Moni aikuinen saisi ottaa mallia vuoden nuoresta työntekijästä

Intersport-kauppiaspari Sanna ja Timo Tiitinen löysivät viime keväänä helmen, josta varttui muutaman kuukauden aikana myynnin ammattilainen. Konkarikauppiaiden mielestä viime lauantaina K-duuni-kilpailussa Vuoden nuori työntekijä -palkinnon pokannut Mikke Tolvanen, 17, kelpaa monelle aikuiselle esimerkiksi siitä, mitä työaikana tehdään ja miten tehtävät hoidetaan.
Vuoden nuori työntekijä, Mikke Tolvanen, Polttopisteenä Ylöjärvi, Kesko, Kauppakeskus Elo, Intersport

17-vuotias Mikke Tolvanen nauttii työstään urheiluvälinekaupassa.

Valtakunnallinen Vuoden nuori työntekijä -palkinto on erinomainen meriitti mänttäläläisen merkonomiopiskelijan Mikke Tolvasen ansioluettelossa.

Onkin paikallaan tarkastella, mikä miehenalku Tolvanen on.

Mänttäläläisnuorukaisen tarina on hyvin opettavainen.

Mikke Tolvanen on harrastanut urheilua liki koko ikänsä eli lähes 17 vuoden ajan. Nuori mies tietää hankkineensa monesta urheilulajista hyvät tiedot, joita hän hyödyntää nyt urheiluvälinemyyjän työssään.

– Kerron asiakkaille omien kokemuksieni pohjalta esimerkiksi jalkineista, mikä sopii mihinkin lajiin. Lisäksi olen ahkera ottamaan asioista selvää. Eri valmistajat tekevät erinomaisia selvityksiä tuotteistaan. Kun lukee ja omaksuu lukemansa, tietää vastauksen moniin asiakkaiden esittämiin kysymyksiin, Tolvanen sanoo.

Tolvasen nimi on varmasti monelle tuttu. Hän pelaa lentopalloa SM-tasolla. Nuorukaisen kotijoukkue on Vilppulan Tähdet.

Vaativa ja vastuullinen tehtävä menestyvässä lentopallojoukkueessa vaatii Tolvaselta paljon aikaa. Lentopallo-ottelut kuljettavat nuorukaista pitkienkin kisamatkojen päähän eri puolille Suomea.

– Lentopallo on minun lajini. Se on vaativuutensa ansiosta hyvin antoisa pallopeli. Joukkue pelaa yhteen, eli yhteistoimintataidot kehittyvät, nuorukainen arvostaa.

Mikke Tolvanen asuu Mäntässä eli varsin pitkän matkan päässä Tampereesta ja Ylöjärvestä. Tolvasen koulu on kotipaikkakunnalla; hän opiskelee merkonomiksi Sastamalan koulutuskuntayhtymän Mäntän yksikössä. Nuorukaisella on vain myönteistä sanottavaa opinahjostaan. Hän uskoo hankkivansa koulustaan hyvät tiedot tulevaa ammattiaan varten. Kaupallinen ala vetää Tolvasta voimakkaasti puoleensa.

Tolvanen ei pidä Mäntän ja Tampereen välistä matkaa ongelmana työssä käynnilleen. Hän hyppää joko bussiin tai junaan, kun Tiitiset kutsuvat työhön urheiluvälinekauppoihinsa.

– Minulla on nyt vakituinen työ. Arvostan sitä suuresti, Tolvanen kiittää.

Mänttäläläisnuori osoitti päättäväisyytensä ja määrätietoisuutensa jo harjoittelijaksi pyrkiessään. Tolvanen soitti kevättalvella Sanna Tiitiselle ja hän kysyi harjoittelupaikkaa. Toiseksi hän tiedusteli kesätyöpaikkaa. Kun kauppias empi, niin nuorukainen tempaisi valttikortin pöytään. ”Palkkaatko minut kesähommiin, jos harjoitteluaikanani osoitan kykyni ja taitoni”, hän räväytti.

Sanna Tiitinen sanoo, että napakka kysymys sai hänet miettimään ehdotusta kaksi kertaa. Kauppias teki sopimuksen, jota hänen ei tarvitse katua.

Mikke Tolvanen tuli harjoittelujaksolle, ja hän osoitti heti, että kauppa se on joka kannattaa. Nuorukainen järjesteli hyllyjä, ja hän kiiruhti heti oven käydessä asiakkaan luokse. Hän taisi ja taitaa hyvät käytöstavat ja on innostavan aktiivinen. Asiakkaat huomasivat nuoren avut, ja he alkoivat antaa kiittävää palautetta.

Intersportin myymälään ilmestyivät mainoslakanat, joissa Kesko pyysi ehdotuksia K-duuni-kilpailuun sopivista nuorista työmyyristä. Mikke Tolvanen oli niin asiakkaiden, työtoverien kuin kauppiasparinkin ykkösehdokas kovamaineiseen kilpailuun.

Pyhäinpäivä merkitsi juhlaa. Mikke Tolvanen kruunattiin juhlavin seremonioin vuoden nuoreksi työntekijäksi helsingissä.

Tässä on nuori mies, josta vielä kuulemme.

Tässä on kannustava ja opettavainen tositarina siitä, miten nuori saa kenkänsä haluamansa työpaikan oven väliin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?