Suomalaiset ovat tehneet ystävyysseurakuntatyössä virheen menemällä paikalle rikkaina isoinaveljinä

Toinen toiselta oppimista

Eläkeläiskirkkoherra Antero Honkkila iloitsee siitä, että Ylöjärven evankelisluterilaisen seurakunnan ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan välinen ystävyystoiminta on säilynyt vireänä ja monipuolisena vuosikymmenien ajan. Seurakuntien tiivis kumppanuus rikastuttaa kumpaakin osapuolta.

Ylöjärven seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Antero Honkkila ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan silloinen kirkkoherra Jaan Kiivit rakensivat yhdessä esimerkillisen ystävyystoiminnan, joka on pitänyt jo vuosikymmenien ajan ylöjärveläiset ja tallinnalaiset tiiviissä yhteistyössä. Honkkila johti tavalliset seurakuntalaiset ystävyysmatkoille. Ihmiset tutustuivat ja ystävystyivät. Kanssakäyminen on kukkinut monessa perheessä jo monessa sukupolvessa.

Antero Honkkilalla on paljon muistoja Ylöjärven seurakunnan ja Pyhän Hengen seurakunnan ystävyysseurakuntatyöstä.
Eläkeläiskirkkoherran mietteet palaavat monta kertaa jo iäisyyskutsun saaneeseen Jaan Kiivitiin, joka toimi ystävyyssuhteiden alkutaipaleella Pyhän Hengen seurakunnan kirkkoherrana. Hänestä tuli lopulta Viron evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa.
Honkkila muistuttaa, että ylöjärveläisten ja tallinnalaisten yhteinen taival alkoi vaikeina aikoina, jolloin Viro kuului Neuvostoliittoon. Neuvosto-Virossa uskontoja ja kirkkoja pidettiin uhkina, joten vierailevia ja omia ystävyysseurakuntalaisia pidettiin tarkasti suurennuslasin alla.
– Minun ja Jaanin välille kehkeytyi syvä ystävyys, joka merkitsi molemmille hyvin paljon siviilielämässä ja kirkon työssä, hän kiittää.
Honkkilan mukaan ylöjärveläisten ja tallinnalaisten yhteydenpito oli neuvostoaikana siinä mielessä yhdensuuntaista, ettei käytännössä yksikään Pyhän Hengen seurakunnan jäsen päässyt Suomeen.
– Tilanne alkoi muuttua vuonna 1987, jolta vuodelta vieraskirjassamme on ensimmäiset merkinnät Pyhän Hengen seurakuntalaisista. Vuoden 1987 jälkeen vieraita tuli kasvavalla vauhdilla, hän kertoo.

Apu meni suureen tarpeeseen

Ylöjärven ja Pyhän Hengen seurakunnan yhteys oli kumppanuuden alkutaipaleella paljolti sitä, että ylöjärveläiset veivät Tallinnaan vaatteita ja jalkineita sekä muita arjen elämässä tarvittuja tavaroita.
Antero Honkkila arvostaa Jaan ja Sirje Kiivitiä hyvin paljon siitä syystä, ettei pariskunta ohjannut kaikkia lahjoituksia vain oman seurakuntansa tarpeisiin.
– Kiivitit jakoivat tavaraa eri seurakuntien apua tarvinneille.
Antero Honkkila toteaa hymyillen, ettei hätä lue lakia.
– Salakuljetimme virolaisystävyysseurakunnalle konttoritarvikkeita ja kirjoituskoneita, joista maassa tuolloin oli huutava pula mutta joille tarve oli suuri, hän kertoo.
– Veimme salaa myös vironkielisiä virsikirjoja ja Raamattuja sekä muuta hengellistä materiaalia. Salakuljetukset onnistuivat seurakuntamatkoilla, joille meiltä osallistui kulloinkin 30–45 henkilöä.

Kotivierailut syvensivät ystävyyttä

– Siunaukseksemme meidän seurakuntiemme yhteys ei jäänyt hallintoelimien jäsenten välisten vierailujen tasolle, Antero Honkkila kiittää.
Eläkeläiskirkkoherra pitää ajan hampaan purennan kestävän ystävyysseurakuntatyön perustana sitä, että niin työntekijät kuin luottamushenkilöt ja etenkin seurakuntalaiset ovat kohdanneet toisensa ja luoneet luottamukselliset suhteet keskenään.
– Heti ystävyystoiminnan alkumetreiltä lähtien tallinnalaiset avasivat meille kotiensa ovet ja kutsuivat kylään, Honkkila iloitsee.
– Meidän kannaltamme oli tärkeää päästä vierailuille virolaisiin perheisiin ja kuulla sekä niiden elinoloista ainaisen pulan systeemissä että siitä, mitä tuolloin merkitsi olla aktiivinen seurakunnan jäsen. Jotkut virolaiset maksoivat siitä ison hinnan.
Honkkila teroittaa, että kotivierailuilla vaalittiin myös hengellistä yhteyttä.
– Jokaisessa kodissa isäntämme pitivät yhteiset rukoushetket, jotka puhuttelivat syvällisesti meikäläisiä uskonsa piilossa pitäviä, hän kertoo.

Liikkeellä ei saa olla väärällä asenteella

Tallinnalaisten ja ylöjärveläisten hedelmällinen ja lämminhenkinen yhteistyö herättää laajaa kiinnostusta.
Moni kyselee, miten nämä kaksi kumppanusta ovat onnistuneet siinä, missä monet seurakunnat ovat ajaneet pahasti karille.
– Suomalaisten ystävyysseurakuntatyön virhe on monissa tapauksissa ollut se, että on menty paikalle rikkaina isoina-veljinä, jotka luulevat tietävänsä, miten asiat tulee hoitaa, Antero Honkkila sanoo.
– Aito tasaveroisuus, toisen tarkka kuunteleminen ja toinen toiselta oppiminen ovat kaiken perusta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?