Ylöjärven keskustasta Viljakkalaan tai Kuruun päin ajellessa voi tienposkissa nähdä matkan aikana useita itse askarreltuja kylttejä, joissa nuoli osoittaa: Kirppis 1 km. Kotikirppistä pitävävä Koskensalojen pariskunta päätti esitellä oman kotikirppiksensä ja avasi pihanavettansa ovet lähempää tarkastelua varten.
Marjaliisa Koskensalo esitteli huiveja, jotka odottavat navetan kirppiksellä uusia omistajia.
Kyläkirppissuunnistukset ovat olleet monena kesänä hitti eri maalaispitäjissä. Ylöjärvelläkin on kirppistelty aiempina vuosina esimerkiksi Viljakkalassa, Kurussa ja Vahannassa.
Karhen kesäasukkaat Marjaliisa ja Matti Koskensalo osallistuivat viime vuonna Karhen kirppissuunnistukseen ja odottivat samaa tempausta myös tälle kesälle. Kirppissuunnistus jäi kuitenkin järjestämättä, mikä harmistutti pariskuntaa.
Sen vuoksi he päättivät perustaa pihapiirinsä navettaan kotikirpputorin – pariskunnan suuri maalaistalo piharakennuksineen näet pursuaa tavaraa.
– Ostimme tämän satavuotiaan talon parikymmentä vuotta sitten. Tänne muuttaessamme säilytimme suurimman osan sen tavaroista, Marjaliisa Koskensalo esittelee pihapiiriään.
Piharakennus, entinen navetta, kätkee sisäänsä tavaroita, joista osa on nähnyt elämää jo sadan vuoden ajan.
– Nämä tyynynpäälliset on tehty tässä talossa 1900-luvun alussa. Ne ovat alusta loppuun käsityötä, ja niihin on kirjailtu B. A. Jos nämä olisivat esimerkiksi äitini tekemät, en suostuisi niistä luopumaan. Nyt näiltä puutuu tunnearvo, Koskensalo sanoo viikatessaan entisen emännän, Bertan, tekemiä tyynyliinoja, jotka ovat säilyneet valkoisina vuosisadan ajan.
Vanhasta uutta
Viidestä lankusta tehty ovi sopisi Marjaliisa Koskensalon mukaan esimerkiksi ruokapöydäksi.
Koskensalojen talo on ollut aikanaan Viljakkalan suurin torppa. Tavaraa on kertynyt satavuotiaan talon nurkkiin aikojen saatossa sen verran, että kotikirppiksen perustaminen tuntui fiksulta ajatukselta.
Taideterapeuttina työskennellyt Marjaliisa Koskensalo huomauttaa, että tällaiset vanhoja tavaroita pursuavat kotikirppikset ovat tuunaajien aarreaittoja.
– Minusta on kauhean mielenkiintoista, kun joku keksii ja kertoo, miten meinaa uusia jonkun vanhan tavaran. Itse tykkään tavaroiden tuunaamisesta ja uusiokäytöstä. Tänne muuttaessamme pelastimme aitasta nojatuolit, jotka verhoilin uusiksi, itsekin kirpputoreja kiertävä Marjaliisa Koskensalo kertoo.
Hän keksii, että navetan takaseinään nojaavasta vanhasta ovesta saisi vaikka ruokapöydän. Myös vanhat Singer-ompelukoneet voisi tuunata vaikkapa pöydäksi.
– Ompelukoneen pöydästä voisi ottaa jalat irti ja asentaa päälle uuden pöytälevyn. Vanha ompelukonehan on itsessään jo todella kaunis, mutta harvalle mahtuu tuollainen nurkkiin, hän miettii.
Sosialisointi piristää
– Jos tänne tulisi nyt asiakas, niin myisin tämän ihanan kellon, Marjaliisa Koskensalo suunnitteli.
Vanhojen kirppistavaroiden joukkoon mahtuu myös työkaluja ja esimerkiksi vanhoja maitotonkkia ja viinipulloja.
– Vanhan tavaran lisäksi meillä on hirveästi kirjoja, tauluja, vaatteita, verhoja ja leluja. On myös astioita, kuten Arabiaa sekä venäläisiä astioita, Marjaliisa Koskensalo kertaa.
– Täällä on joka puolella roinaa. Läheinen aittakin on täynnä kippoja ja kappoja, Matti Koskensalo komppaa.
Marjaliisa Koskensalo on pannut merkille, ettei heidän kotikirppiksensä ole suinkaan ainut laatuaan. Hänen mukaansa buumi johtuu siitä, että ihmisillä on liikaa tavaraa.
– Vanhempi väki ei halua heittää tavaroita pois, ja nuoret taas haluavat hankkiutua perityistä tavaroista eroon.
Koskensaloille tavaran myyminen ja siitä saadut tuotot ovat toissijainen asia.
– Tämä kirppisjuttu on sosiaalista kanssakäymistä. Olemme tottuneet elämään kaupungissa, joten tuntuu, että täällä maalla on vähän liian hiljaista. Nykyään ei enää poiketa kenelläkään ilmoittamatta, joten meitä virkistää, jos ihmiset tulevat käymään täällä kirppiksellä.
Navetan seinät on koristeltu vanhoilla talonpoikaistavaroilla. Pariskunta on säästänyt itsellään puisen höylän, joka on vanhin torpasta löydetty esine. Siihen on kaiverrettu teksti ”Jakobi 1826”.
Viimeisimmät kommentit