Ylöjärven terveyspalvelut toispaikkakuntalaisille

Vaimoni soitti 24. elokuuta terveyskeskukseen ja etsi neuvoa märkivään ihovammaan. Keskus antoi asian kuultuaan toisen numeron jollekulle sairaanhoitajalle. Kommentti häneltä oli, että kuka antoi tämän numeron. Vaimoni sai kyllä sen hoito-ohjeen, mutta tuntui, että jotenkin se oli vaikeaa. Puhelussa kävi kyllä ilmi, että kyseessä on ulkopaikkakuntalainen kesäasukas.
Itselleni kävi noin vuosi sitten niin, että soitin polvileikkauksen jälkeisten epämääräisten vaivojen johdosta terveyskeskukseen, jotta pääsisin tutkimukseen, mistä oikein on kysymys. Oireet viittasivat ainakin keuhkoveritulppaan tai sepelvaltimosairauteen. Kumpaakaan ei sitten onneksi lopulta löytynyt.)
Kerroin senkin, että olen Espoosta ja täällä nyt kesäasukkaana. Vastaus oli, että sinne ei pääse, ellei ole henki kysymyksessä. Neuvo oli, että soittakaa Tayssin Acutaan, siellä hoidetaan toispaikkakuntalaisia. Tieto ei pitänyt paikkaansa, eikä siksi sinnekään puhelun perusteella huolittu, mutta siellä sairaanhoitaja ihmetteli, että kuvattujen oireiden perusteella jätetään tutkimatta, mistä on kysymys, eikä hän tekisi niin. Pääsin sitten Dextran lääkärin tutkimuksen perusteella Acutaan ja edelleen osastolle jatkotutkimuksiin.
Edellä mainitut tapahtumat antoivat aiheen tähän kriittiseen kommenttiin ja kysymykseen ulkopaikkakuntalaisen tilanteesta. Kritiikin taustalla on kyllä myös henkilökohtaisesti sekin, että olen entinen ylöjärveläinen ja olen pitkään maksanut Ylöjärvelle kiinteistöveroa. Näitä asioita en tosin kertonut edellä mainitussa puhelussa, koska tuskin se olisi kiinnostanut ja vaikuttanut asiaan. Ammatillisen harkinnan olisi pitänyt riittää.
On vedottu tiukkoihin normeihin, mutta mikä on kunnan harkintavalta ja tahto normien laadinnassa? Onko siis pakko reagoida näin?

PERTTI KINNI
Varatuomari
Espoo

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?