Perhe pyörittää menestyvää kuljetusfirmaa ja osallistuu pontevasti järjestötoimintaan

Yhteisvoimalla eteenpäin!

”Tekemällä ja osallistumalla” on ollut aina mottona Atro Vuolle Oy:ssä. Ylöjärveläisessä kuljetusfirmassa on paiskittu ahkerasti töitä liiketoiminnan kehittämiseksi ja kasvattamiseksi. Osaamista ja näkemyksellisyyttä on haluttu jakaa oman toimialan liittoihin sekä järjestöihin. Viljakkalan Yrittäjät ry on tarjonnut ihmisläheisen yhteisön, jossa on jaettu yrittämisen iloja ja suruja.
Atro Vuolle

77-vuotiaalla Atro Vuolteella on riittänyt energiaa niin oman yrityksensä pyörittämiseen kuin lukuisissa järjestöissä toimimiseenkin. Toimitusjohtaja Anne Salonen on toisen polven yrittäjä sekä aktiivinen järjestötyömyyrä. Kumpainenkin toivoo, että yrittäjäjärjestö ottaisi vielä nykyistä aktiivisemman roolin yhteiskuntasuhteiden edistämisessä.

Yrittäminen on Vuolteen koko perheen leipälaji.
Atro Vuolle Oy on jo kolmannen sukupolven hoteissa.
– Yrittäminen on verissämme, toisen polven atrovuolteelainen, toimitusjohtaja Anne Salonen iloitsee.
Kuljetusfirman perustaja Atro Vuolle, 77, painaa töitä täydellä höyryllä.
– Onneksi lainsäätäjät korjasivat pykäliään muutama vuosi sitten. Saan istua bussin kuljettajan tuolille eli tehdä lempihommaani, ikänestori hehkuttaa.
Salosen Rami-poika on täysillä mukana perheyrityksessä. Kolmannen polven vuolteelainen vastaa rahti- ja maansiirtopalveluista.

”Aktiivisuus pitää vetreänä”

Atro Vuolle ja Anne Salonen tietävät, että kuljetusalalla leipä on tiukassa.
– Emme valita emmekä synkistele, toimitusjohtajuutta hoitava Salonen korostaa.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajana oleva Vuolle muistuttaa, että jokaisella ajalla on omat ongelmansa.
– On paljon hyvääkin, kaksikko korostaa.
Anne Salosen mukaan hyvä olo valtaa hänen mielensä muun muassa palkanmaksupäivänä, jolloin hän lähettää tilin noin 70 työntekijälle.
– Ilo kumpuaa siitä, että meidän firmallamme on työtä. Palveluksessamme on hyvää väkeä, tytär ja isä kehuvat.
– Hiljan joukkoomme tullut 20-vuotias Jesse on osoittanut käytöksellään ja toiminnallaan sellaista työn sankaruutta, joka vahvistaa uskoamme tulevaisuuteen. Kuljetusala pohjautuu hyvään palveluun, jonka turvin hankimme asiakkaamme, Salonen ja Vuolle kiteyttävät.
Isä ja tytär painottavat, ettei kuljetusfirman pyörittäminen ole yhden ihmisen show.
– Jokaisen työpanos on ratkaiseva kokonaisuuden kannalta, he arvottavat.
Anne Salosen kännykkä pirisee koko ajan. Asiakkaat kysyvät tarjouksia.
– Meidän on oltava aktiivisia. Kysymyksiin on vastattava ripeästi. Koko toimintaketjun jokainen vaihe on hoidettava luottamusta vahvistavasti. Puutteet on korjattava viipymättä. On oltava läsnä, toimitusjohtaja toteaa.
Isä Vuolle puhuu tottuneesti brändin voimasta liiketoiminnassa pärjäämisessä.
– Kun ajokalustomme on tien päällä, Atro Vuolle Oy -nimi iskostuu ohikulkijoiden muistiin, hän päättelee.
Anne Salonen ja Atro Vuolle kertovat, että he ovat lujalla innolla myös liitto- ja järjestötoiminnassa.
– Jos otamme luottamustehtäviä, haluamme hoitaa ne kunniakkaasti, yrittäjät vakuuttavat.
Salosen ja Vuolteen mukaan oman alan liittoihin ja yrittäjäjärjestöön kuuluminen mahdollistaa kaksisuuntaisen yhteydenpidon.
– Me saamme mutta me myös annamme, he tarkentavat.

Huoli yhteiskunnasta

Yrittäjäperhe pitää ykkösasianaan sitä, että asiakkaat saavat laadukkaan palvelun.
– Huolehdimme ammattitaitoisesta henkilökunnastamme ja ajanmukaisesta kalustostamme, Atro Vuolle ja Anne Salminen korostavat.
Yrittäjät seuraavat yhteiskunnan menoa ja soisivat, että Suomen taivaalle nousisi vihdoinkin kirkas aurinko.
– Ovathan lainsäätäjät jo jotakin tehneetkin, mutta on meillä lisäodotuksiakin, Vuolle ja Salminen sanovat.
– Yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeintä on, että kansalaiset saavat työtä.
Ylöjärveläistä kuljetusfirmaa luotsaavat Vuolle ja Salonen ottavat puheeksi paikallisen sopimisen.
– Kokemuksemme mukaan paikallinen sopiminen on niin työnantajan kuin työntekijänkin etu, he päättelevät.
Anne Salonen ottaa viikoittain vastaan työvuorotoiveita kuljettajilta.
– Järjestelen mielelläni ajovuorot niin, että jokainen työntekijä on mahdollisimman tyytyväinen. Ymmärrän vuorotyössä käyvien pienten lasten vanhempien haluavan, että kodin arjessa asiat luistavat.
– Meidän suomalaisten olisi opittava luottamaan toisiimme.

Tärkeitä ihmisiä

Viljakkalan Yrittäjät ry:stä on muodostunut tärkeä yhteisö Vuolteen perheen jäsenille. He ovat olleet mukana vuodesta 1998 lähtien.
– Yhdistyksessä vallitsee rakentava henki. Jaamme paljon asioita. Kuuntelemme ja kommentoimme. Kun pystymme, niin autammekin toinen toisiamme, Anne Salonen tilittää.
Hänen mielestään pieni ja vireä paikallisyhdistys antaa jäsenistölleen henkistä voimavaraa.
– Maakunnallisen ja valtakunnallisen järjestön tehtävänä on hoitaa isoja asioita – todellista edunvalvontaa, Anne Salonen linjaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?