Peltokerroin tulee taas

Ensi sunnuntaina on edessä jälleen yksi syksyn kohokohdista, kun perinteinen Peltokerroin päristellään Vahannassa.
Peltokertoimessa ei ajeta kaikista vakavimmalla ilmeellä.

Peltokertoimessa ei ajeta kaikista vakavimmalla ilmeellä.

Mopokisat alkavat osoitteessa Kuruntie 653 kello 12. Pellolla nähdään odotetun julkkislähdön lisäksi vakiomopojen kisa, viritettyjen mopojen startti, huippunopeiden vesiviritettyjen mopojen kilpailu sekä junioreiden lähtö. Jos kilpailuun osallistuu riittävästi naiskuljettajia, myös heille voidaan järjestää oma lähtönsä.

Peltokertoimen promoottori Jukka Peltonen lupaa, että julkkislähdössä nähdään tänäkin vuonna kovia nimiä.

– Koitamme saada starttiviivalle tangokuninkaallisia, teatteriväkeä ja Ylöjärven kaupungin edustajia, Peltonen sanoo.

Mukana on tietysti myös rokkistaroja.

– Ainakin Mustien Enkelien Jussi Aaltonen ottaa mittaa pojastaan, Rocwallin Valtteri Aaltosesta, Peltonen vihjaa.

Tapahtuma on kaikille avoin ja jokainen halukas pääsee mopon selkään. Vahannan nuorisoseura hoitaa paikalle makkarat ja muut tarjottavat.

– Lisäksi saamme tällä kertaa kaupungilta katsomon, joten yleisön ei tarvitse istua peppu pellossa, Peltonen lupaa.

Kyseessä on nyt yhdeksäs Peltokerroin. Ensi vuonna huumoripitoisella tapahtumalla on siis kymmenvuotisjuhlat.

– Tämän syksyn tapahtuma on kenraaliharjoitus ensi syksyä varten. Meillä on jo isoja suunnitelmia vuoden päähän, sillä olemme vilkuilleen jopa Teivon raviradan suuntaan, Jukka Peltonen sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?