tarkalla silmällä kirkkorakennuksia ja niiden taivasta kohti kohoavia torneja. Pyhäköt ja kellotornit risteineen ovat toivon merkkejä. Niitä silmäillessämme löydämme rauhan, sovinnon ja anteeksi antamisen hengen.

Ambrosius kannustaa jokaista rukoilemaan. Rukouksessa kiitoksemme ja pyyntömme tulevat kuulluiksi. Hiljentymisen tarve kumpuaa syvältä ihmisen sielusta. Ihmisellä on kaipaus Jumalan puoleen.

Metropoliitalla oli paljon herättävää sanottavaa muiden muassa ylöjärveläisille, kun hän viime viikonloppuna toimitti seurakunnan tarkastuksen Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?