Kaupunginjohtaja: "olen ajatukselle myönteinen"

Eppu-patsaasta tulossa esitys

Rockyhtye Eppu Normaali saattaa kuin saattaakin saada tulevaisuudessa patsaan Ylöjärvelle. Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto kertoo Ylöjärven Uutisille, että ajatus pysyvästä kunnianosoituksesta viehättää ainakin häntä. Sorvanto aikoo nostaa aiheen esille virallisissa pöydissä loppuvuodesta.
Eppu Normaalin patsaan paikaksi on ehdotettu muun muassa kaupungintalon aukiota. (Havainnekuva: Timo Koljonen)

Eppu Normaalin patsaan paikaksi on ehdotettu muun muassa kaupungintalon aukiota. (Havainnekuva: Timo Koljonen)

Kaupunginjohtajan mielestä patsashanke olisi hyvin kytkettävissä pian koittavaan kansalliseen juhlavuoteen. Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017.

Toistaiseksi on epäselvää, millä tavoin Ylöjärven kaupunki juhlallisuuksiin osallistuu. Asiaa aletaan ideoida loppuvuoden aikana.

– Näissä mietinnöissä aion nostaa esille tämän patsasajatuksen. Edustan sitä kantaa, jonka mukaan keskustelut hankkeen käynnistämisestä voitaisiin aloittaa, Sorvanto sanoo.

Epävirallisesti Eppu-patsaasta on puhuttu Ylöjärvellä jo vuosia. Virallisiin pöytiin asia ei ole noussut tiettävästi koskaan – muun muassa rahan puutteen vuoksi.

Sorvanto myöntää, että Eppu-patsas olisi nytkin ennen kaikkea budjettiasia.

– Julkiset taidehankinnat ovat hintavia, jos ne tehdään kunnolla. Ja jos tämä patsas tehtäisiin, se pitäisi mielestäni tehdä kunnolla, Sorvanto miettii.

– Kyllähän Ylöjärvi tunnetaan Epuista ja Eput Ylöjärvestä… Mutta minun mielestäni yhtye ansaitsisi patsaan myös omana itsenään – legendaarisena suomirockbändinä, hän jatkaa.

”Fanitkin mukaan”

Juuri nyt Eppu Normaali viettää 40-vuotisjuhlavuottaan. Sen johdosta yhtye on ollut aktiivisempi ja medianäkyvyydeltään suurempi kuin pitkään aikaan.

Sorvannon mukaan mahdollinen patsashanke ei enää ehtisi hyödyntää bändin tämänhetkistä nostetta.

– Helposti puhuttaisiin vähintään puolen vuoden hankkeesta, todennäköisesti pidemmästäkin. Olisi paljon selviteltävää: sijainti, tyyli, kuka patsaan toteuttaisi, tulisiko taidekilpailua…, hän luettelee.

Pitkän linjan ylöjärveläisvaikuttaja Leena Joensivun mukaan Eppu-patsaasta on keskusteltu epävirallisesti jo vuosia. Viimeksi aihe nousi pinnalle keväällä – juuri yhtyeen juhlavuoden vuoksi.

Joensivun mielestä hanke vaatisi paitsi rahaa, myös ylöjärveläisten yhteistä tahtoa patsaan pystyttämiseen. Tähän mennessä jompaakumpaa on puuttunut.

– Mielestäni Eput ovat patsaansa ansainneet, mutta kaupunki ei saisi olla hankkeesta yksin vastuussa. Mukaan pitäisi saada kansalaisia, faneja ja miksei yrityselämääkin.

”Paikka kyllä löytyisi”

Ylöjärven Uutiset nosti ajatuksen Eppu-patsaasta uudelleen pinnalle toissa viikolla. Lehden pääkirjoituksessa ehdotettiin, että monumentin toteuttamisesta alettaisiin vihdoinkin keskustella vakavasti ja virallisesti.

Pääkirjoitus esitti patsaan paikaksi kaupungintalon ja Räikän välistä aukiota. Tällä erää alueelle on suunniteltu Pasi Karjulan ja Marko Vuokolan KoKoKo-teosta, joka voitti kaupungin taidekilpailun vuonna 2009.

Kehnon taloustilanteen vuoksi hanke ei ole edennyt toteutukseensa asti.

– Palkintorahat on kuitenkin maksettu. Herättäisi varmasti keskustelua, jos alueelle tulisikin lopulta jotain muuta, kulttuurisihteeri Minna Vallin spekuloi.

– Mutta kyllä Eppu-patsaalle aina varmasti paikka löytyisi. Kyllä Ylöjärvellä tilaa on, hän jatkaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?