Vitosdivari riittää pelaajille – mutta entä yleisölle?

Paikallispelit vitosessa eivät riitä, vaan kentän laidalla huudellaan kolmosdivarin joukkueen perään. Ylöjärveläisjoukkueen nousua ylemmälle sarjatasolle hidastavat ideologiset ongelmat.
jalkapallo, Pelikassit, FC Teivo, höntsäily, puulaakiurheilu, harrasteurheilu, liikunta, Soppeenharjun kenttä

Kentällä pelataan tosissaan ja huudellaan herjoja vastustajilla, mutta vain kentällä. Ylöjärven Ilveksen ja Pelikassien välisessä paikallisottelussa tunteet kuumenivat odotetulle tasolle, mutta yleisössä olisi viileämpää. Joukkue pitäisi saada kolmosdivariin, mutta toisiko se kentän laidalle väkeä ja ääntä?

Parikymmentä katsojaa voi olla kauden yleisöennätys. Yksi syy yleisöryntäykseen löytyy taivaalta – elokuinen aurinko porottaa lämpöisesti vielä iltaseitsemän aikaan. Silloin alkaa Ylöjärven Ilveksen ja Pelikassien välinen paikallisottelu Soppeenharjun kentällä. Puhutaan jalkapallon vitosdivarista.

Ennen elokuista paikallisottelua molemmat ylöjärveläisjoukkueet keikkuivat lohkonsa sarjataulukossa puolen välin tietämillä. Se ei takaa paikkaa vitosessa ensi kaudella, sillä systeemi on raaka – neljä putoaa suoraan ja yksi karsii.

Paikallisottelussa on paikallisottelun tunnelma, mutta yleisöä se ei kiinnosta. Pelikassien kuuluisasta faniporukasta ei näy jälkeäkään. Ottelun alussa Ilveksen maaleille kilkattanut kello vaikenee illan aikana. Tuuli on kylmä ja pistävä.

Viihdearvoa ottelulla kuitenkin on. Tuomari Jari Torkkilan käsi käy korttitaskullakin kolmesti, mutta mies ei saa ylöjärveläisnuorukaisten kiihkeitä tunteita kuriin. Maalien vähyydestäkään ottelua ei voi syyttää, niitä tehdään yhteensä seitsemän. Ilves iskee viidesti, Pelikassit kahdesti. Pelikassien maalit iskee Olli-Pekka Toikkonen. Kentän laidalta kerrotaan, että Toikkosen pelipaikka olisi ylemmillä sarjatasoilla.

– Vastustajalla oli nuoremmat jalat. He pääsivät pyörittämään peliä, vikkeliä kavereita, Toikkonen kehaisi vastustajaa ottelun jälkeen.

– Meillä oli parempi keskikenttä. Veljekset Ismo ja Olli (Vahala) pyörittivät peliä. Maalivahti Henrik Puumala oli tänään mies paikallaan, yhden Ilveksen osumista verkkoon täräyttänyt Otto Hiltunen totesi.

Pitäisi olla Kolmosdivarissa

Se itse pelistä. Kentän laidalla pohditaan suurempia asioita kuin yhden paikallisottelun lopputulosta. Siellä pohditaan, miksei Ylöjärven kokoisesta kaupungista löydy jalkapallojoukkuetta ylemmille sarjatasoille. Tokihan elosessa pelaa FC Teivo, mutta tässä vaiheessa kautta näyttää todennäköiseltä, että seura solahtaa ensi kaudeksi vitoseen Ilveksen ja Pelikassien seuraksi.

– Tämän kokoisella kylällä pitäisi olla yksi porukka, joka tekisi hommaa tosissaan ja pyrkisi ylöspäin. Nyt kaikki tyytyvät taapertamaan alasarjoissa. Kolmosdivarissa pitäisi ylöjärveläisporukan oltava, ehdottomasti, paikallisottelua seuraava Matti Hiltunen puuskahtaa.

Hiltunen tietää, mistä puhuu. Hän on pelannut Ryhdin riveissä 30 vuotta ja on Ilveksen maaliniskijän Otto Hiltusen isä.

Viesti on mennyt kentän laidalta seuroille.

– Kysyt keneltä tahansa, niin vastaus on aina, että tämän kokoisessa kaupungissa ja tällä juniorituotannolla pitäisi olla joukkue ylempänä, Ylöjärven Ilveksen toiminnanjohtaja Sami Päivinen sanoo.

Nokian Palloseura on kolmosdivarissa sijalla viisi, asukkaita Nokialla on käytännössä saman verran kuin Ylöjärvellä (noin 33 000). Sääksjärven Loiskekin pärjää Kolmosessa, vaikka Lempäälässä asukkaita on 10 000 vähemmän.

Kavereiden kanssa on kivempaa

Miksi Ylöjärvi loistaa poissaolollaan ylemmistä divareista? Antaa Päivisen kertoa.

– Tämä on monimutkainen asia, joka on ollut pöydällä monta vuotta tulematta ratkaistuksi. Joitakin vuosia sitten puhuimme Ylöjärven yhteisestä edustusjoukkueesta. Silloin selvisi, että FC Ylöjärvi -nimi on jo olemassa ja rekisteröity Hämeenkyröön.

