Kimmo Sajakorpi kokosi henkensä pelastajat päivälliselle

Kylkiluut murskaava elvytys toi ylöjärveläisyrittäjän takaisin elävien kirjoihin

Viime kesänä Kimmo Sajakorpi sai yllättäen sairauskohtauksen keskellä Elovainiontietä, oman autonsa ratissa. Tuolloin nopeasti saatu ensiapu pelasti 70-vuotiaan yrittäjän vakavimmilta komplikaatioilta – tai jopa kuolemalta. Nyt tervehtynyt mies halusi osoittaa kiitollisuutensa pelastajilleen ja kutsui heidät kiitospäivälliselle Ylöjärvelle.
Kimmo Sajakorpi kättelee ensihoitajana toimivaa Toni Kuittista. Kiitollinen yrittäjä palkitsi auttajansa myös lahjapaketein.

Kimmo Sajakorpi kättelee ensihoitajana toimivaa Toni Kuittista. Kiitollinen yrittäjä palkitsi auttajansa myös lahjapaketein.

Maanantai 20. kesäkuuta oli  ylöjärveläisyrittäjä Kimmo Sajakorvelle ihan tavallinen työpäivä. Toimistopäivän päätteeksi mies hyppäsi tapansa mukaan auton rattiin ja lähti huristelemaan Kolsopintieltä kohti Elovainiota. Normaalisti hän olisi valinnut kotireitikseen Vaasantien, mutta jostakin syystä Elovainiontie tuntui tällä kertaa mukavammalta vaihtoehdolta.

Shell HelmiSimpukka –huoltoaseman ja Elovainiontien risteyksen liikenneympyrän jälkeen seitsemänkymppiselle Sajakorvelle tapahtui kuitenkin jotakin, mistä hänellä itsellään ei ole mitään muistikuvia: mies sai sairauskohtauksen, tarkalleen ottaen sydämenpysähdyksen. Kohtauksen voimasta mies menetti tajuntansa ja ajautui  ajoneuvoineen vastaantulevien kaistalle ja siitä ojan kautta autoliikkeen pihaan törmäten lopulta myytävänä olleen auton keulaan.

Seuraavat kolme päivää Sajakorpi makasi Taysin teho-osastolla, jossa häntä pidettiin tajuttomana  ja lievässä hypotermiatilassa. Tuona aikana poliisi oli pyytänyt potilaan kuulustelulupaa osaston lääkäriltä, jonka mukaan Sajakorpi ei olisi ollut kuulustelukunnossa ainakaan viikkoon, jos silloinkaan –  kymmenisen minuuttia kestänyt elvytys kohtauspaikalla ei lääkärin mukaan ollut järin toiveita herättävä lähtötilanne.

Kansalaisrohkeus ja hyvä hoito pelastivat

Keskiviikkona 5. lokakuuta Ylöjärvellä sijaitsevan Fresto-ravintolan kabinetissa istuu metsäkyläläinen Pasi Järvinen. Viereisessä pöydässä ruokailevat 9Lives Oy:n ensihoitajat Toni Kuittinen ja Svetlana Morozova. Heidän kanssaan aterioivat Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensivasteyksikön palomiehet Jari Mielonen, Tero Nurmi ja Heikki Mäkinen sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon kenttäjohtaja Tero Heikkilä.

Ei ole sattumaa, että Järvinen ja pelastusviranomaiset istuvat kaikki samassa tilassa – heitä kaikkia näet yhdistää tapaus Kimmo Sajakorpi, joka on kammennut hypotermiasta takaisin elävien kirjoihin.

– Tervetuloa. On hienoa, että olette päässeet tulemaan tähän tilaisuuteen. Olen todella onnellinen ja kiitollinen, että olen yleensä vielä olemassa kiittämään teitä hyväkseni tekemästänne työstä, nyt jo hyvin voiva Kimmo Sajakorpi aloittaa.

