Viljakkalan pappila sai uuden elämän

Vuonna 1933 rakennettu Viljakkalan pappila on kokenut viime vuosina kasvojenkohotuksen. Ylöjärven seurakunta myi pappilan kolme vuotta sitten. Nyt talo on taas täynnä elämää.

Anna ja Petri Niemenmaan koti, vanha Viljakkalan pappila, on täynnä yksityiskohtia. Vaikka huoneet ovat korkeita, ei talo tunnu silti kolkolta. Päinvastoin. Pöydillä ja takassa palavat kynttilät, olohuoneen seiniä koristavat isot napit ja Annan karkkikippoja on pöydänkulmilla.

Viljakkalalaiset olivat kovasti huolissaan vanhan pappilan kohtalosta, kun Viljakkala liittyi Ylöjärveen. Nyt historiaa henkivä rakennus on kuitenkin saanut uuden elämän, kun Anna ja Petri Niemenmaa ostivat pappilan Ylöjärven seurakunnalta vuonna 2013.

Niemenmaat etsivät yhteistä kotia Ylöjärveltä. Pari oli katsomassa Viljakkalan kanttorilaa, joka oli nelisen vuotta sitten myynnissä. Kiinnostus kanttorilaan kuitenkin lopahti. Pari olisi tahtonut purkaa talon pihapiirissä olevan ulkorakennuksen ja rakentaa tilalle esimerkiksi neljän tai viiden auton autotallin. Entisen rakennuksen purkaminen olisi tarkoittanut kaavamuutosta, minkä vuoksi tontti olisi saattanut pienentyä.

Kanttorilassa käydessään Annalla ja seurakunnan työntekijällä tuli puhe pappilasta. Rakennusta lähdettiinkin saman tien katsomaan. Petrille asumaton pappila oli järkytys. Talossa oli pimeää ja sitä oli pidetty vain pienellä peruslämmöllä.

– Tämä oli kauhea mörskä, Petri sanoo.

Ajatus pappilan ostamisesta jäi sillä erää.

Uusia mahdollisuuksia

Myöhemmin Niemenmaat olivat tulossa Annan kotiin Viljakkalaan. He ihmettelivät, miksi koko Virkatien varsi oli täynnä autoja. Pariskunta päätteli syyn kuitenkin nopeasti: pappilassa oli asuntonäyttö. Nimenmaat päättivät mennä katsomaan taloa uudelleen. Pappilassa asui tuolloin vuokralaiset, ja rakennus vaikutti aivan eri talolta.

– Täällä oli ihan eri fiilis, kun talossa oli huonekalut, valot, matot lattiassa ja akvaario. Tuli erilainen tunnelma heti koko paikasta, Anna kertoo.

Myös Petrin mieli muuttui toisen käynnin jälkeen.

– Mahdollisuuksia asumiselle näki ihan eri tavalla, kun tämän talon näki asuttuna, Petri perustelee.

Seuraavana maanantaina Anna ajoi kotoaan Viljakkalasta Lielahteen viemään tarjouksen pappilasta ennen työpäivän alkamista Viljakkalan yhtenäiskoulussa. Pian Niemenmaat saivat tiedon siitä, että tarjous oli hyväksytty.

Pihassa riitti kunnostamista

Tarjouksen hyväksymisen jälkeen kesti vielä noin puoli vuotta ennen kuin pappilaan pääsi muuttamaan. Aluksi taloon muuttivat vain Anna ja hänen poikansa Aaron. Äiti ja poika elivät remontin keskellä. Petri muutti Espoosta pappilaan vasta syksyllä 2014, kun hänen oma tyttärensä oli kirjoittanut ylioppilaaksi.

Suurella, yli 8 000 neliön, tontilla oli paljon tekemistä. Aluksi talo täytyi kaivaa viidakon keskeltä esiin. Siinä oli iso työ.

