”Kuvassa pitää olla tarina”

Riitta Oittinen on piirtänyt pienestä asti. Nykyisin kynästä syntyy naivistisia ja surrealistisia kuvia, joissa seikkailevat eläinhahmot. Toisena työnään hän opettaa Tampereen yliopistossa englannin kääntämistä. Lisäksi Oittinen tutkii kuvakirjojen kääntämistä ja suomentaa niitä myös itse.
Riitta Oittinen, Ketun mysteerimatka, Tampereen yliopisto, taide

– Kettu on seikkailija, ovela, reilu ja hauska. Susi on vähän kärttyinen luonne. Karhu on luotettava, ja se mörähtää sitten, jos ketun ja suden keinot loppuvat, Oittinen luonnehtii eläinhahmojaan.

Piiruntarkkaa, yksityiskohtaista. Täynnä tarinoita ja hauskoja eläinhahmoja. Näin voi kuvailla asuntilalaisen Riitta Oittisen tekemiä töitä. Hänen innostuksensa taiteeseen alkoi lapsena kirjastoista.

– Muistan sieltä tuoksun, se oli jotain ihan tajutonta, Oittinen tunnelmoi.

– Minulle on jäänyt tarkkaan mieleen satujen kuvituksia siltä ajalta, kun olin kolmen, neljän vanha. Muistan Andersenin satujen pelottavat ja ehkä siitä syystä viehättävät piirroskuvat.

Oittinen piirsi jo lapsena paljon, välillä kirjojenkin sivuille, jos muuta paperia ei ollut saatavilla. Myöhemmin on syntynyt animaatioelokuvia Ylelle, kuvitusta erilaisiin kirjoihin ja tietysti omaa taidetta.

Nykyisin Oittisen tauluissa esiintyvät susi, karhu, kettu ja seepra. Ne eivät kuitenkaan ole olleet mukana alusta asti.

– Aiemmin tein dramaattisia kuvia. Minulla oli tarve järkyttää ja pelottaa ihmisiä taiteellani, Oittinen kertoo.

Edelleen Oittisen kuvissa voi olla kantaaottavuutta, mutta enää niistä ei tarvitse huudella, vaan asioita voi piilottaa taulujen yksityiskohtiin. Kaikki ei ole sitä, miltä päällisin puolin näyttää.

– Minulla on halu tuottaa iloa ihmisille. Kun näyttelyssä kuulee, että joku hörähtää nauruun, tuntuu hyvältä. Silloin tietää, että hän on löytänyt taulusta jonkun piilotetun jutun.

Aiheiden lisäksi muutakin on muuttunut vuosien varrella. Nykyisin Oittinen piirtää tussein ja puuvärein akvarellipaperille. Aiemmin kuvia on syntynyt esimerkiksi puulle. Myös viivatekniikka on kehittynyt ja näkemystä on tullut vuosien saatossa lisää.

Aiheet pulppuavat ympäriltä

Kuvien aiheita Oittinen nappaa milloin mistäkin. Hiljattain hän näki lehdessä hienon kuvan puista, mikä sai hänet tarttumaan kynään ja luomaan niistä oman versionsa. Toisinaan hän kuulee toisessa työssään yliopiston opettajana jonkin lauseen, jonka ajatus täytyy saada piirtää paperille.
1970-luvulla Oittinen teki ahdistavia kuvia.

– Ajalla on vaikutusta siihen, mitä tekee. Kannoin nuorena aikuisena suurta maailmantuskaa.

Kuin huomaamatta suomalaiset maisemat siirtyvät Oittisen kynän piirroilla tauluihin.

Riitta Oittinen, kesä, Tampereen yliopisto, Ketun mysteerimatka

– Minulla on kolmenlaiset silmälasit: yhdet, joilla näen kauas, toiset, joilla näen ihan lähelle kuvia tehdessä ja välilasit, joilla katson kuvien kokonaisuutta ja yksityiskohtia, Oittinen kertoo.

Oittinen piirtää vähän joka paikassa. Mieluisin paikka on kuitenkin mökki.

