Kevät kantaa kurssiuutuuksia

Vuosi vaihtuu, ja on taas oiva hetki tarttua harrastustarjokkaisiin. Kevätkausi tuo Tampereen seudun työväenopistoon muun muassa satsin tuoretta taideopetusta.
Tampereen seudun työväenopisto, taide, kurssit

Kirjoitus- ja draamakursseja vetävä Harri István Mäki katsoo ympärilleen keksiäkseen kirjoitusharjoituksen, ja jo putkahtaa. – On suurkaupunki ja sen viimeinen palmu pilvenpiirtäjän katolla. Palmun alla on henkilö, joka kirjoittaa ensimmäistä runoaan. Mitä hän kokee? mies heittää.

Kirjoita sinä-muodossa monologi, jonka puhujahahmo on bussista väärällä pysäkillä noussut lepakko. Aikaa kynäilylle on vain hetki.

Tai kirjoita ajan kanssa kolmiodraama valehtelun mestareista. Tahi improvisoi näytellen absurdi draama kahdesta kaupungin työntekijästä, jotka maanantaiaamuna kello 8.01 seisovat kahvimukeineen autiolla tiellä tehtävänään purkaa tie ilman työkaluja.

Vaikkapa moisen kaltaisilla tehtävänannoilla pääsee kutittelemaan mielikuvitustaan Kurussa alkavilla kirjoitus- ja draamakursseilla.

– Pyritään irrottautumaan tavallisesta tavasta katsoa asioita. Harjoituksissa on jokin vinksahdus, joka vie asioita eteenpäin, opettaja Harri István Mäki kuvaa.

Kurssit lukeutuvat Ylöjärven pohjoiskolkalle saatavaan ihka uuteen taidepakettiin.

Uutta joka kausi

Kaikkiaan Ylöjärvelle on luvassa mukava kattaus taideuutuuksia. Toki uutukaiskursseja tulee muihinkin aineisiin. Esimerkiksi kädentaitoihin on luvassa taiteen tavoin mojova satsaus tuoretta tarjontaa, ja kotitalous taas tulee muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin paletille.

– On normaali toimintatapamme, että kursseissa on vaihtuvuutta, Ylöjärven toimipisteessä työskentelevä apulaisrehtori Päivi Varjosalo perustelee ja ynnää, että uutuudet ovat myös keskellä vuotta peruskauraa.

Taideaineista vastaava koulutussuunnittelija Katja Muttilainen taas toteaa, että kevätkausi on mainio hetki uutuuskokeiluille, sillä saatujen kokemusten perusteella on sitten hyvä suunnitella seuraavaa lukuvuotta.

Uutuuskurssien lisäksi työväenopiston kurssitarjottimella on tietysti rutkasti vanhoja tuttuja. Kaikkiaan Ylöjärven kevätkauteen mahtuu noin 300 työviskurssia.

Ylöjärvi yhtä tärkeä

Kurun uusi taidepaketti on tuntuva lisä sikäläistarjontaan, ja muutakin uutta tulee keskusta-alueen lisäksi sivualueille.

– Opiston yhtenä tavoitteena on opetustarjonnan alueellinen kattavuus, ja siksi haluamme tarjota opiston palveluita osin myös lähipalvelun periaatteella, siellä missä ihmiset ovat ja elävät arkeaan, Varjosalo perustelee.

Muttilainenkin huomauttaa, ettei syrjäseutu ole syrjäseutua siellä asuville. Matkaa muihin asutuskeskuksiin voi kuitenkin olla niin paljon, että paikallistarjonnalle on tarvetta.

Hän karsastaa keskusajattelua myös Ylöjärven ja Tampereen kesken.

– Ylöjärvi on ihan yhtä arvokasta kuin Tamperekin. Miksi ylöjärveläisten pitäisi lähteä Tampereelle harrastamaan? hän kysyy ja ynnää, että esimerkiksi Kurussa tarpeet, kysyntä ja vaikkapa yhteisöllisyys ovat omanlaisiaan ja siksi sinne on hyvä räätälöidä sikäläislähtökohdista kumpuavaa tarjontaa.

– On mielikuva, että kaikki uusi ja kokeileva olisi ytimessä ja tuttu ja turvallinen laita-alueilla, Mäkikin kritisoi halukkaana rikkoa moista mielikuvaa.

Toiveita kuunnellaan

Uutuuksia tuodaan työviksen tarjottimelle lähinnä karsimalla vaihteeksi jotain vanhaa pois.

– Onhan turhaa määräänsä enempää tyrkyttää tarjontaa. Ja turhaa on myös tyrkyttää sellaista, johon ei ole kiinnostusta, Muttilainen toteaa.

Työväenopisto kallistaa uuden suunnittelussa korvaansa myös harrastajille ja opettajille. Mäenkin kurssit syntyivät sen mukaan, mitä mies piti itseään ja harrastajia kiinnostavana. Toiveita kuuntelemalla koulutussuunnittelijat saavat virkistystä ideoiden pyörittelyyn sekä haisua siitä, mikä ihmisiin uppoaa.

– Minusta näin toimien suunnittelijat, opettajat ja harrastajat ovat samalla viivalla. Ei ole kummallista ylhäältäpäin ajattelua, Mäki toteaa tyytyväisenä.

Poimintoja Ylöjärven kurssiuutuuksista

- Runoa ääneen -lausuntakurssi, Villi teatteri -kurssi ja kolme luovan kirjoittamisen kurssia Kurussa

- Valokuvauksen tiiviskurssi Viljakkalassa

- Vanhojen mestarien tekniikka -maalauskurssi

- Nuotiokitaristin retkipakkaus -ryhmäsoittokurssi

- Kuukauden kirja -lukupiiri

- Usko, tieto ja maailmankuvat -filosofiakurssi

- Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi? -terveyskurssi

- Nepalilainen ruoanlaitto 1, 2, 3, ja 4

- Fantasianukke-käsityökurssi

 

Lähde ja lisätiedot: Tampereen seudun työväenopisto