Myllykolun Kesäteatterissa on koittanut uusi päivä

Satulinna on aikuisten pöhkö tosi-tv-hupailu

Hämeenkyrön Näytelmäseura pirautti Antti Väreelle ja tilasi aikuisten sadun. Väre kilautti kaverille, Panu Mikkolalle, joka lupautui ohjaaja- ja käsikirjoittajapariksi. Käsikirjoitustiimiä vahvistettiin Antti Kilpijärvellä, ja toissa viikon lauantaina ensi-iltansa saanut komedia ristittiin tutun tositelevisiosarjan tapahtumapaikan mukaan.

Olipa kerran Satulinna, jonne tosi-tv-tuottaja kutsui tuttuja satuhahmoja. Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan? Ja Hirviön ja seitsemän kääpiötä tai tonttua tai jotain sinne päin.
Kääpiöitä ei tällä kertaa lähetetä kaivokseen, vaan tekniseen tiimiin. Tuottaja maksaa naaman mukaan, eikä kaikki mene muutenkaan kuin Strömsössä. Tarpeekseen saanut seitsikko ryhtyy kaiken kukkuraksi lakkoilemaan.
Onnensa ohi nukkunut Ruusunen kiukuttelee lappilaistuneelle Hirviölle. Tuhkimo odottaa lavalle Waltteri Torikkaa, koska luulee olevansa Myllykolun ensi kesän oopperassa. Paljon paremmin ei mene Lumikillakaan, jonka ongelmat ovat myrkkyomenaa suuremmat.
Ilman kutsua jäänyt Esmeralda tekeytyy toimittajaksi päästäkseen kiinni meheviin juoruihin, kun prinsessat satuilevat elämästään ja kisaavat siitä, kuka ensin tirauttaa.
Siinä lyhykäisyydessään kuluvan suven pöhkö tosi-tv-hupailu.

Voihan itku!

Kakkosen Uusi Päivä –ohjelmasta tutut Antti Väre ja Panu Mikkola sekä käsikirjoittajatiimin vahvistus Antti Kilpijärvi pääsivät todenteolla yllättämään.
Ei näkynyt Frans Emiliä, ei edes Jari Veikkoa, vaikka Sillanpäiden sukulaisuutta näytelmän alussa arvuutellaankin.
Sitä saa mitä tilaa. Tekijät ovat kirjoittaneet aikuisten sadun, joka ammentaa Vain elämää –formaatista. Parodiana näytelmä osuu ja upottaa.
Piruilun kohteena ovat sarjan tarkoin rakennetut tunnehuiput, jotka saivat Eppujen Martti Syrjänkin kieltäytymään ”itkuvollotusohjelmasta”, niin kuin hän itse on todennut.
Näytelmässä satuhahmot marssitetaan laskusillalle nyyhkimään, mutta Hirviökin joutuu turvautumaan peiliin liikuttuakseen.
Minkäs sille voi, jos Mietaan sadasosasekunnin häviö, Leijonien mestaruus tai Ronaldon yöperhonen avaavat kyynelhanat, mutta Vain elämää ei läikäytä sisintä lainkaan. Tai päinvastoin. Myötäeläminen koukuttaa katsojaan töllöttimen eteen.
Ritva Nuutisen puvustus herkuttelee prinsessoilla, ja satulinnarakennus dominoi näyttämöä. Kampaamo taisi kuitenkin olla kiinni miltei koko esityksen ajan.

Hyviä lohkaisuja

Grimmin veljesten saduiksi sepittämät kansantarinat eivät olleet Disney-söpöilyä, vaan oman aikansa julmaa ja räävitöntä aikuisviihdettä. Myllykolun aikuisviihteen tekijöillä on kuitenkin ollut pilke silmäkulmassa.
Satulinna on omanlaisensa crazy-komedia. Mieluusti luen sen ansaituksi piikiksi myös televisiokanavien loputtomia tositelevisioita ja uusintoja kohtaan.
Viilausta kaipaava teksti on kuitenkin ilahduttavan tuore ja siinä on hyviäkin lohkaisuja, jotka saivat yleisön hörähtelemään.
Minua vaivasi kuitenkin esityksen ja perinnemaiseman jonkinlainen eriparisuus. Lyhyt näytelmä saattaisi istua paremmin Kulttuuriravintola Kiven tai TTT-Klubin näyttämölle Tampereella.
Hanna Rajakoski on säpäkkä ja ilmeikäs tuottaja. Karenina Tulpon Lumikki, Liina-Maria Saaren Tuhkimo ja Pipsa Niemisen Ruusunen ovat hykerryttäviä. Sari Aholan Esmeralda on sujuvaa työtä ja Taneli Läykin parturikampaaja suorastaan lennokas. Tikkauksen mestari Läykki heitti illan näyttävimmän voltin.
Musiikkiakin tietysti kuullaan. Äänentoisto ei ollut ensi-illassa kohdillaan, mutta Hirviötä esittävän Joakim Pihlajaniemen tulkinta Lapin kesästä kuulosti silti hyvältä. Ja kipale istuu hyvin maisemaan – Hämeenkyrönkin suvessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?