Liisa Schali on tuttu kasvo monelle ylöjärveläiselle. Hän teki pitkän virkauran Ylöjärven pääkirjanpitäjänä. Sen lisäksi hän on vaikuttanut kunnallisvaltuutettuna puutarhakaupungissa jo vuodesta 1989 lähtien. Ylöjärveläisen meriittilistaan kuuluu myös ystävyysseuratyö itänaapurimme kanssa.

Kunnallispolitiikan ohella Liisa Schali on työskennellyt pitkään Suomen ja Venäjän välisessä ystävyysseuratoiminnassa. – Se on antanut minulle paljon tärkeitä ihmissuhteita.
Jos Liisa Schalia pitäisi luonnehtia muutamalla sanalla, häntä voitaisiin kutsua yhteisen hyvän lähettilääksi.
Edellä kuvattu ajatusmaailma on säteillyt Liisa Schalin jokaisella elämänalueella vuosien varrella: omassa lähipiirissä sekä toiminnassa kaupungin virkamiehenä, kunnallisvaltuutettuna ja ystävyysseuratoiminnan aktiivina.
Palataan ajassa reilut 60 vuotta taaksepäin. Tuolloin Liisa Schali aloitti työuransa silloisen Ylöjärven kunnan virkamiehenä.
– Olin hankkinut kirjanpitäjän koulutuksen. Aloitin harjoittelijana vuonna 1949.
Siitä säntillinen ammattilainen ryhtyi kapuamaan uratikkaitaan ylöspäin.
– Esimieheni Yrjö Säynäväjärvi lähetti minut melkein puoliväkisin Helsinkiin kursseille kehittämään ammattitaitoani, Liisa Schali muistelee.
Opintopääoman kasvattaminen tulikin pian tarpeeseen.
– Jonkin ajan kuluttua silloinen pääkirjanpitäjä Aili Ruissalo sairastui. Minut laitettiin aluksi hänen sijaisekseen. Siitä etenin apulaiskirjanpitäjäksi ja lopulta sitten pääkirjanpitäjäksi.
Pääkirjanpitäjän virassa oli verraten suuri vastuu Liisa Schalin uran alkuaikoina 1950- ja 1960-luvuilla. Tuohon maailmanaikaan ei vielä tunnettu talouspäälliköitä.
– Vastuu oli aluksi suuri, koska minulla ei ollut ketään esimiestä, jolla olisi ollut esittää esimerkiksi tilastoja päätösten tueksi, Schali muistelee.
Ylöjärveläisellä oli suuri intohimo kirjanpitäjän ammattia kohtaan.
– Nautin kirjanpidosta. Tuossa ammatissa minua kiehtoivat sekä numerot että asiat. Tilastot kertoivat monia mielenkiintoisia seikkoja kunnan taloudesta.
Liisa Schali lukeutuu siihen sukupolveen, jossa työntekijät palvelivat yhtä tai korkeintaan kahta työnantajaa työuran aikana. Nykyään vuosikymmeniä kestävät työputket saman työnantajan palveluksessa ovat yhä harvinaisempia.
– Tiedän joitakuita henkilöitä Ylöjärveltä, jotka tänäkin päivänä tekevät mittavaa karriääriä saman työnantajan lukuun. Toisaalta en varmasti itsekään nykymaailman mittapuiden mukaan olisi ollut samassa arpeetissa koko työuraani, Schali vertailee.
Kuntalaisten palvelu kunniassa
Liisa Schali tunnetaan Ylöjärvellä, jos mahdollista, vieläkin paremmin vahvana kunnallisvaltuutettuna. Vaikka ylöjärveläisen iso missio tässä elämässä on ollut muiden auttaminen, kunnallispolitiikkaan hän päätyi muiden suostuttelemana.
Niin tai näin Liisa Schali on saanut kunnallispoliittisesta työstä toisen elämäntyönsä.
– Olen aloittanut kunnallisvaltuutettuna vuonna 1989. Siitä lähtien olen istunut eri valtuustojen kokoonpanoissa.
Luottamustehtävä on tarjonnut Schalille ison täyttymyksen.
– Olen voinut palvella kuntalaisia, ainakin niitä heikoimpia yksilöitä.
– Yleisesti ottaen olen pyrkinyt hoitamaan kaikkien kuntalaisten hyvää ilman poliittisia pyrkimyksiä, Ylöjärven rautarouvaksikin tituleerattu Schali tarkentaa.
Pitkän linjan kunnallisvaltuutettu on tehnyt ja tekee edelleen luottamustointaan suurella sydämellä.
– Tahtoisin auttaa kuntalaisia vielä nykyistäkin enemmän. Toivoisin kunnallispolitiikan ilmapiirin kääntyvän siihen suuntaan, että kuntalainen kohoaisi keskiöön.
– Sen jälkeen tulisivat vasta muut, aineelliset tavoitteet. Se olisi minun tahtoni. Nyt käy niin, että heikommat kuntalaiset sotketaan jalkoihin, Liisa Schali harmittelee.
Ylöjärveläisvaikuttaja on päättänyt antaa omalta osaltaan vetovastuun nuoremmille.
– En aio asettua enää ehdolle seuraavissa, vuoden 2017 kuntavaaleissa. Päätökseni kypsyi tällaiseksi, koska koen, että en kykene vaikuttamaan tarpeeksi kuntalaisten hyvinvointiin.
Yhden kainon toiveen Liisa Schali esittää tuleville valtuutetuille.
– Toivottavasti saataisiin aikaiseksi samanlaista nousukiitoa kuin esimerkiksi Kauppakeskus Elon rakentaminen toi Ylöjärvelle. Sain olla tuon projektin päätöksenteossa mukana.
Ystävyyttä yli rajojen
Ylöjärveläisen voimakas tahto auttaa muita on varmasti osaltaan peräisin hänen äidiltään.
– Äitini oli erittäin lahjakas ihminen, joka ei ollut saanut käydä koulua. Hän oli saanut kuitenkin valtavan hienot elämänohjeet, jotka hän antoi meille lapsille.
Muiden ihmisten huomioiminen on näyttäytynyt Liisa Schalin elämässä myös ystävyysseuratoiminnassa.
– Olen vaikuttanut Suomen ja Venäjän välisessä ystävyysseuratoiminnassa pitkään. Sekin on antanut minulle paljon tärkeitä ihmissuhteita, kaupunginvaltuuston konkarivaikuttaja Liisa Schali summaa.
Viimeisimmät kommentit