Korkea aika miettiä omavaraisuutta

Ylöjärveläinen kauppias Jaakko Pirtinaho on herätellyt useita kertoja viime vuosien aikana julkista keskustelua Suomen omavaraisuudesta. Runsaan 30 vuoden työrupeaman ruokakauppiaana tehnyt Pirtinaho on toivonut, että kansakunta etsisi kestävät vastaukset esimerkiksi ruokahuollon turvaamiseen pahojen aikojen varalta.

Matti PulkkinenEn halua olla pahan ilman lintu enkä tahdo lietsoa pelkoa ihmisten keskuuteen vaatimalla julkista keskustelua maamme omavaraisuudesta, joka olisi uhattuna kriisin koittaessa.
Tosiasia on, että koko yhteiskuntamme on vaarallisen haavoittuvainen. Jokin onnettomuus voi katkaista ohikiitävässä hetkessä muun muassa tietojärjestelmämme tai energianjakelumme. Myös liikenneyhteytemme ovat varsin haavoittuvaiset. Muistakaa, että VR on sekaisin jo silloin, kun pakkanen alkaa paukkua toden teolla hyytävissä lukemissa.
Maailman tilanne on tällä hetkellä ruudinherkkä. Koko maailma on varpaillaan, kun jokaisessa maanosassa ihmiset pelkäävät terrori-iskuja tai sodan syttymistä. Epävarmuus on rehellistä arkea.
Maapallolla voi tapahtua jotakin sellaista, mikä keskeyttää esimerkiksi elintarvikkeiden kuljettamisen ja energian virtaamisen Suomen kamaralle.
Suomalaisen on vastuullista kysyä itseltään, mitä hän syö silloin, kun elintarvikekauppojen hyllyt tyhjenevät tuontiruoista.
Millä pyöritän huusholliani, kun sähkövirta on kortilla?
Maamme elintarviketuotanto hiipuu järkyttävällä vauhdilla. Muun muassa moni kotimainen ruokatehdas turvautuu ulkomaisiin raaka-aineisiin. Tamperelaisen City Sokoksen palvelutiskin myyjätär päivitteli viime viikolla asiakkaalleen lihanjalostustuotteita esitellessään, miten monen perinteisen valmistajan tuotteet on valmistettu tuontilihasta.
Mitä puemme yllemme ja mitä laitamme jalkoihimme, kun verkkokaupat eivät pysty välittämään asustetilauksiamme?
Ihminen tarvitsee ravintoa, lämpöä ja hygieniaa pysyäkseen terveenä ja elossa.
Kuinka laitamme naamamme sinä päivänä, kun älypuhelimemme on mykkä ja eloton kuin kuollut ihminen? Ketä sitten koskettelemme ja kaipaamme?
Elämme parhaillaan leudossa talvikelissä. Heräämme uuteen päivään ja janoamme tietoa presidentti Trumpin edesottamuksista.

Yksi kommentti

  1. Simo

    Omavaraisuus on se kaikista surkein vaihtoehto yrittää viedä tärä asiaa parempaan suuntaan. Vrt. P.Korea ja muut omavaraiset maat. Eipä Jenkeissäkään ole huolta ollut(tästä asiasta) ennen kun tuli tämä omavaraisuuden perään huutava Trump. Ja Suomi ei ole mikään suurvalta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?