Paikallislehti lähti 84. vuodelle

Ylöjärveläiset ovat lukeneet jo 83 vuoden ajan omaa paikallista sanomalehteään. Ylöjärven Uutiset toimittaa viikoittain valtakunnallisesti verrattuna erittäin tuhdin paperisen lukupaketin, jonka lisäksi  lehden tekijät valmistavat rikastettua digilehteä sekä paljon muuta paikallista aineistoa verkkoon. Lehtiyritys elää ajassa ja toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä eli peilaa ilmestymisreviirinsä elämänpiiriä.
Ylöjärven Uutiset

Ylöjärvellä on tehty paikallislehteä jo 83 vuoden ajan. Ylöjärven Uutiset juhlistaa tämänkertaista syntymäpäiväänsä 96-sivuisella lukupaketilla.

Paikallislehdellä on väliä.

Ylöjärvellä on toimitettu paikallista sanomalehteä vuoden 1934 syyskuusta lähtien.

Tämän viikon 96-sivuisella lukupaketillaan Ylöjärven Uutiset juhlistaa merkkipäiväänsä ja muistuttaa paikallisaviisin moni-ilmeisestä tehtävästä.

33 000 asukkaan kasvukaupungissa paikallisella medialla on keskeinen rooli me-hengen luojana ja vahvistajana. Paikkakunnalle muuttavat ihmiset oppivat tuntemaan lehden avulla ylöjärveläisiä persoonia, paikkoja, tapahtumia, harrastusmahdollisuuksia ja niin edelleen. Ylöjärveltä poismuuttaneille lehti on side synnyinkuntaan tai entiseen asuinpaikkaan.

Paikallislehden tehtävänä on viikoittain piirtää kokonaiskuva Ylöjärven elämästä. Sanomalehti tallentaa kuin huomaamatta reviirinsä historiaa. Tässä ja nyt välitetty tieto on välttämätöntä kaupunkilaisille, jotta he tietävät mitä omassa elämänpiirissä tapahtuu. Lukijat rakastavat henkilöjuttuja, jotka ovat lehden peruskauraa. Tapahtumauutiset kiinnostavat suurta yleisöä. Reportaasit johdattavat lukijat syvällisen sanallisen ja kuvallisen ilmaisun pariin. Ylöjärven Uutisten sisältö on jaoteltu edelleen perinteisiin osastoihin eli uutisiin, kulttuuriin, urheiluun ja talouteen. Kaikkea löytyy viikoittain.

Lukijat ovat avainasemassa kiinnostavan lehden valmistamisessa. Paikallislehti tarjoaa arvostetun foorumin mielipiteen esittämiselle. Ylöjärven Uutiset oli aikoinaan Suomessa järjestyksessään toinen lehti, joka vaati kirjoittajan nimen mielipiteen mukaan.

Lehti on alueensa asialla. Mikä muu media kannustaisi ja tukisi ylöjärveläisiä ja heidän hankkeitaan niin voimakkaasti kuin Ylöjärven Uutiset tekee? Moni kannatettava asia on saanut kantavan tuulen siipiensä alle paikallislehden turvin. Paikallismedialla onkin merkittävä rooli paikkakunnan kehityksen airueena.

Ylöjärven Uutiset julkaisee tämänviikkoisessa numerossaan kolmen paikallisen urheilujohtajan: Ylöjärven Ryhti ry:n puheenjohtajan Timo Halttulan, Ylöjärven pallo YPA ry:n puheenjohtajan Arto Paanasen ja Ylöjärven Ilves ry:n puheenjohtajan Juha Kannon avoimen kirjeen, joka on suunnattu Ylöjärven kaupunginvaltuuston jäsenille. Urheiluseurapomot haluavat virittää laajan keskustelun kaupungin perimistä vuokrista. Ongelma on nostettu pöydälle. Nyt on avoimen ja rakentavan keskustelun aika.

Erikoislehdet ovat Ylöjärven Uutisten suola. Lehti toimittaa säännöllisesti Ylöjärven Suvi -kesälehden, Ylöjärven Jouluviesti -joululehden sekä Elovainion Uutiset -erikoislehden. Viimeksi mainittu jaetaan koko Tampereen kaupunkiseudulle.

Uutiset toteuttaa vuosittain muita erikoislehtiä. Tällä viikolla paikallislehti nostaa julkisuuden valokiilaan Viljakkalan Yrittäjät ry:n, jolla on parhaillaan menossa 30-vuotisjuhlavuosi. Uutiset julkaisee erillisen 36-sivuisen liitelehden, joka piirtää monipuolisen kuvan pyöreitä vuosia täyttävästä yhdistyksestä. Erikoislehti on omiaan lisäämään paikallisten ihmisten tietoja viljakkalalaisesta yrittäjyydestä. Lehti on samalla julkinen kiitos vuosikymmenien aikana tehdystä arvokkaasta järjestötyöstä.

Keskiviikon lehdessä on paljon kiinnostavia juttuja, jotka takuuvarmasti herättävät ylöjärveläisten tiedonjanon. Suurta mielenkiintoa synnyttävät varmasti uutiset, joissa kerrotaan muun muassa Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan kuulumista sekä Ylöjärven kaupungin toteuttamasta kiinteistöjensä salkutuksesta. Kiinteistöjen salkutuksessa jokainen kohde on saanut oman statuksen, joita on neljä: pidetään, myydään, puretaan tai jatkoselvitetään.

Toimittajamme Kirsi Teiskonlahti pääsi käymään Viljakkalan entisessä pappilassa, joka on saanut uuden isäntäväin turvin uuden elämän. Mitä vanhaan pappilaan kuuluu, voit lukea ylöjärven Uutisten reportaasista.

83-vuotias media elää ajassa. Ylöjärven Uutisten sisältöä on erittäin paljon Digilässä. Sieltä sinä voit nähdä toimittajien juttumatkoillaan kuvaamia videoita. Voit seurata MeNyt-palstaa ja someseinää. Tarjolla on paljon arvokasta asiaa elinympäristöstämme.

Kiitän kaikkia paikallislehden ystäviä vahvasta yhteistyöstä ja rinnakkaiselosta. Kun on hyvällä asialla, niin aurinko paistaa keskuuteemme.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?