– Luonto ja erityisesti metsä on inspiraation paikka. Hienointa on, kun pystyy luomaan sellaisia paikkoja, joissa itse haluaisi olla.

Toisinaan piirtäjän mielessä on jo valmiiksi aihe. Joskus taas Oittinen antaa vain ajatusten viedä ja alkaa piirtää sen enempää miettimättä.

– Lähden usein liikkeelle kuvan ideasta, esimerkiksi ketun kasvoista.

Kesällä ulkona piirtäessä sattuu välillä pieniä katastrofeja. Paarmoja huiskiessa Oittinen veti vahingossa arkille viivan väärään kohtaan.

– Joskus tällainen viiva voi häiritä niin paljon, että pitää heittää koko työ roskiin, vaikka olisi piirtänyt sitä jo paljon. Joskus taas vahinkoviivat saa

piilotettua jotenkin.

Koko perheen juttu

Möhlityt kuvat eivät suinkaan aina päädy roskakoriin.

– Jätän joskus epäonnistuneita kuvia lapsenlapsilleni väritettäviksi, Oittinen kertoo.

Lapsenlapset ovat päässeet osallisiksi myös kuvien arvioimiseen. Oittinen tapaa aika ajoin lähettää heille kuvia keskeneräisistä teoksista, joista lapsenlapset antavat palautetta kännykän välityksellä.

– Keskeneräisistä kuvista voi tulla lyhyt kommentti, vaikka vain peukku ylöspäin.

Oittisen pojista toinen on vahvasti mukana äitinsä työssä. Nimittäin sen lisäksi, että Oittisen tauluja voi tietysti ostaa, hänen kuviaan voi hankkia kortteina tai vaikkapa julisteina pojan pitämän TaideKettu-verkkokaupan kautta.

Aviomies Matti on tekemisessä tärkeä käsipari. Hän esimerkiksi pystyttää Oittisen näyttelyitä.

Kettu mysteerimatkalla

Oittinen järjestää uusimman näyttelynsä Ketun mysteerimatka – naivistis-surrealistisia teoksia Tampereen Haiharassa. Teoksia on esillä 32 kappaletta, ja ne ovat sekä värillisiä että mustavalkoisia. Näyttelyn kuvat ovat muutaman viime vuoden satoa.

Kettu kuutamolla, Riitta Oittinen

Kettu Kuutamolla -kuvassa kettu on kahdella tavalla kuutamolla: Toisaalta kuvan maailma on ketun uni, eikä se oikein tiedä missä se on. Toisaalta taas kettu katselee kuuta, minkä vuoksi se on kuutamolla.

Näyttelyitä Oittinen on järjestänyt jo vuodesta 1970 asti. Nyt näyttelyitä on takana 34.

– Kun katsoo tarkkaan, tauluista voi löytyä surrealistisia juttuja.

Näyttelyn järjestäminen vie paljon aikaa myös kuvanteolta. Oittinen odottaakin jo kovasti, että pääsee tekemään uusia kuvia.

– Koko ajan on sellainen olo, että sormenpäitä kutittaa. Aiheitakin on jo päässä valmiina.

Piirtäminen on ainoa tilanne, jossa Oittinen malttaa hidastaa tahtia. Esimerkiksi Lento-tauluun on vaadittu paljon työtunteja, sillä se on täynnä pieniä yksityiskohtia.

– Olen monella tapaa kärsimätön luonne. Olen kärsivällinen vain kuvien parissa. Muuten pitää tehdä kaikki heti.

Oittisen mukaan elämässä on tärkeää osata pysähtyä ja tehdä asioita hitaasti kaiken kiireen keskellä.

– On ihanaa piirtää ja pistää paperille päässä kulkevia asioita. On hauskaa elää rinnakkaiselämää omien kuvien kautta.

Ketun mysteerimatka – naivistis-surrealistisia teoksia

23.8.–11.9. Runebergin mökki, Haiharan taidekeskus

Haiharankatu 30, Tampere

Avoinna tiistaisin 13–17, keskiviikosta sunnuntaihin 12–18

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?