Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan reklamaatiotyöt käynnistyvät syksyllä

Vesitöitä siellä, vesitöitä täällä

Ylöjärven Vedessä eletään nyt kenties liikelaitoksen historian kiireisintä aikaa. Organisaatiolla on erittäin monta rautaa tulessa. Pian alkavat reklamaatiotyöt entisen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan alueella ja samaan aikaan rakennetaan Saurion uutta vedenottamoa. Kaiken tämän keskellä on käynnissä liikelaitoksen yhtiöittämisjärjestelyt.
saurion vedenottamo

Saurion uuden vedenottamon rakennustyöt etenevät vinhaa vauhtia Mikkolantien varressa.

Surullisen kuuluisan Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan verkosto ja liiketoiminta tipahtivat kaupungin omistukseen viime maaliskuun alussa. Ylöjärven Vesi on joutuu tietenkin reagoimaan kaikkiin osuuskunnan toiminnan jäljiltä ilmenneisiin asioihin.

– Jonkinlaisia yllätyksiä on tullut lähes viikoittain. Toki tätä osattiin vähän odottaa. Osuuskunnan toimintakulttuuri oli monilta osin aivan erilainen kuin liikelaitoksellamme, ja se on tehnyt asioiden hoitamisesta osittain hankalaa, Ylöjärven Veden toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä myöntää.

Työt valmiiksi ennen talvea

Seuraavaksi Ylöjärven Vettä työllistävät Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan toisen urakka-alueen reklamaatiotyöt, jotka jäivät osuuskunnalta resurssipulan vuoksi hoitamatta. Ensimmäisellä urakka-alueella ei pitäisi enää olla juurikaan tekemättömiä töitä.

– Meillä on melko selvä lista puutteista, joita toisella urakka-alueella on. Realismia lienee, että työt aloitetaan lokakuussa. Tavoite on, että hommat on hoidettu ennen talven tuloa, Vähäkyttä kertoo.

Reklamaatiot koskevat käytännössä viher- ja ennallistamistöitä, rajapyykkien palauttamista paikoilleen sekä kuivatusjärjestelmien, kuten esimerkiksi ojarumpujen korjausta.

– Toki alueella on vielä jonkin verran myös liittämistöitä, jotka vaativat kaivinkonetta ja putkiasentajaa, Vähäkyttä toteaa.

Vahantajoelta jonkin matkaa pohjoiseen ulottuva urakka-alue sisältää noin 170 kiinteistöä. Reklamaation jättäneet  kiinteistönomistajat pyritään pitämään ajan tasalla edessä olevista töistä.

– Urakkamiehemme ja vesilaitoksen edustaja käyvät henkilökohtaisesti kiinteistöt läpi, kunhan urakoitsijan aikataulu selviää. Hän soittaa ovikelloa, ja jos kukaan ei ole kotona, hän jättää asiasta kertovan lapun. Kone tulee töihin sitten, kun tehtävät ja urakkapaikat ovat tarkasti selvillä, toimitusjohtaja Vähäkyttä selvittää.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi kovin mullistaviin pihatöihin ei voida ryhtyä, jotta ensimmäisen ja toisen urakka-alueen kiinteistönomistajat saavat tasapuolisen kohtelun.

Kiinteistönomistajien kannattaa muistaa, että töistä syntyvät kustannukset menevät osuuskunnan toiminnalle järjestettyyn taseyksikköön. Eli mitä enemmän reklamaatiotöiltä vaatii, sitä enemmän töistä joutuu itse maksamaan.

– Toki haluamme, että asiakkaat ovat tyytyväisiä, Vähäkyttä sanoo.

Aiempaa puhtaampaa vettä

Iso urakka Ylöjärven Vedellä on meneillään myös Soppeenmäessä, jossa on rakenteilla Saurion vedenottamon uudisrakennus. Urakkasopimuksen mukaan kiinteistö valmistuu huhtikuun loppuun mennessä.

–Puhtaan veden käsittely siirtyy uuteen rakennukseen. Pääsemme eroon veden alkaloinnista kalkilla, joten veden laatu verkostossa paranee selvästi. Jatkossa liukenematon kalkki ei päädy ihmisten vesikalusteisiin ja kylpyhuoneen seiniin, Jouni Vähäkyttä selvittää.

Kaikkien muiden töiden keskellä kaupungin virkamiehet järjestelevät Ylöjärven Veden yhtiöittämistä. Kaupunginvaltuusto on valtuuttanut kaupunginhallituksen tekemään yhtiöittämistä koskevia, toimeenpanevia päätöksiä. Niitä saataneen syksyn aikana.

Perustettava yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta alkaen.

– Tavoite on, ettei veden loppukäyttäjä huomaa mitään muutosta. Vesi kulkee jatkossakin hyvin kumpaankin suuntaan, Vähäkyttä tiivistää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?