​Kel’ tieto on se tiedon kätkeköön

Yleisurheilun EM-kisat käytiin viime viikolla Amsterdamissa. Keihäänheitto oli jälleen suomalaisten laji, sillä savonmoanmiäs Ruuskanen nappasi ronssia. Mitalijuhlien ollessa käynnissä kepinnakkelun kulisseissa kuohuu: Lajivalmentaja Kari Ihalainen on hyllytetty, mutta Ihalainen ja Urheiluliiton toimitusjohtaja ovat eri mieltä siitä, että mistä.

Syy Ihalaisen hyllyttämiseen ei suinkaan ole se, että Ihalainen esiintyi Kuortaneella keväällä sekavassa tilanteessa. Liiton valmennusjohtajan Jorma Kemppaisen mukaan se oli Ihalaisen naaman kuluminen.

Mitä naaman kulumiseen tulee, se kiusaa meitä kaikkia, mutta erityisesti Tero Pitkämäen naama on kulunut vuoden urheilija -valinnoissa.

Sekava käyttäytyminen tuntuu kulkevan käsikkäin kotimaisen keihäsväen kanssa. Kimmo Kinnusen valmentama Zigismund Sirmais vei EM-kullan suomalaisten ja saksalaisten nenän edestä. Menestyksestä on tapana onnitella, mutta Suomessa siitä närkästytään. Keihäsvalmennus onkin sen sortin atomitiedettä, että kel’ tieto on se tiedon kätkeköön.

Sen erään Rädynkin käytöstä olisi aikanaan voinut kuvailla sekavaksi. Sekavammaksi sen tekisi vain Sepon herääminen tähän päivään ja tosiasioiden tunnustaminen: Saksa ei ole enää lainkaan niin paska maa.

Ruotsalaisen kiekonheittäjän Daniel Ståhlin suurin saavutus ei suinkaan ole menestys EM-kisoissa vaan menestys vaa’alla. 36 kiloa laihduttanut mies on kenties perinyt sisun suomalaiselta äidiltään, mutta mitään muuta hyvää miesparka ei suomalaisjuurilta ole saanut. Miehen kolmas nimi on Paavali ja suosikki jääkiekkojoukkue tulee Turusta.

Pikaruokaketju McDonald omi itselleen kehut, jotka olivat Twitterissä suunnattu juoksija Sarah McDonaldille. Toivottavasti Suomessa kastetaan pian ensimmäiset Lidl-nimiset lapset, jotta germaaniketujakin voi joskus luulla ja kuulla kehuttavan.

Serena Williams puuttui tennis- ja ihan kaikkea muutakin maailmaa riivaavaan epäkohtaan – naisten pienempiin palkkoihin. Naisen euro/punta/dollari on aina ollut pienempi kuin miehen, mutta kaikkein pienin on sekanelinpelaajan punta. Henri Kontinen tienasi Wimbledon voitollaan vaatimattomat 50 000 puntaa.

Tätä kirjoittaessani Ranskassa pelataan jalkapallon EM-kisojen finaalia. Ottelun ilmiöksi nousi heti ensimmäisellä puoliajalla the Polvi, jonka C Ronaldo toivottavasti nyt viimeistään ymmärtää vakuuttaa. Jos Portugali ottelun voittaa, toivon näkeväni polven joskus balsamoituna Suomen jalkapallomuseossa. Huom! Pelkän polven, sillä Rompun jos kenen naama on päässyt kulumaan, vaikka mies on hädin tuskin yli 30 vuotta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?