Seitsenvuotiaasta Aaro Virtasesta tuli sattumalta elokuvatähti

Juicen oppipoika

Kun muusikko Juice Leskinen kuoli, asuntilalainen Aaro Virtanen ei ollut vielä edes pilke vanhempiensa silmäkulmissa. Nyt, seitsemänvuotiaana, Virtanen on kuitenkin hyvin selvillä siitä, kuka Juice oli. Syynä tähän on pojan iso rooli uudessa Nahjus Enkelini -elokuvassa.
Aaro Virtanen, Nahjus Enkelini, Juice Leskinen, suomirock, musiikki, manserock, elokuvat

Tänä vuonna Aaro on alkanut itsekin soittaa kitaraa. Aivan Juicen Leskisen veroinen muusikko hän ei vielä ole. – Juice oli laulaja ja lauluntekijä. Hänen kappaleensa ovat aika tylsiä, nuori asuntilalainen kommentoi. (Kuva: Suvi Tammilehto)

Leskisen elämään löyhästi perustuva Nahjus Enkelini on ensimmäinen Juice-filmatisointi kautta aikojen. Virtanen esittää elokuvassa kulkuripoikaa, josta tulee edesmenneen Juicen opetuslapsi.
Aaron taival elokuvan näyttelijäkaartiin alkoi täysin yllättäen viime talvena. Tuolloin poika kävi esikoulua Kalliorinteen päiväkodissa, jossa sattui työskentelemään täti nimeltä Anna Tukkiniemi.
– Eräänä päivänä saimme Annalta viestin, jonka mukaan päiväkodista haettiin pientä näyttelijää elokuvaprojektiin, äiti Riikka Virtanen muistelee.
– Aaro halusi ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Ohjaaja Timo Tapio kävi katsastamassa kaikki halukkaat paikan päällä, hän jatkaa.
Yksi asia johti toiseen, ja pian Tapio ja Tukkiniemi olivatkin jo neuvottelemassa Virtasten kotona. Kaksikon viesti oli selvä: he halusivat Aaron leffaansa.
– Anna oli siis elokuvahankkeessa myös mukana, tuottajana.
– Tässä vaiheessa meille kerrottiin, että elokuvan aiheena olisi Juice Leskinen. Kun Aaro tuntui olevan innostunut, päätimme suostua, Riikka Virtanen kertoo hymyillen.

Filmi purkkiin kesällä

Aaro Virtanen, Nahjus Enkelini, Juice Leskinen, suomirock, musiikki, manserock, elokuvat

Syksyllä peruskoulun aloittanut Aaro Virtanen ei usko, että hänestä tulee isona näyttelijä. Nahjus Enkelini -elokuvan kuvauksissa hänellä oli kuitenkin hauskaa. (Kuva: Suvi Tammilehto)

Asiat etenivät nopeasti. Huhtikuussa kuvattiin traileri, ja kesä-heinäkuun taitteessa itse elokuva. Kuvauspaikkoina olivat Tampere ja Vaasa.
Perheen lomamatkat mukautettiin istumaan yksiin filmausten kanssa. Aaron osalta sessiot kestivät yhteensä viitisen päivää.
Kokemus oli perheelle hauska.
– Olen ollut parisenkymmentä vuotta tv-töissä, mutta edes minulla ei ollut hajuakaan, mitä elokuvien tekeminen on, isä Risto Virtanen sanoo.
– Välillä näytellään ja välillä odotellaan, että päästään näyttelemään. Aarolla odotukset eivät onneksi olleet kauhean pitkiä, hän jatkaa.
Nuoren asuntilalaisen rooli elokuvassa oli suuri. On katsojan korvien välistä kiinni, pitääkö elokuvan päähenkilönä Ilkka Aron näyttelemää Juicea vai Aaron esittämää kulkuripoikaa.
Jälkimmäisen rooli koostui pääasiassa kävelystä, runojen lukemisesta ja kirjoittamisesta.
– Se oli helppoa. Sen kuin vain tein, mitä pyydettiin, näyttelijä itse kuvailee.
– Kulkuripojalla ei ole nimeä. Hänen äitinsä on potilaana hoitolaitoksessa. Poika vaeltaa rannalla ja löytää runokirjan. Siitä kaikki alkaa, hän kuvailee.

Rehellisesti taidetta

Vaikka Nahjus Enkelini on pienen budjetin tuotanto, se on saanut runsaasti julkisuutta aiheensa vuoksi. Elokuvan ensi-iltaa vietettiin Tampere-talon Maestro-salissa marraskuussa.
– Kyseessä ei ole valtavirtaelokuva, ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Tapio painottaa.
– Halusimme tehdä henkilökuvaelokuvan, joka ei ole samanlainen kuin kaikki muut Suomessa tehdyt henkilökuvat, hän kuvailee.
Erikoinen Nahjus Enkelini onkin. Vaikka keskiössä on Juice, elokuva on täysin fiktiivinen eikä siinä kuulla yhtään Leskisen kappaletta tai runoa.
Tapio kuvailee teosta ”runolliseksi kuunnelmaksi”.
– Mielestäni Juicen taiteen ydinajatus oli ”rauhaa, rakkautta ja tanssia”. Sitä yritämme tuoda leffassa esiin.
– Aaro Virtanen oli hieno löytö pääosaan. Poika saa olla ylpeä itsestään! Tapio kehuu.

Nahjus enkelini

Mikä: elokuva Juice Leskisestä
Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Timo Tapio
Pääosissa: Aaro Virtanen, Ilkka Aro, Karoliina Kudjoi
Ensi-ilta: Tampere-talossa 24. marraskuuta 2016
Esityksiä: yksittäisissä teattereissa ja tapahtumissa mm. Lappeenrannassa, Oulussa, Janakkalassa ja Tampereella

Lähde: Petsamo productions

Toinenkin Juice-leffa tulossa

Runsaan 50 000 euron budjetilla tehty Nahjus Enkelini ei jää ainoaksi Juice Leskisestä tehdyksi elokuvaksi. Isoista tv- ja elokuvatuotannoistaan tunnettu Yellow Film & TV puuhaa parhaillaan filmatisointia Antti Heikkisen kirjoittamasta Risainen elämä -tietokirjasta.
Vielä kesken oleva hanke on saanut Suomen elokuvasäätiöltä 20 000 euron kehittämistuen. Elokuvan ohjaa Teppo Airaksinen, ja pääosaa näyttelee Riku Nieminen.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?