Vuosien neuvonpidosta huolimatta Ylöjärvellä ei ole päästy selvyyteen edes siitä, pitäisikö edustusjoukkue kasata kokonaan uudestaan, vai pitäisikö se luoda jo jonkun olemassa olevan joukkueen alle.

– Jos joukkue kasattaisiin uuden organisaation alle ja se saisi sarjapaikan, niin pelaajien pitäisi entisen pelipaidan väristä huolimatta tulla mukaan. Pitäisi saada uusi organisaatio ja tekijöitä, jotka eivät olisi meiltä pois. Ja niitä tekijöitä ei ole ikinä liikaa, Päivinen harmittelee.

Käytännön ongelmiakin isompi on kuitenkin ehkä ideologinen ongelma. Ylöjärven nykyiset joukkueet – Pelikassit, Ilves, FC Teivo ja kutosessa lohkonsa toisena majaileva Ryhti ovat kaveriporukoita, jotka nauttivat yhdessä höntsäämisestä, viikoittaisista peleistä ja kesän saunailloista.

– Jokaisessa joukkueessa on varmasti pelaajia, jotka haluaisivat harjoitella ja mennä ylemmäs, mutta porukan tavoitteet eivät ole korkealla. Tähän kaveriporukan kanssa potkimisen ja kilpaurheilun vastakkainasetteluun törmätään joka ikäluokassa. Mieli tekisi kilpailla, mutta seuran tehtävä on liikuttaa ihmisiä. Jos keskittyisimme vain kilpailuun, kääntäisimme selän monelle harrastajalle, Päivinen kertoo.

Ylöjärven Ilveksellä on puolivuosikymmentä sitten ollut joukkue Nelosdivarissa, jonne se nousi parissa vuodessa Kutosesta. Joukkue pyysi seuralta apua, sai valmentajan ja sen seurauksena kauden viimeisen pelin se pelasi yhdeksällä pelaajalla. Heistä viisi oli C-junioreita.

– Kaikkia ei huvittanut panostaa peliin niin paljon.

Pelurit itse vahvistavat saman. Vitonen on hupisarja, jossa osa haluaa pelata kovaa ja treenata, mutta suurin osa tyytyy kaveriporukalla pallotteluun.

– Tahtoa mihinkään muuhun ei oikein ole. Kokeilut ylemmissä sarjoissa ovat kaatuneet pelaajien ja motivaation puutteeseen, Olli-Pekka Toikkonen vahvistaa.

Kommentti: Seuratoiminnan alkulähteillä

Jalkapallon vitosdivarissa voi ensikaudella pelata neljä Ylöjärveläisjoukkuetta. Se tarkoittaisi paikallisotteluita lähes viikottain.

Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa. Ylöjärvelläkin korkeamman sarjatason jalkapallojoukkuetta kaipaa ennen kaikkea paikallinen futisyleisö – eivät itse pelaajat.

Divarijoukkueet ovat kaveriporukoita, joille viikoittaiset treenit ja pelit ovat pala kadonnutta nuoruutta – pienen pojan elämää nappikset vilkkuen ja herjaa heittäen. Mistä he ammentaisivat poikamaista riemua, jos eivät jalkapalloviheriöltä? Lähikapakastako? Ehkä.

Maine ja menestys uupuvat, mutta divarifutiksessa ollaan seuratoiminnan alkulähteillä. Siinä ajatuksessa, jonka mukaan seurojen tulee liikuttaa mahdollisimman suuria massoja, ja jonka mukaan liikunnan pitää olla kivaa. Nuo kaksi arvoa ovat suurempia kuin mikään mitalimäärä.

Jos visio neljästä vitosdivarijoukkueesta toteutuu, on ylöjärveläisellä jalkapalloyleisöllä mahdollisuus luoda paikallisfutiksen ympärille ilmiö, jota ei muualla ole nähty. Kun kentällä viilettävät kundit, jotka ovat toisilleen tuttuja juniorivuosilta, jotka ovat teineinä jahdanneet samoja tyttöjä ja vähän myöhemmin mahdollisesti soittaneet toisilleen suutaan nakkikioskin nurkalla, ei kentältä puutu tunnetta. Saman tunteen saa halutessaan tartutettua katsomoon. Siihen ei vain riitä pari isää ja tyttöystävää kentänlaidalla, vaan tarvitaan äitejä, sisaruksia, junioreita ja lajin todellisia ystäviä.

Kentän laidalla voisi joskus unohtaa urheilun mittaamisen senteissä, sekunneissa ja maalimäärissä ja keskittyä siihen, mihin pelaajatkin keskittyvät – jalkapallon ilosanoman levittämiseen niin, että kaikki nauttivat.

kuvateksti: Kentällä pelataan tosissaan ja huudellaan herjoja vastustajilla, mutta vain kentällä. Ylöjärven Ilveksen ja Pelikassien välisessä paikallisottelussa tunteet kuumenivat odotetulle tasolle, mutta yleisössä olisi viileämpää. Joukkue pitäisi saada kolmosdivariin, mutta toisiko se kentän laidalle väkeä ja ääntä?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?