Räikkä raikaa taas perjantaina

Yhteislaulu raikaa Räikällä taas tulevana perjantaina, kun ylöjärveläisiä saapuvat laulattamaan entiset tangokuninkaalliset Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen.
Räikkä raikaa -yhteislaulutapahtumaa vetävillä Johanna Depreczenillä ja Jouni Kerosella on edessään kiireinen keikkakesä. – Ajattelin lomailla syys-lokakuussa. En kyllä muista, milloin olisin ollut kuukauden tauolla, Depreczeni miettii.

Räikkä raikaa -yhteislaulutapahtumaa vetävillä Johanna Debreczenillä ja Jouni Kerosella on edessään kiireinen keikkakesä. – Ajattelin lomailla syys-lokakuussa. En kyllä muista, milloin olisin ollut kuukauden tauolla, Debreczeni miettii. (Kuva: Ira Rönkkö)

Vuodesta 2008 yhdessä keikkaillut kaksikko viettää kiireistä esiintymiskesää, joka koostuu paljolti lavatanssiesiintymisistä. Tansseissa esiintymisen ohella tangokuninkaalliset laulattavat kansaa erilaisissa yhteislaulutapahtumissa.

– Yhteislaulutilaisuuksissa ihmiset ovat hyvällä tuulella. Olen itsekin aina tavallista rennompi, koska nämä tilaisuudet eivät ole niin virallisia, Johanna Debreczeni miettii.

Laulajan mukaan hän voi yhteislaulussa unohtaa olevansa kaiken keskipiste, koska yleisö laulaa mukana.

– Me yhdessä Jounin kanssa johdatamme yleisön laulamaan. Ihmiset saavat myös itse päättää lauluvihkosta, mitä laulamme. Sitten kuuntelemme heidän ehdotuksiaan. Yleisössä olevat saavat  laulaa mikrofoneihimme, jos pystymme kulkemaan väkijoukossa. Yhteislaulutilaisuudet vedetään aina leirinuotio-meiningillä, hän sanoo.

Yhteislaulussa saa vetää täysillä

Serkukset Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen keikkailevat kesällä sekä yhdessä että erikseen. Ylöjärvelle kaksikko saapuu ilman bändiä, sillä trubaduurikeikkaakin vetävä Keronen säestää laulua kitaralla.

Ainakaan Debreczenille Räikkä Raikaa -yhteislaulutapahtuma ei ole suinkaan ensimmäinen keikka Ylöjärvellä. Tamperelaisnainen on esiintynyt täällä aiemminkin esimerkiksi kirkkokonserteissa ja yksityistilaisuuksissa.

Hän lupaa, että perjantaina yleisö saa käteensä vihkon, jossa on helposti laulettavia ja tuttuja kappaleita.

– Räikkään olemme varautuneet laajalla lauluskaalalla. Löytyy Juicea, vanhoja iskelmiä, valsseja, tangoja ja tietysti lastenlauluja, hän kertoo.

Laululistan pitää olla laaja, sillä yleisö on yhteislaulutilaisuuksissa yleensä hyvin eri-ikäistä. Kuukausittain Linnanmäellä yhteislaulutilaisuudessa esiintyvä Debreczeni sanoo, että yleisössä on ihmisiä vauvasta vaariin, joten lauluvihkosta on löydyttävä sellaisia kappaleita, jotka ovat kaikille tuttuja. Ja kun hyvä kappale osuu kohdalle, on vedettävä täysillä.

– Luulen, että nämä yhteislaulutapahtumat ovat suosittuja sen vuoksi, että kynnys laulamiseen on matalampi ryhmässä. Karaokessa voi tulla suorituspaineita, mutta yhteislaulussa saa antaa tulla täysillä! hän naurahtaa.

 

Räikkä raikaa

Yhteislaulutilaisuus järjestetään Räikänpuistossa tapahtumateltassa perjantaina 29. heinäkuuta kello 19. Vapaa pääsy.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?