– Piha oli ihan ylikasvanut, ruohottunut ja vesottunut. Kaikki nurmikko oli minua pidempää ruohoa ja pajua, Anna kertoo.

Annan harmiksi myös muutama suuri puu piti kaataa, koska ne olivat lahoja. Tilalle on kuitenkin istutettu tammi ja lehmus.

Pihan perkuussa vastaan tuli mitä ihmeellisimpiä löytöjä.

– Pihasta löytyi vaikka mitä! Teltta, kompostipakastin, puuhella, sukset ja suksisauvat, Anna luettelee.

Isompiakin aarteita paljastui villiintyneen pihan syövereistä.

– Löysimme kaiken keskeltä ihanan maakellarin. Olimme yhdellä lomalla, jonka aikana isäni oli tehnyt lattian ja viemäröinnin sinne. Nyt se on vähän kuin illanistujaiskellari, Anna sanoo.

Piha on nyt siinä pisteessä, ettei sitä juuri tällä hetkellä laiteta enempää. Anna tosin haaveilee vielä kukkapenkistä. Hän myös toivoo, että esimerkiksi Viljakkalan koulun oppilaat hyödyntäisivät kasvimaan ja istuttaisivat pappilan maille vaikkapa perunaa.

– Tämä piha on niin täynnä mahdollisuuksia. Tähän voisi joku tulla toteuttamaan itseään, Anna naurahtaa.

Sisätiloihin uutta ja vanhaa

Suurin muutos pappilassa tehtiin heti vuoden 2013 joulukuussa. Tuolloin öljylämmitys vaihtui maalämpöön.

– Oli laskettu, että tämä talo kuluttaa 9 000 litraa öljyä vuodessa, Petri kertoo.

Anna ja Aaron Niemenmaa alkoivat heti muutettuaan kunnostaa päätalon sisäpintoja. Ensimmäisenä saivat lähteä tapetit.

– Tapetteja oli ihan hirveästi: seitsemästä kolmeentoista kerrosta. Kun saimme ne pois, tämä huusholli raikastui ihan hirveästi, Anna muistelee.

Vanhimmat tapetit muistuttivat sanomalehtiä. Ne olisivat olleet mukavia säilyttää, mutta tapetit olivat niin tiukasti kiinni seinässä, ettei tapetteja saanut ehjänä irti.

Uudet laminaatit asennettiin vain keittiöön ja eteiseen. Muualla talossa Anna pesi hurjasti parketteja, minkä jälkeen niistä tulikin Niemenmaiden makuun riittävän hyvät. Myös ovet jäivät ennalleen, eikä niitä ole ainakaan vielä tarkoitus vaihtaa.

– Ovet ovat sellaisia ajankuvia. Niissä on entisten asukkaiden lasten piirtämiä kuvia, Anna sanoo.

Myös 1970-luvulla remontoidut vessat jäivät ennalleen. Täydellinen remontti tehtiin sen sijaan alakerran sauna- ja pesutiloihin. Ainoastaan nuo tilat ovat pappilassa moderneja. Muissa huoneissa on hauskoja, vanhoja yksityiskohtia.

Suurin urakka päätalossa oli ikkunoissa.

– Ikkunoiden pielet olivat kuin kukkaketo. Ne olivat ihan pärstäleinä. Niissä oli ollut ilmeisesti jotain vääränlaista maalia, Anna kertoo.

Ikkunoiden kanssa Annan isällä hurahti kahdeksan kuukautta. Alakerran ikkunatehtaalta Annan isän löysi hääräämästä viikon jokaisena päivänä, ja päivät ikkunoita kunnostaessa olivat noin kahdeksantuntisia.

– Isäni kaipaa kamalasti tekemistä. Hän purki energiaansa ikkunoihin. Hän hioi, putsasi ja maalasi kaikki ikkunanpielet.

