Uplakers jatkaa tappioitta

Upeasti kauden aloittanut Ylöjärven Uplakers otti neljännen perättäisen voittonsa jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkossa.
uplakers, jääkiekko

Niemenmaan veljekset olivat jälleen kerran isossa roolissa, kun Uplakers jatkoi voittokulkuaan. (Kuva: Video Kalliala)

Aiempina kausina hankalaksi vastustajaksi Uplakersille osoittautunut Kangasalan Kisa-Eagles joutui lauantaina poistumaan Ylöjärven jäähallissa 3–2-tappio niskassaan.

Erittäin tiukassa ottelussa nähtiin vain viisi maalia, joista neljä syntyi jo avauserässä.

Uplakers tuli otteluun ryminällä ja siirtyi kolmen maalin karkumatkalle 14 minuutissa. Ensin Lassi Niemenmaa osui Aleksi Saadetdinin syötöstä. Hetkeä myöhemmin asiallla oli Kalle Niemenmaa, jolle maalipaikan petasivat Lassi Niemenmaa ja Juho Lehto. Hienon ottelun pelannut Juho Lehto osui myös itse kuusi minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa. Kangasalaiset tulivat peliin  mukaan Joonas Lehtosen osumalla avauserän lopulla.

Toinen erä oli maaliton, vaikka Uplakers joutui istumaan peräti neljä kaksiminuuttista. Kolmannessa erässä Kisa-Eagles yritti kiriä ja onnistuikin iskemään yhden maalin, jonka viimeisteli Jerry Markkula. Kangasalalaisten rynnistys jäi kuitenkin vajaaksi, kun Uplakersin maalia vartioinut Nico Ruuskanen teki tasoitusyritykset turhiksi.

Puhtaalla pelillä jatkava Uplakers kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina vieraissa Ruoveden RuoSkAn, jonka kausi on alkanut takkuillen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?