Eläköön Ylöjärven peruskoulu!

Ylöjärven nykyinen sivistyslautakunta on koko toiminta-aikansa joutunut puolustamaan peruskoulua. Kaupunginhallitus on esittänyt vaatimuksia opetuksen laadun heikentämisestä: oppitunteja pitää vähentää ja opetusryhmien kokoa kasvattaa.
Lautakunta on puheenjohtajansa Tuomo Kamisen johdolla etsinyt erilaisia ratkaisuja tukea peruskoulua. Tänä syksynä kaupunginhallitus esitti jälleen lautakunnalle todella tiukat vaatimukset määrärahojen leikkauksista. Hallitus ei huomioinut, että tällä valtuustokaudella peruskouluun on tullut yli 300 uutta oppilasta eli yhden suuren koulun verran.
Ei siis ihme, että vuonna 2013 asetettu toimintakuluraami on käynyt aivan liian ahtaaksi. Ahtautta lisää se, että kaupungin tilakeskuksen keräämä vuokra peruskouluilta on kasvanut neljän vuoden aikana 33 prosenttia eli 1,7 miljoonaa euroa. Koulun varsinaiseen tehtävään suunnatut määrärahat ovat kasvaneet vain muutamalla sadalla tuhannella eurolla huolimatta suuresta oppilasmäärän kasvusta.
Ylöjärven Vihreät olivat hyvin pettyneet, kun kaupunginvaltuusto päätti talousarviokokouksessaan 7. marraskuuta äänin 31–19 leikata peruskoulutuksesta 470 000 euroa siten, että alakoulujen ryhmäkokoja suurennetaan ja yläkoulujen tuntikehystä leikataan 199 vuosiviikkotuntia. Tuo päätetty leikkaus on vain ensi vuoden syyslukukauden osuus. Täysimääräisesti se haukkaa vuonna 2018 opetuksen määrärahoja noin 1,2 miljoonaa euroa.
Kokoomuksen puoluevaltuuston 26.11.2016 julkistama kuntavaaliviesti ilahdutti: ”Koulutusleikkausten aika ohi”. Pääministeri Juha Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuustossa samana lauantaipäivänä, että eriarvoistuminen on vakava asia ja sen estämiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja ja pidemmän aikavälin näkemys. Sipilä alleviivasi puolueväelleen: ”Arvostan teidän ääntänne juuri silloin, kun puhutte hätää kärsivien äänellä, tavallisen arjen äänellä.”
Kokoomuksen valtuustoryhmä kannatti valtuuston kokouksessa 7. marraskuuta muista ryhmistä poiketen yksimielisesti tuota koulutusleikkausta. On todella harmillista, että viesti puolueen kuntavaalitavoitteesta ei vielä silloin ollut saavuttanut Ylöjärven kokoomuksen kärkipoliitikkoja. ”Säästämmekö lasten tulevaisuuden kustannuksella?” kysyy puolestaan keskustaväki syyskokouksessaan Ylöjärven Uutisten mukaan.
On aika panna vaalilupaukset täytäntöön. On aika katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Ehdotamme, että käynnistämme peruskoulun kehittämiseksi Suomi100-juhlavuosihankkeen nimellä Eläköön Ylöjärven peruskoulu!
Viranhaltijat voisivat toimia niin, että kaupunginhallitus saisi heti tammikuussa muutostalousarvioesityksen 600 000 euron lisämäärärahasta peruskoulujen opetusjärjestelyihin. Valtuusto voisi sitten helmikuun kokouksessaan näyttää vihreää valoa esitykselle. Määrärahan käyttösuunnitelma jäisi sivistyslautakunnan ja koulujen rehtoreiden työstettäväksi. Näin lukuvuoden 2017–2018 työskentely voitaisiin aloittaa paljon valoisammassa oppimisympäristössä.
Suomen tulevaisuutta ajatellen peruskouluun satsaaminen on selkeä kärkihanke. Päättäjien pitää kannustaa ja tukea koulujamme uuden, historiallisen opetussuunnitelman käyttöönotossa ja arjen työssä.
JUSSI KYTÖMÄKI
MERJA LEHTONEN
MINNA SORSA
TIMO TOIVONEN
VERA KAMPMAN
Ylöjärven vihreät ry

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?