Ei pikkutarkalle

Nyt Niemenmaat elävät jo leppoisasti pappilassa. Isolla tontilla riittäisi tekemistä, mutta paikka vaatii keskeneräisyyden hyväksymisen taitoa. Suuri talo on alkanut tuntua jo kodilta.

– Alussa tämä talo tuntui kamalan suurelta. Minulla oli sellainen pakkomielle, että laskin, montako askelta minulla tulee keittiöstä makuuhuoneeseen. Laskuri päässä käynnistyi automaattisesti, Anna paljastaa.

Vintille ei ole ainakaan vielä tehty mitään. Tosin Anna tahtoisi siitä illanistujaispaikan, sillä vintti on hänen lempipaikkojaan pappilassa.

– Kolmas kerros, eli vintti, on mahdollisuuksia täynnä, mutta meillä ei ole sellaista tilan tarvetta, että sille pitäisi tehdä jotain, Petri miettii.

Pihapiirissä oleva vanha talo oli Niemenmaiden muuttaessa pappilaan vielä täysi arvoitus. Vanhaan taloon ei nimittäin päässyt tutustumaan asuntonäytön yhteydessä. Ennen sisätilojen näkemistä, Niemenmaat pohtivat vanhan talon purkamista.

– Vanha talo on aivan ihana. Siitä kuoriutui kiva kesätalo, Anna kertoo.

Vanhaan taloon on tehty pientä urheilumuseota Petrin ja Annan suvun urheilutavaroista. Anna haaveilee myös perustavansa vanhaan taloon pop-up-kirpputorin, jossa voisi myydä ylimääräistä tavaraa.

Päärakennuksen takana on lisäksi aitta ja autotalli. Ainakin toistaiseksi aitta on vain tavaroiden säilytystä varten, mutta ovatpa Niemenmaat sillekin visioineet muuta käyttöä.

– Suunnittelimme jossain vaiheessa pizzeriaa omaksi iloksemme aittaan, Petri heittää.

Rakennukset antavat monta mahdollisuutta erilaisille juhlille ja tapahtumille.

– Meillä on ollut mielessä myös musiikki-iltojen pitäminen. Täällä voisi järjestää vaikka mitä iloisia tapahtumia, Petri kertoo.

Ei mikään kummitustalo

Monet lapset ovat koulussa äimistelleet Annalle, että asuuko hän todella ”siinä kummitustalossa”. Anna Niemenmaa kertoo, että monille lapsille vanha pappila ehkä vaikuttaa pelottavalta, kummitustalolta. Hänen omat kokemuksensa pappilasta ovat täysin päinvastaiset. Ensimmäistä kertaa Anna on käynyt pappilassa jo pienenä vauvana.

– Minut on kastettu täällä, tuossa olohuoneen nurkassa.

Kasteen jälkeenkin Anna Niemenmaa on vieraillut tiheään pappilassa. Annan kotitalo on nimittäin pappilan kuusiaidan toisella puolella. Leikkikavereita löytyi pappilasta.

– Muistoni täältä ovat 1970-luvun puolivälistä, kun Vatkan perhe asui täällä. Leikimme aina yhdessä heidän lastensa kanssa. Tämä oli jo silloin tosi hieno paikka. Olohuoneeseen ei saanut edes mennä, koska siellä oli hienot kustavilaiset huonekalut.

Jo lapsena Anna Niemenmaa ihasteli talon monia yksityiskohtia. Yksi suosikki on eteisessä oleva kaari.

– Täällä melkein kaikki on tehty valamalla. Ainoastaan lattiat ja kattotuolit vintillä ovat puuta, Anna kertoo.

Koko rakennus on Anna Niemenmaalle täynnä muistoja. Hänen makuuhuoneellaankin on tarina.

– Minun makuuhuonettani pidettiin aikanaan piispaa varten. Kun piispa tuli tarkastukselle, niin hän yöpyi siinä huoneessa. Muutoin siellä ei nukkunut kukaan, Anna kertoo.