Luulen, että aika moni otsikon lukiessaan huokaisee syvään, tuhahtaa tai vähintään nostaa kulmiaan. Digiloikka sanana ei jätä ainakaan koulumaailmassa ketään kylmäksi. Se, millaisia tuntemuksia termi aiheuttaa, on monen tekijän summa.
Viime aikoina olemme kouluissa tuskastelleet toimimattomien tietoliikenneyhteyksien tai ohjelmien kanssa. On erittäin turhauttavaa yrittää loikkia, kun aikaa menee kaikkeen muuhun kuin itse toimintaan.
Yksi opettaja kertoi, että hän oli alkuopetuksen luokkansa kanssa vaeltanut parijonossa toisesta rakennuksesta pääkoulun atk-luokkaan, jossa kaikki olivat asettuneet paikoilleen. Pian oli kuitenkin ilmennyt, että koulun verkko oli kaatunut eikä koneille päässyt edes kirjautumaan. Näin ollen koko joukko taapersi takaisin luokkaansa toiseen rakennukseen. Digiloikasta ei sinä päivänä puhuttu. Tämän kaltaiset tilanteet ovat varmasti tuttuja joka koulussa.
Kaikille opettajille siirtyminen digiaikaan ei ole muutenkaan mutkatonta. Liitukaudelta digikauteen hyppääminen ei ole helppoa vaan vaatii kouluttautumista, paneutumista ja uusien tapojen omaksumista. Onneksi enää ei kuule juurikaan opettajien suista, ettei tietotekniikka ole mun juttu. On se sitten pakollinen paha tai ilolla tervehditty uudistus, haluavat opettajat ottaa sitä haltuunsa koko ajan enemmän.
Ylöjärvellä on onneksi huomattu opettajien koulutuksen tärkeys. Meillä on Byod-opettaja, joka kiertää robottien ja tablettien kanssa työskentelemässä jokaisen koulun viidesluokkalaisten kanssa.
Samalla opettajat saavat koulutusta ja pääsevät käyttämään välineitä oppilaiden kanssa vielä vierailun jälkeenkin. Esimerkiksi robottitanssin tekeminen opetti viidesluokkalaisille rautaisen annoksen koodausta. Jokainen oli innostunut ja ongelmanratkaisukyvyt laitettiin todelliseen testiin.
Tämän lisäksi jokaisella koululla on TVT-vastuuopettajat, jotka kouluttavat ja auttavat systemaattisesti muita opettajia tieto- ja viestintätekniikan saloihin. Kouluttautuminen leviää koko ajan. Joissain kouluissa on myös koulutettu TVT-tukioppilaita, jotka auttavat pienempiään (sekä opettajaa!) tietokoneen peruskäytössä. Tukioppilaat saavat toiminnastaan todistuksen lisäksi taatusti itsevarmuutta eikä opettajan tarvitse paita hiessä juosta koneelta toiselle opastamassa jokaista pikkuoppilasta erikseen. Kaikki voittavat.
Eihän tämä digiloikinta pelkkää riemukulkua ole. Köydenveto siitä, onko digitaalisuus meille hyväksi vai ei, jatkuu yhä. Pelätään, että lasten ja nuorten taidot kohdata toisiaan aidossa vuorovaikutuksessa suorastaan näivettyvät kännyköiden ja muiden digilaitteiden äärellä.
Mutta oletko seurannut nykynuoria? Sen reippaampia ja rohkeampia toisten ihmisten kohtaajia ei taatusti ole aiemmin ollut. Eikä se koulunkäyntikään pelkkää digiä ole. Kyllä koulussa edelleen kohdataan ihmiset ihmisinä, ilman minkäänlaisia välikapuloita.
Aivotutkijatkin ovat esittäneet huolensa siitä, että näppäintaidot ovat uudessa opetussuunnitelmassa syrjäyttäneet käsialakirjoituksen.
Tosiasia on kuitenkin se, että koko ajan ei voida vain lisätä vaan pitää myös vähentää jostain. En ole tavannut montaakaan oppilasta, joka kirjoittaisi käsialakirjoituksella, jollei ole pakko. Miksi siis harjoitella jotain, jota ei kuitenkaan käytetä?
Aivot saavat riittävästi jumppaa muilla hienomotorisilla harjoitteilla, joita kouluissa varmasti on yllin kyllin tarjolla muun muassa taito- ja taideaineissa.
Samaa tahtia kuin esteitä opettajien osaamisessa kaadetaan, kasvavat myös toiveet ja odotukset välineitä kohtaan. Välillä on kyseenalaista, pystytäänkö opetussuunnitelmaa täysin toteuttamaan, kun koneita, etenkään niitä toimivia, ei tunnu olevan riittävästi.
Onneksi opettajat ovat luovaa porukkaa; heiltä kyllä löytyy mitä näppärämpiä ratkaisuja niukkojen resurssienkin edessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kouluja saisi jättää yksin vaan toimintaympäristöä tulee kehittää jatkuvasti.
Loppusanoiksi haluan lainata Matleena Laakson blogista sitaattia, joka meidän jokaisen koulussa toimivan tulisi muistaa: ”Älä hämmästytä oppijoita teknologialla. Hämmästytä heidät sillä, mitä he voivat sen avulla luoda.”
Kirjoittaja on Kurun Yhtenäiskoulun rehtori ja ylöjärveläinen vihreiden kaupunginvaltuutettu.
Viimeisimmät kommentit