Esko Morikka keskittyy keräämään Hervannanmaan historiaa

Kaupunginvaltuutettu Esko Morikan luopuminen luottamustehtävästään herätti hiljan ihmetystä ylöjärveläisten keskuudessa. Mies keskittyy nyt toden teolla synnyinkylänsä Tampereen Hervannanmaan historian tallentamiseen. Hän pitää perinteenkeruutaan työpanoksenaan sataa vuottaan juhlivalle isänmaalle.
Esko Morikka

Esko Morikka ei osaa olla ilman järkevää tekemistä. – Politiikasta luovuttuani keskityn kotiseututyöhön. Toimin Hervannanmaan perinneyhdistyksessä.

Esko Morikka on pitänyt mottonaan elämässään sitä, että jokainen tehtävä on hoidettava suurella pieteetillä.
– Olen kertonut jo hyvissä ajoin, että luovun kunnalliselämästä. Nykyinen valtuustokausi olisi päättynyt joulukuun lopussa, jos maassamme olisi eletty normaalin vaalikalenterin mukaan. Kun oli mahdollista jättää paikkansa, niin minä turvauduin vaihtoehtoon, mies perustelee ratkaisuaan.
Morikka uskoo, että hän on ennättänyt antaa kaikkensa kunnalliselämälle.
– Koen, että perussuomalaisten valtuustoryhmä on hyvässä toimintavireessä. Valtuutettumme ovat ahkeria luottamusmiehiä, ja he nauttivat arvostusta yli puoluerajojen. Edustajamme ovat tehneet hyvää työtä myös lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa, hän tilittää.
– Jätän paikallispolitiikan luottavaisin mielin, mies lisää.

Värikäs poliittinen tausta

Morikka peri jo lapsuuden kodissaan poliittisen perinnön.
– Vanhempani kuuluivat Suomen Maaseudun Puolueeseen, joten minäkin kasvoin vennamolaisuuteen jo varhain nuorena ollessani. Veikko Vennamo vieraili niin synnyinkodissani kuin myöhemmin omassa kodissani. Hän oli todellinen yhteisten asioiden hoitaja, Esko Morikka kiittää.
Ylöjärveläispoliitikko kertoo omaavansa varsin mielenkiintoisen historian.
– Olin politiikan teossa niin aktiivinen, että etenin SMP:n Pohjois-Hämeen piirin puheenjohtajaksi. Kävi kuitenkin niin, että minulla ja Pekka Vennamolla menivät sukset ristiin. Kähinän jälkimainingeissa jätin paikkani, mies muistelee.
Kun Perussuomalaiset-puolue lähti muutama vuosi sitten nousuun, puolueen paikalliset vaikuttajat vetosivat Morikkaan.
– Sami Savio teki hyvää poliittista työtä, joten päätin lähteä mukaan. Ylöjärveläiset äänestivät minut kaupunginvaltuustoon, mistä olen paikkakuntalaisille kiitollinen.

Historia kiinnostaa

– Olen kiitollinen siitä, että juureni ovat Tampereella Hervannanmaan mullissa, Esko Morikka kiittää.
Tampereen ja Lempäälän rajamailla sijaitseva kylä oli Morikan lapsuudessa erittäin vireä yhteisö.
– Olen ollut aina hyvin aktiivinen keräämään Hervannanmaan historiaa. Tämä työ jatkuu edelleen.
Morikka oli aikoinaan perustamassa Hervannanmaan perinneyhdistys ry:tä.
– Yhdistys toimii edelleen vireästi, hän iloitsee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?