70-vuotiaan yrittäjän tarina olisi voinut olla toisenlainen ja päättyä ennenaikaisesti neljä kuukautta sitten ilman näitä henkilöitä, jotka nyt istuvat Freston pöydässä kuunnellen Sajakorven kiitospuhetta: Pasi Järvisen kansalaisrohkeuden ja ripeän reagoinnin ansiosta ambulanssi  saatiin Elovainiontien kohtauspaikalle minuuteissa ja Sajakorven elvytys pystyttiin aloittamaan ennen aivovaurioiden syntyä. Rajusta, kylkiluita murtaneesta elvytyksestä vastasivat palomiehet ja ensihoidon kenttäjohtaja, joiden tehokkaassa käsittelyssä Sajakorven sydän saatiin jälleen sykkimään.

Onneksi sattui kaupungin keskustassa

Freston kiitostilaisuudessa olevien henkilöiden lisäksi Kimmo Sajakorpi (kesk.) haluaa kiittää Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensivasteyksikön palomiestä Henrik Multasta sekä toistaiseksi tuntematonta naista ja nuorta miestä, jotka olivat olleet Pasi Järvisen apuna ensiaputoimenpiteissä ennen ensihoidon saapumista. Lisäksi hän kiittää koko loppuhoitoketjua Taysin tehohoidosta Hatanpään osasto B5:een hyvästä hoidosta.

Freston kiitostilaisuudessa olevien henkilöiden lisäksi Kimmo Sajakorpi (kesk.) haluaa kiittää Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensivasteyksikön palomiestä Henrik Multasta sekä toistaiseksi tuntematonta naista ja nuorta miestä, jotka olivat olleet Pasi Järvisen (vas.) apuna ensiaputoimenpiteissä ennen ensihoidon saapumista. Lisäksi hän kiittää koko loppuhoitoketjua Taysin tehohoidosta Hatanpään osasto B5:een hyvästä hoidosta.

Nykypäivänä Kimmo Sajakorpi kuvailee olotilaansa omien sanojensa mukaan  ”erittäin ylivirkeäksi”. Painoa hän on pudottanut jo parisenkymmentä kiloa lähtötilanteesta, joka oli mehevät 150 kiloa. Sen lisäksi hän on rempannut ruokavaliotaan aiempaa terveellisempään suuntaan ja jättänyt alkoholinkin kokonaan. Kiireinen yrittäjä on ottanut myös liikunnan osaksi nykyistä elämäänsä. Terveellisten elämäntapojen ohella miehen eloa valvoo yöpöydällä nököttävä laite, joka lähettää  sydänsairaalalle dataa joka ikinen päivä Sajakorven sydämen toiminnasta.

Tällaiset päivitykset potilaan kuulumisista ovat ensihoidolle ja pelastusviranomaisille harvinaista herkkua, toteavat Kimmo Sajakorven elvytykseen osallistuneet.

– Kutsu tähän tilaisuuteen tuntui ennen kaikkea hyvältä mutta samalla todella oudolta. Ei tällaista ole 20 vuoden uran aikana kukaan potilas tehnyt, hoitohenkilökunta ihmettelee.

– Olin ollut työssäni vasta kaksi viikkoa, kun tämä tapaus sattui. Samalla tämä oli ensimmäinen elvytykseni. Käsittelin asiaa paljon jälkikäteen ja on upeaa huomata, millainen arvo työllämme ja koulutuksellamme oikeasti on. Tämä on täydellinen päätös tälle keissille, ensihoitajana työskentelevä Svetlana Morozova sanoo.

Kimmo Sajakorpi haluaa tuoda esille oman tapauksensa esimerkkinä päättäjille ja kertoa, millaista hoito parhaimmillaan on, kun apu saadaan potilaalle ajoissa. Jos kohtaus olisi sattunut haja-asutusalueella, olisi apu saattanut tulla perille liian myöhään. Sote-uudistuksen tuomilla uudistuksilla, kuten tehostetulla toiminnalla ja säästöillä on varjopuolensa, joiden takia Sajakorpi pelkää, että kansalaiset eivät ole tasavertaisessa asemassa palveluiden suhteen.

– Jos Kimmon tapaus olisi sattunut vaikka Viljakkalassa, me emme olisi nyt tässä, ensivasteen työntekijät toteavat.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?