Numerot nurkkaan

Huomenna koittaa se päivä, kun koululaiset saavat käteensä todistuksen syksyn uurastuksesta. Siinä kerrotaan, miten hyvä tai huono oppilas on ollut ja onko suunta ylös- vai alaspäin. Jännityksellä odotetaan, mikä numero todistuksessa lymyilee, sillä oppilas ei voi tietää, miten opettaja oppilaan opiskelun arvioi.
Ei sentään! Tuo saattoi olla todellisuutta ennen, muttei onneksi enää. Toki suunta on muuttunut jo ennen uutta opetussuunnitelmaa, mutta viimeistään nyt arviointi on täysin muuta kuin kaksi kertaa vuodessa saatava todistus ja kokeista saadut numerot.
Ensinnäkään enää ei Ylöjärvellä anneta välitodistuksia jouluna, paitsi siirtymäajan yläluokkalaiset sen saavat ja myöhemminkin yhdeksäsluokkalaiset päättöarvioinnin lähestymisen takia. Tästä käytiin edelliskesänä pitkään ja hartaasti keskustelua ja itsekin käänsin kelkkani koko arviointiasiassa. Olin aiemmin ajatellut, että eihän oppilas voi tietää missä mennään, mikäli hän ei saa jouluna todistusta ja vain numerot kertovat totuuden tarpeeksi tarkasti. Kuinka väärässä olinkaan.
Mitä numero lopulta oppilaalle kertoo? A-studiossa käsiteltiin viime viikolla numeroarvioinnista luopumista. Haastateltavina olleet Maaret Korhonen ja Pekka Peura olivat yhtä mieltä siitä, että numeroarvioinnin antaminen on ohutta ja kapea-alaista eivätkä numerot välttämättä ole keskenään verrannollisia esimerkiksi eri kouluissa. Numero ei myöskään kerro, missä asioissa ollaan hyvällä tiellä ja missä asioissa kannattaisi parantaa. Huono numero saattaa lannistaa oppilaan ja saada hänet uskomaan, ettei hän pysty parempaan. Tuota uskomusta on myöhemmin vaikea muuttaa.
Kaiken kaikkiaan arvioinnissa tärkeintä on oppilaan itsetunnon vahvistaminen ja hänen omien vahvuuksiensa tunnistaminen. Ei ole niin heikkoa oppilasta, etteikö löytyisi myös vahvuuksia, jotka tukevat hänen oppimistaan. Kun ne löydetään ja tehdään näkyväksi, on oppimisen pulmiakin helpompi ratkoa.
Todistuksen arviointi, on se sitten numeerinen tai sanallinen, ei saisi koskaan tulla yllätyksenä. Tähän uusi opetussuunnitelma perustuu hyvin vahvasti. Jo alkusyksystä lähtien oppilaan tulee olla tietoinen tavoitteista, joiden pohjalta hän asettaa omat tavoitteensa. Näitä tavoitteita vasten hänen etenemistään arvioidaan monin keinoin koko oppimisprosessin ajan. Nyt arvioidaankin oppimisen aikaista toimintaa eikä enää pelkkiä suorituksia.
Saattaisi ollakin hyväksi, että kokeet heitettäisiin hetkeksi kokonaan nurkkaan. Ne määrittelevät opiskelua vielä liikaakin, etenkin jos kaikki oppiminen tapahtuu vain koetta varten. Onneksi nerokkaat opettajat ovat ottaneet käyttöönsä erilaisia tapoja tehdä kokeita. Kokeeseen tiedon oksentamisen sijaan (tuon oksentamisen jälkeen samoja tietoja ei usein enää myöhemmin muistista löydy), koetta varten voi saada tehdä esimerkiksi lunttilapun. Jo lunttilappua tehdessään tietoa oppii jäsentämään ja se jää kuin itsestään mieleen paljon perinteistä lukemista paremmin.
Kokeita on suoritettu myös parikokeina, jolloin lyödään viisaat päät yhteen ja tuotetaan vastaukset yhteisenä pohdintana. Mikä upea oppimisen paikka! Lopuksi vielä arvioidaan, mikä oli parin osapuolten osallistumisprosentti kokeeseen. Tapoja suorittaa kokeita on vielä lukemattomia muitakin eikä niiden tarvitse olla täsmälleen samanlaisia kaikilla. Joku pystyy osoittamaan osaamisensa paremmin suullisesti kuin paperille ja se mahdollisuus tulee hänelle suoda.
Osaamista täytyy pystyä osoittamaan monella muullakin tavalla kuin kokeessa. Tuntiaktiivisuus, vihkotyöskentely ja ryhmätyöt ovat niitä jo perinteisiä tapoja. Näiden lisäksi voidaan tehdä monenlaisia projekteja tai valita yksilöllisiä tehtäviä, joissa osaamisen taso tulee esille. Mikä tärkeintä, arviointia tehdessä tulee kannustaa oppilasta yltämään parhaaseen mahdolliseen suoritukseensa. Opettajan jatkuva vuoropuhelu oppilaan kanssa on tärkeää.
Kun opiskelin aikoinaan opettajaksi, meille opiskelijoille tuli melkein kirosanaksi ”itsereflektointi”. Kuinka tärkeää tuo itsearviointi kuitenkin on! Vain omaa oppimistaan seuraamalla voi tapahtua todellista kehittymistä. Kun mukaan lisätään vielä vertaisarviointi sekä opettajan ja huoltajan arviointi, saadaan arviointia neljältä suunnalta! Arvioinnit vahvistavat oppilaan mielikuvaa omista vahvuuksistaan.
Välitodistuksen korvaavat arviointikeskustelut ovatkin kultaakin kalliimmat, sillä niiden aikana voidaan yhdessä luoda suuntaa oppilaan oppimiselle ja katsoa, mihin asti on päästy.
Syksyllä vanhempainillassa eräs huoltaja kysyi, miten ihmeessä opettaja ehtii kaiken arvioinnin lisäksi opettamaan. Opettelua se varmasti vaatii molemmin puolin ja aluksi siihen luultavasti menee paljon totuttua enemmän aikaa. Uskon kuitenkin, että arvioinnin lisäksi opetusmenetelmienkin muuttuessa on opettajalla mahdollisuus kohdata oppilaat yksilöinä entistä enemmän.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?