Rockyhtye Eppu Normaali on pian tien päällä taas. 40-vuotisjuhlallisuuksiaan näyttävästi viettävä bändi lähtee tammikuussa akustiselle konserttisalikiertueelle, joka kattaa 15 paikkakuntaa.

Pantse (vas.) ja Martti Syrjä tiesivät ensi kevään konserttisalikiertueestaan jo marraskuun alussa Ylöjärven Uutisten haastattelussa. Tuolloin veljekset eivät voineet kuitenkaan julkistaa turneeta koko Suomelle. (Kuva: Suvi Tammilehto)
Kosketuksessa-nimeä kantava turnee alkaa Mikkelin Mikaelisalista 19. tammikuuta ja jatkuu keikoilla muun muassa Lahdessa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. Kiertue päättyy helmikuun puolivälissä Helsingin Kulttuuritaloon.
Yhtyeen voimakaksikko Martti Syrjä–Pantse Syrjä on akustisesta keikkarundista innoissaan. Veljekset vertaavat tulevaa koitosta vuoden 2012 Mutala-kiertueeseen, joka oli niin ikään akustinen.
– Silloinkin soitimme konserttisaleissa, vaikka joskus vannoimme, ettemme moista enää kokeile. Homma toimi hyvin ja keikoilla riitti tunnelmaa, Martti Syrjä muistelee Ylöjärven Uutisille.
– Niin. Joskus aikoinaanhan veimme tavalliset, sähköiset rokkikeikkamme konserttisaleihin eikä siitä seurannut mitään hyvää. Mutala-albumin julkaisun jälkeen päätimme koittaa akustista ilmaisua, ja se tuntui hyvältä, Pantse Syrjä komppaa.
Mutala-kiertueeseen verrattuna tuleva konserttisalikiertue on entistä juhlavampi. Jokaisella keikalla on tällä kertaa vierailija – joko pianistivirtuoosi pianistivirtuoosi Iiro Rantala tai yhtyeen levyille koskettimet soittanut monilahjakkuus Safka Pekkonen. Kaksikko vuorottelee konserteissa omien aikataulujensa mukaan.
– Iiro ja Safka ovat armoitettuja showmiehiä, joten keikoille tulee varmasti vänkä lisä, Martti Syrjä virnistää.
– Biisikattauksemme on tällä kertaa erilainen kuin Mutala-kiertueella. Taiteellinen suunnittelu on vielä kesken, mutta lähdemme varmasti hakemaan uudenlaista akustista Eppu-ilmaisua, Pantse Syrjä lupaa.
Ei enää yllätyksiä

Eppu Normaali koko komeudessaan: Aku Syrjä (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Pantse Syrjä ja Sami Ruusukallio. (Kuva: Harri Hinkka)
Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlavuosi alkoi loppuunmyydystä Tampereen Ratinan stadionin konsertista elokuussa 2016. Juhlavuonnaan yhtye on julkistanut valokuvanäyttelyt Tampereella ja Helsingissä sekä julkaissut päivitetyn version kirjastaan ”Tiimalasin santaa”.
Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna yhtye heitti kaksi keikkaa Espoon Metro Areenalla. Samaan syssyyn ensimmäisen areenakeikan kanssa tuli ensi-iltaan bändin taipaleesta kertova Eput-dokumenttielokuva.
Martti ja Pantse Syrjän mukaan lisää yllätyksiä ei näillä näkymin ole luvassa.
– Ensi kesänä kierrämme vielä festivaaleja elo-syyskuulle asti. Sitten juhlavuotemme on ohi, Martti Syrjä sanoo.
Lipunmyynti Eppu Normaalin Kosketuksessa-kiertueelle alkaa maanantaina 12. joulukuuta.
Viimeisimmät kommentit